Lähes kaikki asuntokaupat onnistuvat nyt digitaalisesti – myös ilman asuntolainaa
DIAS on alusta, jonka kautta on tehty jo yli 80 000 kauppaa yhteistyössä kiinteistönvälittäjien, pankkien ja viranomaisten kanssa.

Digitaalinen asuntokauppa on ottanut merkittävän harppauksen eteenpäin. Nyt myös ostajat, jotka maksavat asuntonsa omilla varoillaan ilman lainaa, voivat tehdä kaupan kokonaan digitaalisesti DIASin kautta. Tämä ei ole aiemmin ollut mahdollista digitaalisissa asuntokaupoissa, ja se on ollut pitkään yksi toivotuimmista parannuksista.
Uudistuksen taustalla keskeinen mahdollistaja on ollut osakekirjojen sähköistyminen. Kun taloyhtiöiden paperisista osakeluetteloista ja osakekirjoista on siirrytty kohti sähköistä omistajamerkintää, on myös ilman lainaa tehtävien kauppojen digitalisointi tullut mahdolliseksi. DIASin kautta tehtävissä kaupoissa osakekirja sähköistetään automaattisesti, ja tällä hetkellä jo 98 % DIAS-kaupoista on sellaisia, joissa osakekirja on joko sähköistetty tai alun perin sähköinen.
Tämä kehitys on poistanut aiemmin digitaalisia kauppoja rajoittaneita esteitä, kuten fyysisten osakekirjojen käsittelyyn liittyvät vaiheet, ja mahdollistanut täysin digitaaliset kaupat myös silloin, kun ostaja ei tarvitse lainaa.
Tavoitteenamme on, että yhä useampi asuntokauppa voidaan hoitaa turvallisesti ja tehokkaasti digitaalisesti
Tämä uusi tuotelaajennus kasvattaa DIASin kattavuutta merkittävästi: käytännössä lähes kaikki asunto-osakekaupat voidaan toteuttaa digitaalisesti DIASin kautta.
Myös kiinteistökaupan DIAS-kattavuus laajenee selvästi, mikä tarkoittaa, että yhä useampi kiinteistökauppa on nyt mahdollista toteuttaa digitaalisesti DIAS-kauppana.
Korkojen nousun myötä kiinnostus asuntojen ostamiseen omilla varoilla ilman lainarahoitusta on kasvanut. Uudistuksen myötä digitaalinen asuntokauppa on nyt entistä useamman ulottuvilla.
Esimerkiksi asunnonvaihtaja, joka myy nykyisen kotinsa ja ostaa uuden ilman lainaa, voi nyt tehdä kaupan alusta loppuun digitaalisesti. Myös osakeyhtiö, joka ostaa sijoitusasunnon omarahoitteisesti, voi hoitaa kaupan sujuvasti DIASin kautta.
“Tavoitteemme on, että yhä useampi asuntokauppa voidaan hoitaa turvallisesti ja tehokkaasti digitaalisesti – tilanteesta riippumatta,” sanoo DIASin liiketoimintajohtaja Niilo Ursin.
Viime vuonna jo lähes 50 % kaikista kiinteistönvälittäjien tekemistä asunto-osakekaupoista toteutettiin DIASin kautta. DIAS on ollut käytössä vuodesta 2019 lähtien. DIASin tavoitteena on mahdollistaa sujuva, turvallinen ja tehokas asuntokauppa kaikille osapuolille – digitaalisesti.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mona MäkkyläLiiketoiminnan kehittäjäDigitaalinen asuntokauppa DIAS Oy
Puh:0503451641mona.makkyla@dias.fiNiilo UrsinLiiketoimintajohtajaDigitaalinen asuntokaupa DIAS Oy
niilo.ursin@dias.fiLinkit
DIAS on helppo ja turvallinen tapa solmia asuntokaupat ilman käyntiä pankissa.
Digitaalisen asuntokaupan alusta DIAS on kehitetty yhteistyössä suomalaisten pankkien ja välittäjien kanssa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digitaalinen asuntokauppa DIAS Oy
Digitaalinen kiinteistökauppa kaksinkertaistunut viime vuodesta1.12.2025 14:00:02 EET | Tiedote
Digitaalisten kiinteistökauppojen kasvu on ollut tänä vuonna poikkeuksellisen nopeaa. Tammi–marraskuussa suomalaiset solmivat kiinteistökauppoja sähköisesti 113 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana viime vuonna. Kaiken kaikkiaan digitaalisia kiinteistökauppoja on tehty tänä vuonna jo enemmän kuin aiempina vuosina yhteensä.
Lokakuussa syntyi lähes 3 000 digitaalista asuntokauppaa4.11.2025 10:34:07 EET | Tiedote
Sähköinen asuntokauppa kävi syksyn lopulla jälleen ennätysvauhtia. Suomalaiset solmivat lokakuussa lähes kolmetuhatta digitaalista asunto- ja kiinteistökauppaa.
Suomessa on tehty jo 100 000 digitaalista asuntokauppaa22.10.2025 09:34:14 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa DIASin kautta syntyi lokakuussa Suomen sadastuhannes digitaalinen asuntokauppa. Merkkipaalu kuvastaa asuntokaupan suurta murrosta: fyysisen konttorin ja yhteisen allekirjoitusajan sijaan yhä useampi koti, tontti ja mökki vaihtaa omistajaa sujuvasti verkossa.
Digitaalinen asuntokauppa laajenee kolmikieliseksi15.10.2025 09:27:55 EEST | Tiedote
Digitaalisia asuntokauppoja voi tehdä tulevaisuudessa suomen lisäksi ruotsiksi ja englanniksi. Vaiheittain tapahtuvassa uudistuksessa ensimmäisenä kääntyvät sähköpostiviestit: DIAS lähettää jatkossa kauppaan liittyvät viestit kolmella kielellä.
Syyskuussa tehtiin ennätysmäärä digitaalisia asuntokauppoja2.10.2025 08:16:00 EEST | Tiedote
Digitaalinen asuntokauppa kävi ennätysvilkkaana syyskuussa. Kiinteistönvälittäjät solmivat digitaalisia DIAS-kauppoja enemmän kuin milloinkaan aiemmin yhden kuukauden aikana. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna sähköisten kauppojen määrä kasvoi lähes 50 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme