Naantalin kaupungilla takana taloudellisesti vahva vuosi – vuoden 2024 tilinpäätös valmistui
Naantalin kaupunki on hoitanut talouttaan vastuuntuntoisesti ja pitkäjänteisesti. Vuosi 2024 jatkaa Naantalin taloudellisesti vahvojen vuosien sarjaa.

Naantalin kaupunginhallitus käsittelee ensi maanantaina 31.3.2025 kaupungin tilinpäätöstä vuodelta 2024. Vuosi 2024 toteutui Naantalin kaupungin talouden kehityksen kannalta paremmin kuin talousarviossa arvioitiin.
– Naantalin kaupungin taloudenhoidossa on painotettu pitkäjänteisesti kustannusten kasvun hillitsemistä. Pyrimme pitämään käyttötalouden menot ja tulot tasapainossa sekä investoinnit kestävällä tasolla, kaupunginjohtaja Laura Leppänen kertoo.
Tilikauden 2024 tulos on 5,1 miljoonaa euroa, joka on 3,4 miljoonaa euroa parempi kuin talousarviossa ennakoitiin. Naantalin talousjohtaja Heli Lähteenmäki kertoo, että vuoden 2024 talousarviota parempaan tulokseen vaikutti moni tekijä.
– Toimintatuotot ylittivät talousarvion arvion, erityisesti maankäyttömaksujen vuoksi. Toimintakulut alittivat talousarvion ja verotuloja saatiin hieman arvioitua enemmän, Lähteenmäki kertoo.
Naantalin kaupungin toimintakate oli -43,2 miljoonaa euroa, mikä alittaa talousarvion 2,2 miljoonaa euroa. Toimintakate kertoo, paljonko käyttötalouden kuluista jää katettavaksi verotuloilla ja valtionosuuksilla. Kasvua edellisen vuoden toimintakatteeseen on vain 0,6 %. Toimintakatteen pienen kasvun mahdollisti toimintatuottojen 1,6 miljoonan euron talousarvioylitys sekä toimintakulujen alittuminen 0,6 miljoonaa euroa. Toimintakulut kasvoivat vain 1,3 % edelliseen vuoteen nähden.
Investointeja tehtiin 16,8 miljoonalla eurolla vuonna 2024. Naantalin kaupunki investoi erityisesti koulu- ja päiväkotiverkon uudistamiseen, yhdyskuntatekniikkaan ja arvorakennusten kunnostamiseen.
Suurimmat investoinnit olivat Rymättyläntien liikennejärjestelyiden kehittäminen Porhonkallion ja Virpin alueella (2,1 milj. €), Kalevanniemen kampuksen oppimiskylät (1,9 milj. €) sekä Merisalin peruskorjaus (1,5 milj. €).
Vahvalla tulorahoituksella Naantali pystyi kattamaan vuoden 2024 investoinnit eikä lainarahoitusta ole tarvittu vuonna 2024. Vuonna 2024 verotuloja tilitettiin 48,9 miljoonaa euroa ja valtionosuuksia saatiin 9,7 miljoonaa euroa.
Naantalin kaupunginhallituksen esityslista 31.3.2025.
Vuoden 2024 tilinpäätöksen tunnusluvut:
- Toimintatulot +23,3 milj. €
- Toimintamenot –67,4 milj. euroa
- Toimintakate -43,2 milj. €
- Vuosikate +17,1 milj.€
- Tulos 5,1 milj. €
- Investoinnit 16,8 milj. €
- Lainakanta 0 €
Kaupungin vuoden 2024 suurimmat investointihankkeet:
- Rymättyläntien risteysjärjestelyt Porhonkallion ja Virpin alueelle sekä kevyen liikenteen alikulku Rymättyläntielle 2,1 milj. €
- Kalevanniemen oppimiskylät 1,9 milj. €
- Merisalin peruskorjaus 1,5 milj. €
- Luonnonmaan perhetalon asemakaava-alueen liikennejärjestelyt (vaihe 2), 1,4 milj. €
- Rymättylän perhetalon varhaiskasvatustila 0,8 milj. €
- Aseman seudun kehittäminen 0,3 milj. €
- Tavastin Killan peruskorjaus 0,3 milj. €
- Nunnalahden uimarannan kehittäminen 0,22 milj. €
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Laura LeppänenkaupunginjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:040 767 4364laura.leppanen@naantali.fiHeli LähteenmäkitalousjohtajaNaantalin kaupunki
Puh:040 617 5485heli.lahteenmaki@naantali.fiKuvat


Naantalin kaupunki
Naantali on kasvava noin 20 000 asukkaan kaupunki vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa. Saaristo on vahvasti läsnä: Naantaliin kuuluu jopa tuhat saarta ja tuhat kilometriä rantaviivaa. Asukkaille on tarjolla monipuolisia asumisratkaisuja sekä ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia.
Naantali on yrittäjäystävällinen ja kehittyvä satamakaupunki, josta on toimivat yhteydet niin maa- kuin meriteitse. Tällä hetkellä Naantalissa toimii noin 1500 yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Naantalin museossa näyttely muumihahmojen valmistajasta, Atelier Faunista16.5.2025 14:05:32 EEST | Tiedote
Naantalin museossa aukesi 15.5. teemanäyttely Atelier Fauni – Muumien ja peikkojen tarina. Näyttely on osa Naantalin kaupungin ohjelmaa Muumien 80-vuotisjuhlavuonna. Samalla avataan Naantalin museon kesäkausi. Atelier Faunin käsityönä valmistamien Muumilaakson asukkaiden viehätys piilee siinä, että jokainen niistä on ainutlaatuinen.
Sini-Meri Hedbergin ja Naantalin Musiikkijuhlien yhteisnäyttely avaa Naantalin taidehuoneen kesän15.5.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
Turkulaisen kuvataiteilija Sini-Meri Hedbergin teos Kuilu (2021) valittiin syksyllä 2024 Naantalin Musiikkijuhlien vuoden 2025 kuvataideteokseksi. Hedbergin näyttely Kuilu - maisemallisia maalauksia järjestetään Naantalin taidehuoneella 20.5.–8.6.2025 yhteistyössä Naantalin Musiikkijuhlien kanssa.
Naantali myöntää tapahtumatukea yhdeksälle kiinnostavalle tapahtumalle15.5.2025 08:46:21 EEST | Tiedote
Naantalin kaupunki tukee kaupungin elinvoimaa ja ympärivuotista houkuttelevuutta lisäävien tapahtumien järjestämistä. Ensimmäistä kertaa järjestetyn haun myötä tapahtumatukea, yhteensä 20 000 euroa, myönnetään yhdeksälle tapahtumalle Manner-Naantalissa sekä saaristossa.
Tehostettu pysäköinninvalvonta alkaa Naantalissa 12.5.202512.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Tehostettu pysäköinninvalvonta kesän osalta alkaa Naantalissa 12.5. ja jatkuu 31.8.2025 asti, pysäköintiä valvotaan myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kunnallisen pysäköinninvalvonnan lisäksi poliisi suorittaa pysäköinninvalvontaa Naantalissa ympäri vuoden, varsinkin yöaikaan.
Naantalin pääkirjaston Lasten luontolauantaissa tutustutaan metsän ihmeisiin7.5.2025 08:54:41 EEST | Tiedote
Lasten luontolauantai järjestetään lauantaina 17.5.2025 klo 10–13 Naantalin pääkirjaston 1. kerroksessa. Mukaan voi liittyä hetkeksi tai viihtyä koko työpajan ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme