Pirkanmaan ELY-keskus: Nokian synteettisen metaanin tuotantolaitoksen suunnittelussa huomioitava hankkeen erityispiirteet ja riskit
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Nokialle suunnitellun e-metaanin tuotantolaitoksen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta. Tuotantolaitoksen suunnittelussa ja ympäristövaikutusten arvioinnissa on huomioitava erityisesti vedyn, metaanin sekä hiilidioksidin käsittely-, varastointi- ja kuljetusriskit.

Freija AS -yhtiö suunnittelee synteettisten polttoaineiden tuotantolaitosta Nokialle Kolmenkulman teollisuusalueelle. YVA-menettelyssä (ympäristövaikutusten arviointi) arvioidaan vaihtoehtoja, joista suurin on tuotantolaitoksen 480 MW elektrolyyseri-, metanointi- ja nesteytys yksikkö.
Arviointimenettelyssä tarkastellaan myös eri hiilidioksidin toimitusmahdollisuuksia. Hiilidioksidi voidaan toimittaa hankkeelle joko kaasuna siirtoputkea pitkin tai nesteytettynä säiliöautoilla.
Pirkanmaan ELY-keskuksen hankkeesta antaman lausunnon mukaan tuotantolaitoksen suunnittelussa ja ympäristövaikutusten arvioinnissa on huomioitava erityisesti vedyn, metaanin (eLNG ja eMetaani) sekä hiilidioksidin (CO₂) käsittelyyn, varastointiin ja kuljetuksiin liittyvät riskit.
Arvioinnissa selvitetään mahdolliset merkittävät ympäristövaikutukset
Hankkeen erityispiirteenä on se, että hankealueen lähellä sijaitsevat kaksi Natura 2000 -verkoston aluetta: Kaakkurijärvien Natura-alue 1,1 kilometriä hankealueesta lounaaseen ja Myllypuron Natura-alue 2,1 kilometriä kaakkoon. Hankkeen vaikutusalueella sijaitsee myös muutama yksityinen luonnonsuojelualue.
Hiilidioksidin siirtoputken reitti kulkee Myllypuron Natura-alueen lävitse ja sen reitillä on kulttuuriperintökohteita. Putket risteäisivät Tampereen läntisen ratayhteyden ja valtatien 3 kanssa. Hiilidioksidin siirtoputken reitti kulkee osin Näsijärven pohjassa Naistenlahden voimalaitokselle nykyisen maakaasuputken reittiä mukaillen ja siirtoputkisto sijoittuu osin pohjavesialueille.
Arviointiohjelman mukaan hankkeen merkittävimmiksi vaikutuksiksi tunnistetaan tässä vaiheessa melu ja tärinä, luonnonvarojen hyödyntäminen, ilmasto, elinkeinot, palvelut ja työllisyys, onnettomuudet sekä poikkeustilanteet.
Vaikutukset ja niiden merkittävyys tarkentuvat YVA-selostuksessa selvitysten ja arviointien valmistuttua.
ELY-keskus pyytää tarkennusta arviointiin ja painottaa yhteisvaikutusten huomiointia
Merkittävien ympäristövaikutusten tunnistamiseksi ELY-keskus ehdottaa erityisesti luonto, liikenne- ja vesistövaikutusten arviointiin tarkennusta. Arviointiselostuksessa tulee myös huomioida vaikutusalueen usean eri hankkeen yhteisvaikutukset erityisesti vesistökuormituksen, yhteismeluvaikutusten ja onnettomuustilanteiden varalta.
ELY-keskus ehdottaa lausunnossaan, että arviointiselostuksessa tulee arvioida laitoksen luonnonvarojen hyödyntämistä erityisesti hankkeen tarvitseman veden ja uusiutuvan sähkön riittävyyden osalta. Arviointiselostuksessa tulisi myös kuvata, millä tavalla hanke vaikuttaa kokonaisenergian kulutukseen Pirkanmaalla ja Nokialla. Arvioinnissa tulee huomioida millaisia riskejä ilmastonmuutos voi tuoda hankkeelle erityisesti vesivarojen käytön osalta.
Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta luettavissa verkossa
Yhteysviranomaisen lausunto arviointiohjelmasta on luettavissa ympäristöhallinnon verkkosivuilla osoitteessa www.ymparisto.fi/synteettisen-metaanin-tuotanto-Nokia-YVA
YVA-menettely jatkuu arviointiselostuksella. Arviointiselostus on hankkeesta vastaavan laatima yhtenäinen esitys hankkeen ja sen vaihtoehtojen ympäristövaikutuksista ja se sisältää myös arvion ympäristövaikutusten merkittävyydestä. Arviointiselostusta laadittaessa on otettava huomioon hankkeen arviointiohjelma sekä yhteysviranomaisen lausunnossa esitetyt huomiot ja vaatimukset. Arviointiselostuksen valmistuttua arvioinnin tuloksista järjestetään kaikille avoin yleisötilaisuus ja siitä voi antaa mielipiteitä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hankkeesta vastaava
Freija AS
Sebastian Kunert
Puh. 0047 40 64 40 50
Sähköposti sebastian.kunert@freija.no
YVA-yhteysviranomainen
Pirkanmaan ELY-keskus
Marcus Nykopp
Puh. 0295 036 252
Sähköposti etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
YVA-konsultti
Ramboll Finland Oy
Jasmina Majaneva
Puh. 040 755 3337
Sähköposti etunimi.sukunimi@ramboll.fi
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Mäntykankaan tuulivoimahankkeen YVA-selostus on nyt nähtävillä8.5.2025 10:39:37 EEST | Tiedote
ABO Energy Oy suunnittelee Parkanoon ja Kurikkaan enintään kahdeksan tuulivoimalan kokoista Mäntykankaan tuulivoimahanketta. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiselostuksen Pirkanmaan ELY-keskukselle. Selostusvaiheessa hankkeelle tuli lisää toteutusvaihtoehtoja. Yleisötilaisuus hankkeesta järjestetään 20. toukokuuta Jalasjärvellä.
Vesitilanne nyt Pirkanmaalla: Vähälumisen talven jälkeen vedenpinnat ovat alhaalla ja kasvukauden vuoksi lasku jatkuu8.5.2025 09:03:19 EEST | Tiedote
Leuto talvi piti vedenpintoja tavallista korkeammalla. Talven jälkeen vedenkorkeudet ovat kuitenkin kääntyneet laskuun, ja myös kesälle ennustetaan tavanomaista alempia vedenkorkeuksia useille järville.
Lempäälässä juhlitaan kuntoporraskisan voittoa6.5.2025 16:54:35 EEST | Tiedote
Viime kesänä kisattiin Suomen kiivetyimpien EU:n maaseuturahoitusta saaneiden kuntoportaiden tittelistä. Ykkössijan valtakunnallisessa kisassa nappasi Hakkarin kuntoportaat, jossa vietetään kaikille avoimia voitonjuhlia 20.5.2025 klo 16.30 alkaen liikunnallisen ohjelman siivittämänä. Juhlapuheen pitää maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.
Rantatunneliin puolivuotishuolto ja pesu – yösulkuja arkisin viikon ajan29.4.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Rantatunnelissa tehdään yötyönä tunnelin puolivuotishuoltotöitä viikolla 19. Työt suoritetaan tunneliputki kerrallaan neljänä perättäisenä yönä maanantai-illasta varhaiseen perjantaiaamuun. Pirkanmaan ELY-keskus pesee ja puhdistaa silloin molemmat tunnelin perusteellisesti. Samanaikaisesti Fintraffic Tie Oy huoltaa ja testaa tunnelin teknisiä järjestelmiä. Töiden ajaksi ajoneuvoliikenne ohjataan varareitille.
Työllisyyskatsaus │ Pirkanmaan työttömistä 54 prosenttia oli rakennetyöttömiä maaliskuussa24.4.2025 08:11:30 EEST | Tiedote
Maaliskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 767 henkilöä, joka on 3 020 henkilöä enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,6 prosenttia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme