Veripalvelu mukaan lääketutkimusta kehittävään hankkeeseen
28.3.2025 10:00:00 EET | SPR Veripalvelu | Tiedote
Business Finland on myöntänyt Suomen Punaisen Ristin Veripalvelulle rahoituksen kolmivuotiseen DATA-INDUCTOR -tutkimushankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on rakentaa malleja, joilla nopeutetaan ja tehostetaan suomalaista lääketutkimusta.

Tutkimushanke keskittyy erityisesti syövän hoitoa tukevaan lääketutkimukseen. Hankkeessa yhdistyy huippututkimus biolääketieteen ja mallinnuksen aloilta ja siinä hyödynnetään vahvasti tekoälyn tuomia mahdollisuuksia.
Hanke on osa Orion Veturi tutkimusekosysteemi –hanketta sekä laajempaa Business Finlandin Health 360 –ohjelmaa.
-Yhteishanke on hyvin tutkimuksellinen ja sillä on kansainvälistä uutuusarvoa. Hanke edistää yritysten ja tutkimuslaitosten välistä yhteistyötä ja sillä odotetaan olevan merkittäviä vaikutuksia yritysten kilpailukyvyn ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittymiseen kansainvälisesti. Lisäksi hanke edistää lääkekehityksen vihreää siirtymää" kertoo Outi Tuovila Business Finlandista.
Veripalvelun biopankki tukee turvallisten hoitojen tutkimusta
Veripalvelu kehittää jatkuvasti toimintaansa vastatakseen muuttuviin potilaiden hoitotarpeisiin, ja tukee uusien, turvallisten hoitojen tutkimusta ja kehitystä Suomessa.
Veripalvelun biopankin immunogenotyypitetyt verenluovuttajien näytteet tarjoavat ainutlaatuisen, vastuullisen mahdollisuuden lääketutkimukselle. Genotyypin perusteella valikoidut näytteet ja sen mukaan yhtenäistetyt testiasetelmat auttavat kehittämään lääketutkimuksessa tarvittavia solumalleja. Ihmissolumallien käyttö voi myös tulevaisuudessa vähentää esimerkiksi eläinkokeiden käytön tarvetta.
Virtuaaliset keinot parantavat mahdollisuuksia onnistua
Uuden lääkkeen kehittäminen on pitkään kestävä, kallis ja usein riskialtis prosessi. DATA-INDUCTOR –hankkeessa rakennetaan olemassa olevaan sekä uutena hankkeessa tuotettuun dataan ja koneoppimiseen perustuvia tekoälymalleja, joita tarvitaan lääkekehityksessä. Tekoälyn avulla lääkekehitys voi edetä entistä nopeammin ja varmemmin oikeaan suuntaan, jottei kaikkea tarvitse välttämättä analysoida laboratoriokokein.
Tekoäly tarvitsee kuitenkin pohjaksi dataa, joka on tuotettu luotettavin mallein. Näitä malleja kehitetään DATA-INDUCTOR-hankkeessa yhdessä hankkeeseen osallistuvien johtavien asiantuntijoiden kanssa.
Kolmevuotisen DATA-INDUCTOR-hankkeen budjetti on noin 5 miljoonaa euroa, josta Business Finlandin rahoitusosuus on noin puolet. Hankkeeseen osallistuvat Helsingin, Tampereen, Turun ja Itä-Suomen Yliopistot sekä Experimentica Oy, Faron Pharmaceuticals Oy, BioNavis Oy, SCHOTT Primoceler Oy ja Orion Pharma.
Lisätiedot: Hankkeen koordinaattori, Tuotekehityspäällikkö Saara Laitinen, saara.laitinen@veripalvelu.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara LaitinenTuotekehityspäällikkö, Veripalvelu
Puh:+358293001695saara.laitinen@veripalvelu.fiLinkit
Veripalvelu osana suomalaista terveydenhuoltoa
Veripalvelu on Suomen Punaiseen Ristiin kuuluva terveydenhuoltoa palveleva laitos. Huolehdimme keskitetysti koko maan verivalmistehuollosta. Toimintaamme kuuluvat niin verenluovutusten järjestäminen ja veren keräys kuin luovutetun veren testaus, verivalmisteiden tuotanto ja jakelu sairaaloihin.
Tarjoamme terveydenhuollolle muun muassa veren sopivuustutkimuksia sekä elin-, kudos- ja kantasolusiirtoihin liittyviä tutkimuksia. Kaikkien raskaana olevien äitien veriryhmä- ja veriryhmävasta-ainetutkimukset tehdään Veripalvelussa. Veripalvelussa toimii myös Suomen Kantasolurekisteri, jonka kautta välitämme kantasolusiirteitä potilaille. Vahvan asiantuntemuksen perustana on oma tutkimus- ja kehitystoiminta, joka luo edellytykset turvalliselle verensiirtohoidolle ja uusille soluhoidoille myös tulevaisuudessa.
Veripalvelu on voittoa tavoittelematon organisaatio. Vuosibudjettimme on noin 60 miljoonaa euroa ja palveluksessamme on noin 500 henkilöä. Luomme mahdollisuuksia elämän pelastamiseen. Toteutamme tehtäväämme yhdessä vapaaehtoisten luovuttajien ja sairaaloiden ammattilaisten kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SPR Veripalvelu
Verenluovutusta Åbo Svenska Teaterin Päänäyttämöllä 5. helmikuuta2.2.2026 10:15:00 EET | Tiedote
Veripalvelu järjestää verenluovutustilaisuuden yhteistyössä Åbo Svenska Teaterin (ÅST) kanssa torstaina 5.2.2026 klo 12–18. Verenluovutus toteutetaan yhdessä Turun seudun opiskelijajärjestöjen kanssa.
Blodgivning på Åbo Svenska Teaters Stora scen den 5 februari2.2.2026 10:15:00 EET | Pressmeddelande
Blodtjänst ordnar en unik blodgivning i samarbete med Åbo Svenska Teater torsdagen den 5 februari 2026 kl. 12–18. Evenemanget ordnas också tillsammans med studerandeorganisationer i Åboregionen.
Verenluovuttajat saivat ensimmäistä kertaa tietoa perinnöllisestä sairausriskistä Veripalvelun biopankista22.1.2026 08:45:00 EET | Tiedote
Suomen Punaisen Ristin Veripalvelun biopankista palautettiin verenluovuttajille tietoa riskistä sairastua hemokromatoosiin eli tautiin, jossa elimistöön kerääntyy liikaa rautaa. Verenluovuttajat suhtautuivat myönteisesti tiedon saamiseen. Kyseessä on ensimmäinen kerta Suomessa, kun perinnöllistä riskitietoa on palautettu biopankkiin kuuluville verenluovuttajille
Verihuolto alkaa luovuttajista - uudet verenluovuttajat ovat avainasemassa19.1.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Vuonna 2025 verenluovutuksessa kävi 107 878 luovuttajaa. Kaikista kävijöistä uusia luovuttajia oli hieman alle 19 000. Miehet ohittivat ensimmäistä kertaa naiset uusien luovuttajien määrässä. Lisää uusia verenluovuttajia tarvitaan ja tämän vuoden tavoitteena on saada heitä 22 000.
Verenluovuttajia tarvitaan turvaamaan joulun ajan verihuoltoa10.12.2025 07:05:00 EET | Tiedote
Veripalvelu kutsuu tällä hetkellä luovuttajia varaamaan aikoja etukäteen jouluviikolle, sillä sairaaloissa tarvitaan verivalmisteita joulun ja uuden vuoden ympärillä. Verivalmisteiden toimitusten kannalta etenkin jouluaattoa edeltävät päivät ja tapaninpäivä ovat kriittisen tärkeitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme