Kauppakamarikysely: Reilu kolmannes suomalaisista vientiyrityksistä kiinnostunut Ukrainan jälleenrakennuksesta
28.3.2025 06:55:00 EET | Keskuskauppakamari | Tiedote
Reilu kolmasosa suomalaisista vientiyrityksistä suunnittelee osallistuvansa Ukrainan jälleenrakennukseen, käy ilmi kauppakamarien vientijohtajakyselystä. 36 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä suunnittelee osallistumista jälleenrakennushankkeisiin, kun vastaava luku vuosi sitten oli 29 prosenttia. Kolmannes ei ole aikeissa suunnata liiketoimintaa Ukrainaan. Epävarmoja on 31 prosenttia.

“Selkeästi suurempi osa kyselyyn vastanneista yrityksistä on kiinnostunut tukemaan Ukrainaa maan jälleenrakennuksessa nyt kuin vielä vuosi sitten. Myös joulukuusta kiinnostuneiden yritysten määrä on selkeästi kasvanut. Asiaa on ennätetty punnita. Kiinnostusta lisääviä tekijöitä ovat myös orastavat viitteet rauhasta ja käynnistyneet tulitaukoneuvottelut. Epävarmuutta silti vielä riittää”, sanoo Keskuskauppakamarin kansainvälisten asioiden johtaja Päivi Pohjanheimo.
Kauppakamarien vientijohtajakysely tehtiin 4-7.3. ja siihen vastasi 110 vientiyritystä.
Yritykset hakevat tukea ja neuvoja Ukrainan jälleenrakentamisen valmisteluun vaihtelevilta tahoilta. Avovastauksissa mainittiin Business Finland, Team Finland, Finnvera, UM ja Finnpartnership. Myös EU ja jälleenrakennusrahastot koettiin mahdollisiksi kumppaneiksi. Useimmissa vastauksissa kuitenkin korostettiin, ettei tukea haeta mistään.
“Joillakin yrityksillä on jo toimivat yhteydet Ukrainassa. Monilla ei toisaalta ollut vielä tiedossa, mistä mahdollista tukea lähtisi hakemaan, vaikka laaja sidosryhmäverkosto jakaa jo tietoa kiinnostuneille yrityksille. On tärkeätä, että Ukrainan jälleenrakentamishankkeisiin hakeutuville yrityksille annetaan kaikki mahdollinen tieto ja tuki”, Pohjanheimo sanoo.
Kyselystä selviää myös, että Venäjälle asetettuja pakotteita yritetään edelleen kiertää. Suomalaisyritykset saavat edelleen kyselyitä ja tiedusteluita, jotka viittaavat pakotteiden kiertoon esimerkiksi käyttämällä bulvaaniostajia ja ohjaamalla tavaravientiä pakotteiden kohteena olevan maan naapurimaihin, joiden kautta tuote mahdollisesti kulkeutuu Venäjälle.
"Bulvaanien kautta on pyritty hankkimaan kaksikäyttökomponentteja. Kiertoyritykset on havaittu ja kyselyt hylätty. Saamme noin 2–3 epäilyttävää kyselyä per kuukausi", kertoo eräs kyselyyn vastannut yritys.
Kaiken kaikkiaan 29 prosenttia kauppakamarien vientijohtajakyselyyn osallistuneista yrityksistä on kohdannut Venäjään kohdistettujen pakotteiden kiertämisyrityksiä. Tiedusteluiden määrä on pysynyt tasaisena vuosina 2023–2025.
”Yritysten on edelleen syytä olla tarkkaavaisia vastaanottaessaan erilaisia kyselyitä”, painottaa Pohjanheimo.
Kauppakamarien vientijohtajakysely tehtiin 4-7.3. ja siihen vastasi 110 vientiyritystä ympäri Suomen. Kyselyn aineisto on kerätty sähköpostitse ja siihen pystyi vastaamaan vain yhden kerran.
Yhteyshenkilöt
Päivi PohjanheimoJohtaja, kansainväliset asiat; maajohtaja, Kansainvälinen kauppakamari
Puh:050 573 8494paivi.pohjanheimo@chamber.fiLiitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Osaajapula ja työttömyys rinnakkain – yritykset peräävät nopeampia täsmäkoulutuksia tutkintojen sijaan12.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Kauppakamareiden osaajakyselyn mukaan yritykset tarvitsevat työntekijöilleen ennen kaikkea lyhyitä koulutuksia ja täsmäosaamista, eivät uusia tutkintoja. "Tekoäly ja vihreä kasvu edellyttävät yrityksiltä ja työntekijöiltä ennennäkemätöntä ketteryyttä", sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Suvi Pulkkinen.
Pimeys lisää mopojen ja mönkijöiden turvallisuusriskejä – “Mopoilla kertyy usein yllättävän paljon ajokilometrejä, mikä näkyy erityisesti renkaiden kulumisena”9.10.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Syksyn pimeät ja märät ajokelit korostavat mopojen ja mönkijöiden turvallisuuden tarvetta.
Kuljetuskustannusten nousu heikentää jo merkittävästi joka kolmannen yrityksen kilpailukykyä, selviää kauppakamareiden kyselystä2.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Eniten ovat kärsineet teollisuuden ja kaupan alan yritykset. Tiedot selviävät kauppakamareiden yrityksille syyskuussa tekemästä kyselystä. Kustannusten kasvua tulisi hillitä väliaikaisin verotoimin, sanoo Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Hanna Kalenoja.
Kauppakamarikysely: Yritysten kasvuodotukset nousivat ennätystasolle – ”Tulokset eivät jätä tulkinnanvaraa”1.10.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Yritysten arviot suhdannetilanteesta ovat parantuneet laaja-alaisesti keväästä niin liikevaihdon, tilauskantojen ja kannattavuuden kuin henkilöstömäärien ja vienninkin osalta. Tiedot selviävät kauppakamarien syyskuussa toteuttamasta suhdannekyselystä.
Asuntomarkkinoilla varovaista piristymistä - Hyväkuntoiset, muuttovalmiit asunnot menevät kaupaksi, korjausvelkaiset eivät30.9.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamarin markkinakyselyyn vastanneista auktorisoiduista kiinteistöarvioijista 44 prosenttia arvioi markkinoiden vilkastuneen kuluvan vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme