Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 27.3.2025

Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,03. Taso on 10 cm yli ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon. Maaliskuussa Kallaveden pinta on nousut 2 cm, mutta meneillään oleva sulamiskausi on nostanut pintaa pitkäaikaiskeskiarvon suhteen 10 cm. Toisin sanoen ajankohdalle tyypillistä pinnan laskua ei ole tapahtunut. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja toistaiseksi lunta on maastossa niin vähän, että juoksutustarvetta ei ole näköpiirissä.
Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet leutoon säähän nähden yllättävän pieniä. Herkästi reagoiva säännöstelemätön Sonkajärvi myös on ollut vakaa.
Nilsiän reitin ja Juojärven säännöstellyt vedenpinnat ovat keskimääräistä korkeammalla, mutta kaikki vedenkorkeudet ovat säännöstelylupien puitteissa.
Varkauden alapuolella Haukiveden pinta on 19 cm alle ajankohdan keskimääräisen tason, kun verrataan 30 viimeisen vuoden tilastoihin. Lukema on nyt N2000+ 75,88. Haukivesi laski maaliskuussa 2 cm, joten havaittavissa on ajankohdalle tyypillisen pinnan laskun hidastuminen tavallista lämpimämmän sään seurauksena.
Säännöstelemättömällä Rautalammin reitillä pääreitti Pielavesi, Iisvesi, Hankavesi, Konnevesi on noin 10 cm ajankohdan keskiarvon yläpuolella ja etelästä päin laskeva Suontee on myös päässyt yli ajankohdan keskimääräisen korkeuden. Maaliskuun aikana tapahtui vain pieniä vaihteluita, muutoksia voidaan täälläkin luonnehtia ajankohdalle tyypillisen pinnanlaskun poistumisena.
Pohjavesitilanne
Pohjavedet ovat Pohjois-Savossa valtakunnallisen pohjavesiseurannan mukaan hyvällä tasolla, Etelä-Savossa ja Pohjois-Karjalassa näyttää olevan edelleenkin kuivempaa.
Jää- ja lumitilanne
Jäätä ja lunta on yleisesti Pohjois-Savossa 0 – 50 cm, täysin lumettomia pälvipaikkojakin on jo yleisesti maakunnan etelä ja keskiosissa. Puolen metrin jäänpaksuus on ajankohtaan nähden havaintojen ylärekisterissä, mutta jään laatu lienee enimmäkseen huonoa kohvajäätä. Lumen määrä on ajankohtaan nähden vähäinen koko Pohjois-Savossa. Lumen vesiarvot ovat 20 – 140 mm.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka MaksimainenVesitalousasiantuntijaPohjois-Savon ELY-keskus
Puh:0295 026 823ilkka.maksimainen@ely-keskus.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Savon ELY-keskus
Kesän peltovalvonnat alkavat pian Pohjois-Savossa30.6.2025 09:45:00 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa maatilojen peltotukien valvonnat käynnistyvät heinäkuun alussa. Peltovalvontaa tullaan tekemään noin 2 %:lle tiloista, joka tarkoittaa noin 70 tilaa. Vaikeasti torjuttavat ja tehokkaasti leviävät rikkakasvit ovat ikäviä kavereita viljelykasvustoissa. Vipu-mobiili on viljelijän tärkeä työkalu maataloustukien hallinnassa.
Pohjois-Savon vesitilannekatsaus 26.6.202526.6.2025 12:16:54 EEST | Tiedote
Kallaveden vedenpinta Itkonniemen asteikolla on N2000+ 82,00. Taso on 33 cm alle ajankohdan pitkäaikaiskeskiarvon ja kevään tulvahuipusta laskua on 36 cm. Virallisten vesiväylien kulkusyvyydet ovat normaalit, sillä Kallaveden väylät on mitoitettu 25 cm tämänhetkistä alemman vedenpinnan mukaan. Viime päivien sateet eivät vielä näy pinnan nousuna, mutta vedenpinta on sentään pysynyt ennallaan kolme vuorokautta. Tilastollisesti tarkastellen vedenpinta on varsin alhainen, sillä tämänpäiväistä alempi pinnankorkeus 26.6. on havaittu viimeksi vuonna 1978, joka on ollut koko säännöstelyhistorian vähävetisin vuosi, mutta koko vuoden havainnot huomioituna minimi lukemat eivät ole vuodelta 1978. Lisäjuoksutuksia ei ole ollut käynnissä ja luonnonkoskien virtaamaa säätäviä rakenteita ei ole. Iisalmen reitillä säännöstellyissä Kiuruvedessä, Porovedessä ja Onkivedessä virtaamat ovat olleet pieniä. Näissä järvissä kaikki lähtevä virtaama menee patoluukkujen kautta, joten pinnan taso ei pääse samalla t
Joroisten Maaveden, Sysmäjärven ja Paron vesistöjen käyttäjien tyytyväisyys vesistöihin ja vedenkorkeuksiin25.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Osana Joroisvirran reitin padotus- ja juoksutusselvitystä Pohjois-Savon ELY-keskus teetti helmi-maaliskuussa 2025 kyselytutkimuksen asukkaiden mielipiteistä. Kahden erillisen kyselyn perusteella selvitettiin Maaveden altaan (Maavesi, Salmenjärvi ja Monni) sekä Sysmäjärven ja Paron vesistöjen käyttäjien ja ranta-asukkaiden yleistä tyytyväisyyttä vesistöihin ja niiden vedenkorkeuksiin sekä kartoitettiin mahdollisia haittoja, jotka haittaavat vesistöjen käyttöä. Molemmista kyselyistä oli kaksi erillistä versiota: yleisesti jaettu versio sekä otannalla toteutettu versio, joka lähettiin yhdelle omistajalle noin puolessa rantakiinteistöistä. Vesitalousasiantuntija Aarni-Matti Mäntyselkä kertoo, että yleisesti Maaveden kyselyyn vastanneet olivat hieman tyytyväisempiä vesistöihin, kuin Sysmäjärven ja Paron kyselyihin vastanneet. -Maaveden altaan kyselyyn vastanneista noin kymmenes (12 %) oli erittäin tyytyväisiä ja yli puolet (59 %) melko tyytyväisiä käyttämänsä järven nykyiseen tilaan kokonai
Pohjois-Savossa toukokuussa 13 154 työtöntä työnhakijaa25.6.2025 08:08:31 EEST | Tiedote
Pohjois-Savossa oli toukokuun lopussa 13 154 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 085 työtöntä työnhakijaa enemmän kuin vuosi sitten (18,8 %). Näistä lomautettuja oli 1 027, mikä on 7 lomautettua vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan (-0,7 %).
Uusi liikennejärjestelmäsuunnitelma Mikkelin seudulle linjaa kehittämistä vuoteen 2040 asti24.6.2025 09:22:04 EEST | Tiedote
Laajassa vuoropuhelussa valmisteltu Mikkelin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelma tarjoaa kokonaisvaltaisen näkymän alueen henkilö- ja tavaraliikenteen kehittämiseen pitkälle tulevaisuuteen. Suunnitelma tähtää liikenteen saavutettavuuden, turvallisuuden, kestävyyden ja tasa-arvoisuuden parantamiseen. Suunnitelma kattaa Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Puumalan kunnat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme