Sapuska Sankarit -yhteistyö laajenee Savonlinnaan
Osuuskauppa Suur-Savo järjestää jo toista kertaa kokkikisan kahdeksasluokkalaisille valinnaisen kotitalouden oppilaille sekä tarjoaa heille ravintolakokemuksen. Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Sapuska Sankarit -yhteistyö laajenee tänä vuonna Mikkelistä Savonlinnaan. Yhteistyön avulla halutaan lisätä nuorten tietoisuutta ravintola-alan työpaikoista, ammateista ja koulutusmahdollisuuksista sekä innostaa heitä hakeutumaan alalle.

− Alun perin idea yhteistyöstä saatiin Satakunnan Osuuskaupalta. Viime vuonna esittelin idean Mikkelin Rantakylän yhtenäiskoulun rehtori Hanne Lahtiselle ja yhteistyöhön lähdettiinkin innolla mukaan kotitalousopettaja Johanna Lindbohmin ja Niklas Kurvisen kanssa. Hyvien kokemuksien myötä päätimme laajentaa yhteistyötä myös Savonlinnaan ja saimme yhteistyöhön mukaan kotitalousopettajat Emmi Huttusen ja Maisa Riitalan Mertalan koululta, kertoo Osuuskauppa Suur-Savon henkilöstön kehittämispäällikkö Sanna Hämäläinen.
−Tämä on ollut täysin uudenlainen tapa tehdä oppilaitosyhteistyötä. Sapuska Sankarit -yhteistyön myötä tavoitamme peruskoululaisia, jotka vielä pohtivat opiskeluvaihtoehtoja ja saamme tätä kautta tuotua ravintola-alaa heille tutummaksi, jatkaa Hämäläinen.
Sapuska Sankarit -yhteistyö on startannut Mikkelissä helmikuussa ravintola Frans & Michellen iltapäivälounaalla, jonka aikana nuoret pääsivät tutustumaan kokkien ja tarjoilijoiden työhön sekä tapakulttuuriin. Esedulta Henna Kääriäinen ja Sabine Ahvenainen kertoivat ravintola-alan koulutusmahdollisuuksista. Savonlinnassa tapalounas järjestetään 1.4.2025 Original Sokos Hotel Seurahuoneen kokous- ja tapahtumatila Luodossa. Lounaan yhteydessä Laura Tynkkynen kertoo oppilaille ravintola-alan koulutusmahdollisuuksista Samiedulla.
Yhteistyöhön sisältyy myös kokkikilpailu, johon nuoret valmistautuvat parityöskentelynä suunnittelemalla ja harjoittelemalla kilpailuannoksia kotitaloustunneilla. Kilpailuannos voi olla alku-, pää- tai jälkiruoka ennalta määritellyistä raaka-aineista. Loppukilpailuihin valitaan jokaisen sarjan kolme parasta paria ja he pääsevät valmistamaan annokset Mikkelissä Frans & Michellen keittiössä torstaina 3.4.2025 ja Savonlinnassa Luodon keittiössä 29.4.2025. Voittaja-annokset molemmissa kaupungeissa valitsee arvovaltainen tuomaristo. Loppukilpailuun osallistuvat palkitaan kunniakirjoin ja tavarapalkinnoin. Kokkikisan voittajille tarjotaan mahdollisuus kahden viikon mittaiseen Tutustu ja Tienaa -kesätyöhön osuuskaupan ravintolassa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tuula Lyytikäinenhenkilöstöjohtaja
Puh:+358 50 562 9200tuula.lyytikainen@sok.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Suur-Savo
S-Etukortilla ilmainen sisäänpääsy Jukurit – Kiekko-Espoo -otteluun10.9.2025 09:40:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Suur-Savo tarjoaa asiakasomistajilleen mahdollisuuden päästä seuraamaan liigaottelua veloituksetta. Huippujääkiekosta ja oheisohjelmasta pääsee nauttimaan ilmaiseksi S-Etukortilla 8.10., kun Jukurit kohtaa Kiekko-Espoon Mikkelissä.
Mikkelipuistolle jälleen Green Flag Award -palkinto29.8.2025 10:01:12 EEST | Tiedote
Suomessa on palkittu hyvin ylläpidettyjä ja hallinnoituja Green Flag Award -viheralueita. Osuuskauppa Suur-Savon omistama Mikkelipuisto kuului tänäkin vuonna yhteensä 24 Green Flag Award -tunnuksen voittaneiden viheralueiden joukkoon, jotka julkistettiin Lepaan näyttelyssä 14.8.2025.
Tuomas Jääskeläinen Osuuskauppa Suur-Savon johtoryhmään 1.10.2025 alkaen20.8.2025 10:20:00 EEST | Tiedote
Uuteen kehitysjohtajan toimeen nimitetty Tuomas Jääskeläinen tulee vahvistamaan osuuskaupan datalla johtamista Suur-Savon johtoryhmän jäsenenä. Kehitysjohtajan vastuualueita ovat asiakkuus, viestintä, data ja liiketoiminnan tuki ja Tuomaksen monipuolisella tiimillä tulee olemaan vahva rooli Suur-Savon liiketoimintojen datalähtöisessä kehittämisessä.
ABC Pitkäjärven uudistus käynnistyy – polttoainejakelu, sähkölataus ja ABC Carwash palvelevat normaalisti15.8.2025 08:15:00 EEST | Tiedote
Vuonna 2012 Mikkeliin avatun ABC Pitkäjärven sisätilat päivitetään syksyn aikana, ja täysin uudistunut liikenneasema avataan asiakkaille joulukuussa 2025. Uudistustöiden ajan polttoainejakelu, sähkölataus ja ABC Carwash palvelevat normaalisti. ABC Pitkäjärven täydellinen uudistaminen on mittava, noin 3,3 miljoonan euron investointi, joka parantaa palveluja sekä paikallisille asiakkaille että viitostiellä liikkuville. Uudistuksen myötä asiointi nopeutuu, tilat selkeytyvät ja viihtyvyys paranee merkittävästi.
Nopeus on suurin riski – ruokarobotit muistuttavat koulujen alkaessa valppaudesta liikenteessä5.8.2025 09:31:35 EEST | Tiedote
Suomalaisista lähes jokainen pitää tärkeänä, että koulujen lähellä noudatetaan nopeusrajoitusta. Silti Liikenneturvan toteuttamissa tutkauksissa neljä viidestä kuljettajasta ajaa ylinopeudella koulujen lähistöllä oleville suojateille. Kun koulut alkavat, Mikkelin ja Juvan katukuvissa tutuksi tulleet S-kaupat-palvelun ruokarobotit kerääntyvät Mikkelissä Rantakylän ja Saimaanportin yhtenäiskoulujen sekä Juvalla Martti Talvela -kampuksen lähistölle muistuttamaan erityisesti aikuisia valppaudesta, kun liikenteessä on paljon pieniä kulkijoita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme