Mobiilivarmenteesta kasvoi hittipalvelu – Telialla jo 2,5 miljoonaa tunnistautumista kuukaudessa
27.3.2025 10:05:40 EET | Telia Finland Oyj | Tiedote
Telian mobiilivarmenne sai ennätysmäärän uusia käyttäjiä viime vuonna ja aktiivisten käyttäjien määrä kasvoi lähes 85 prosenttia. Mobiilivarmenne on tehokas apu taistelussa verkkohuijauksia vastaan.

Mobiilivarmenteen suosio on jatkanut vahvaa kasvuaan. Vuoden 2024 aikana Telian mobiilivarmenteen aktivoineiden käyttäjien määrä kasvoi 40 prosenttia. Samaan aikaan myös palvelun käyttö on yleistynyt.
”Ilmaista palvelua ei ainoastaan aktivoida liittymään vaan sitä myös käytetään. Tästä kertoo aktiivisten käyttäjien määrän kasvu lähes 85 prosentilla viime vuonna. Telian mobiilivarmenteella tunnistaudutaan tällä hetkellä jopa 2,5 miljoonaa kertaa kuukaudessa eri verkkopalveluihin”, kertoo Telian lisäarvopalveluiden liiketoiminnasta vastaava Vesa Reijonen.
Käyttö on kasvanut myös julkishallinnon palveluissa. Digi- ja väestötietoviraston mukaan mobiilivarmenteen osuus Suomi.fi-tunnistautumisista oli tämän vuoden tammi-helmikuussa 13,5 prosenttia, kun vuotta aiemmin vastaava luku oli 8,2 prosenttia.
Verkkohuijaukset ovat suomalaisten yleinen riesa
Verkkorikollisuus on lisääntynyt ja monipuolistuu jatkuvasti. Poliisin julkaisemien tietojen mukaan suomalaiset menettivät verkkohuijauksissa yli 84 miljoonaa euroa viime vuonna, mikä on 70 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
”Verkkohuijaukset voivat olla yllättävän uskottavia ja vaikeasti tunnistettavia. Rikolliset pyrkivät usein kalastelemaan pankkitunnuksia tai maksukorttitietoja. Mobiilivarmenne on tässä tehokas ja turvallinen vaihtoehto, sillä sen avulla ei voi päästä käsiksi käyttäjän pankkitileihin”, Reijonen korostaa.
Useat viranomaiset ja asiantuntijat suosittelevatkin mobiilivarmenteen käyttöä verkkopalveluissa tunnistautumiseen ja pankkitunnusten rajaamista vain varsinaiseen pankkiasiointiin.
Lähteet: Digi- ja väestötietoviraston tunnistautumisraportointi
Avainsanat
Linkit
Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3300 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,4 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2024 oli 8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj
Näytönohjaimista tuli yllättäen hittituote Telialla – pelaaminen ja tekoäly kiihdyttäjinä24.2.2026 09:26:03 EET | Tiedote
Telian laitemyynnissä on havaittu viimeisten kuukausien aikana yllättävä ilmiö, kun näytönohjaimet ovat nousseet hittituotteeksi. Tuoteryhmä on erityisesti pelaajien ja tekoälyharrastajien kiinnostuksen kohteena.
Telian muutosneuvottelut päätökseen19.2.2026 15:31:17 EET | Tiedote
Telian tammikuussa alkaneet muutosneuvottelut on saatu päätökseen. Muutosneuvotteluiden nettovaikutuksena 168 tehtävää päättyy Telian Suomen toiminnoissa.
Moni lataa haittaohjelman työkoneelleen vahingossa – tältä näyttävät yritysten tietoturvariskit nyt5.2.2026 09:00:00 EET | Tiedote
Telian kyberturvakeskus havaitsi loppuvuoden aikana poikkeuksellisen paljon tietoturvatapahtumia. Erityisesti haavoittuvuudet koettelivat yritysten tietoturvaa.
Applen puhelimet kasvattivat suosiotaan tammikuussa – talvitarjoukset pitivät laitekaupan vauhdissa2.2.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Telian tammikuun myyntitilastot osoittavat, että laitekauppa pysyi alkuvuodesta hyvällä tasolla. Talvitarjoukset vauhdittivat puhelinten myyntiä, ja erityisesti Applen laitteissa nähtiin selkeää kasvua edellisvuoteen verrattuna.
Pakkanen on älypuhelimelle haaste – muutama valinta voi pidentää laitteen käyttöikää23.1.2026 09:21:41 EET | Tiedote
Talven kylmyys voi olla älypuhelimelle haastava paikka. Kun lämpömittari sukeltaa pakkaselle, myös taskussa oleva digilaite on kovilla. Näillä vinkeillä pidät älypuhelimestasi huolta pakkasilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme