Jyväskylän yliopisto oli vetovoimainen korkeakoulujen yhteishaussa - psykologia suosituin kohde
Jyväskylän yliopistoon haki eilen päättyneessä korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa 19 477 hakijaa. Viime vuodesta hakijamäärä nousi 4,1 prosenttia. Valtakunnallisesti kevään toisen yhteishaun hakijamäärä nousi 2,6 prosenttia. Hakemuksia Jyväskylän yliopistoon kertyi 25 960.

Jyväskylän yliopistossa yhteishaussa haettuja aloituspaikkoja syksyllä alkaviin opintoihin on tarjolla runsaat 2 800. Hakukohteita on 100 kuudessa tiedekunnassa ja Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksessa.
Kokonaishakijamäärällä mitattuna Jyväskylän yliopisto sijoittui yhteishaussa viidenneksi suosituimmaksi yliopistoksi Helsingin, Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistojen jälkeen. Ensisijaisten hakijoiden määrällä mitattuna Jyväskylän yliopisto tuli kuudenneksi Helsingin, Tampereen, Turun, Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen jälkeen.
Suosituimmaksi hakukohteeksi nousi psykologian ohjelma, johon pyrkii ennätykselliset 3 667 hakijaa. Myös toiseksi eniten hakijoita (3 260) kerännyt kauppatieteiden ohjelma ylitti aikaisemmat hakijaennätykset. Muita hakijamäärältään suosituimpia koulutuksia olivat luokanopettajan koulutus (1 485 hakijaa), sosiaalityö (964 hakijaa) ja liikuntapedagogiikka (926 hakijaa).
Kovin kilpailu opiskelupaikasta käydään psykologian hakukohteessa, johon tuli 34 hakemusta aloituspaikkaa kohden, sekä liikunnan yhteiskuntatieteissä (29) ja sosiaalityössä (28). Eniten ensisijaisia hakijoita aloituspaikkaa kohti keräsi edellisen vuoden tapaan turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelma (16,2).
Ensisijaisesti Jyväskylän yliopistosta opiskelupaikkaa tavoittelevia hakijoita oli yhteishaussa 6 168. Ensisijaisten osuus kaikista hakijoista oli 32 prosenttia. Kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin haki 16 190 hakijaa, joista ensisijaisia oli 4 119. Maisteriohjelmiin haki 3 373 hakijaa, näistä ensisijaisia 1 965. Kandidaatin ja maisterin tutkintoon johtaviin koulutuksiin hakeneista oli ensikertalaisia 74 prosenttia.
”On hienoa huomata, että monitieteisen yliopistomme hakukohteet ovat säilyttäneet houkuttelevuutensa. Kokonaisuutena hakijamäärän kasvu ei aina ole se tärkein informaatio, mutta tieto siitä, että hakijamäärät kasvoivat meillä enemmän kuin valtakunnallisella tasolla keskimäärin, on hyvä uutinen. Erityisen ilahduttaa on, että aivan jokaisesta tiedekunnasta löytyi hakukohde, jossa hakijamäärä kasvoi yli 20 prosenttia. Kaikkiaan tällaisia hakukohteita oli upeasti 20. Tärkeänä onnistumisena voi pitää myös sitä, että uusi Globaali Eurooppa -maisteriohjelma sai runsaasti hakijoita. Kaikkiaan maisteriohjelmiemme kiinnostavauus on korkealla tasolla, sillä ensisijaisten hakijoiden osuus niissä oli lähes 60 prosenttia”, iloitsee vararehtori Marja-Leena Laakso.
Lisätietoja:
Vararehtori Marja-Leena Laakso, marja-leena.laakso@jyu.fi
Suunnittelija Maria Kotiranta, puh. 040 805 4926, maria.j.kotiranta@jyu.fi
Yhteyshenkilöt
Liisa Harjulaviestintäpäällikkö
Puh:040 805 4403viestinta@jyu.fiJyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Viisaus ei ole pelkkää tietämistä8.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Uusi tutkimus haastaa arkikäsitykset viisaudesta. Toisin kuin usein ajatellaan, pelkkä tieto ei tee ihmistä viisaaksi.
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu7.5.2025 08:37:38 EEST | Tiedote
Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme