Lakkoja kemianteollisuuteen – YTN:n kohteena 24 jäsenyritystä
27.3.2025 17:54:40 EET | Kemianteollisuus ry | Tiedote
Ylemmät toimihenkilöt YTN ilmoitti torstaina 27. maaliskuuta yhteensä neljästä päivän mittaisesta lakosta Kemianteollisuuden yrityksiin. Lakkoja kohdistuu 24:ään kemianteollisuuden jäsenyritykseen sen eri toimialoilla ja eri puolilla Suomea. Lakkojen piirissä on noin 6 000 ylempää toimihenkilöä. Lakot on ilmoitettu seuraaville päiville: 11.4., 17.4., 25.4. ja 2.5.
Neuvotteluja Ylempien toimihenkilöiden YTN:n kanssa on käyty joulukuun lopusta alkaen. Neuvottelut ovat olleet varsin verkkaiset, ja osapuolet ovat edelleen jumissa tekstikysymyksissä yli kolmen kuukauden neuvottelujen jälkeen.
– Syynä ovat joidenkin tekstitavoitteiden haastavuus puolin ja toisin, mutta myös matkan varrella syntynyt epäselvyys siitä, onko YTN:n neuvottelijoilla todellista mandaattia neuvotella Kemianteollisuus ry:n kanssa, sanoo johtava lakimies Juha Teerimäki Kemianteollisuus ry:stä.
– Edellisellä neuvottelukierroksella YTN:n hallitus hylkäsi kemianteollisuuden neuvotteluosapuolten neuvottelutuloksen. Ja sama näytti tällä kierroksella tapahtuvan jo teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden neuvottelutuloksen osalta. Vaikuttaa siltä, että myös YTN:n hallituksen jäykät linjaukset tälläkin neuvottelukierroksella vaikeuttavat neuvottelujen edistymistä, Teerimäki jatkaa.
YTN:n päätyminen kemianteollisuudessa työtaistelutoimiin on hyvin valitettavaa. Valtakunnansovittelijan pöydässä samat asiat ovat kuitenkin ratkaistava, ja työtaistelutoimet vain pitkittävät ratkaisujen löytymistä.
Palkkaratkaisusta osapuolet eivät ole vielä keskustelleet. Kemianteollisuus on sitoutunut luonnollisesti maksamaan saman tasoiset palkankorotukset kuin sen muillekin henkilöstöryhmille.
– Kemianteollisuus ry:llä ja Ylempien toimihenkilöiden YTN:llä on pitkät ja hyvät neuvottelusuhteet. Toivommekin, että neuvottelukumppanimme ottaisi nyt järjen käteen ja lakkoilun sijaan keskittyisi neuvottelemaan ja hakemaan ratkaisua tes-pöydässä, sanoo työmarkkinajohtaja Minna Etu-Seppälä Kemianteollisuus ry:stä.
Kemianteollisuuden yritysten näkymät ovat alkuvuodesta olleet hivenen piristymään päin. Jotta yritykset pääsisivät kasvuun kiinni, fokus tärkeällä henkilöstöryhmällämme ylemmillä toimihenkilöillä tulisi olla lakkoilun sijaan yritysten kilpailukyvyn parantaminen. Yritysten menestyminen myös hyödyttää henkilöstöryhmistämme eniten juuri ylempiä toimihenkilöitä erilaisten palkitsemistapojen kautta.
Yhteyshenkilöt
Juha TeerimäkiJohtava lakimies, VTKemianteollisuus ry
Puh:+358 43 850 0928juha.teerimaki@kemianteollisuus.fiMinna Etu-SeppäläJohtaja, työelämäKemianteollisuus ry
Puh:+358 40 778 0182minna.etu-seppala@kemianteollisuus.fiTwitter: @Kemianteollisuu - https://twitter.com/Kemianteollisuu Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä. Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa. Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry
Kemianteollisuudessa piristymisen merkkejä – hallituksen toimista vetoapua5.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kemianteollisuuden tuotantomäärät ovat kääntyneet kasvuun ja uusien tilausten määrä on kehittynyt myönteisesti. Kemianteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan tilanteensa hyväksi tai erittäin hyväksi arvioivien yritysten osuus on korkeimmillaan sitten vuoden 2023. Yritysjohtajat arvioivat, että hallituksen kasvua tukevat politiikkatoimet, etenkin yhteisöveron ja työn verotuksen keventäminen, vaikuttavat myönteisesti alan kannattavuuteen, investointeihin ja työllisyyteen.
Kemianteollisuuden päästöt laskussa – tuotanto kasvoi samaan aikaan27.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Responsible Care -ohjelmassa mukana olevat kemianteollisuuden yritykset vähensivät kasvihuonekaasupäästöjään lähes 10 prosenttia vuodesta 2024, vaikka alan tuotanto kasvoi samaan aikaan 10 prosenttia. Tiedot käyvät ilmi kemianteollisuuden Responsible Care -vastuullisuusohjelman uusista tuloksista.
Kemianteollisuus kehysriihestä: Ennakoitavuuden säilyminen tärkeä viesti teollisuudelle – luvitukseen tarvitaan uudistuksia22.4.2026 22:25:32 EEST | Tiedote
Kemianteollisuus pitää myönteisenä, että hallitus teki kehysriihessä investointiympäristön ennakoitavuutta tukevia ratkaisuja. Erityisen tärkeä viesti teollisuudelle on päätös säilyttää liikenteen jakeluvelvoitteen taso ennallaan.
Nuorisoala ja Kemianteollisuus: Nuorten hyvinvointi on ratkaisevaa myös yrityksille15.4.2026 15:00:00 EEST | Tiedote
Nuorten hyvinvointi ja työllistyminen ovat ratkaisevia tekijöitä sekä yhteiskunnan kestävyyden että talouskasvun näkökulmasta. Kemianteollisuus ry:n ja Nuorisoala ry:n yhteisessä hankkeessa pureuduttiin yritysten nuorivastuullisuuteen: miksi nuorten hyvinvointi kuuluu myös yrityksille ja miten sitä voidaan vahvistaa. Nuorten jaksaminen, osallisuus ja työkyky eivät ole vain yksilön haasteita, vaan ratkaisevia tekijöitä yrityksille, osaavan työvoiman saatavuudelle ja koko Suomen kilpailukyvylle.
Jakeluvelvoitteen alentaminen olisi tehoton keino laskea polttoaineiden hintoja15.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Polttoaineiden viimeaikainen hinnannousu johtuu raakaöljyn maailmanmarkkinahinnoista, joita Iranin konflikti on kasvattanut merkittävästi. Yhtenä ratkaisuna liikenteen polttoaineiden hintojen alentamiseksi on esitetty jakeluvelvoitteen keventämistä. Tämä ei kuitenkaan ole toimiva eikä tehokas keino vähentää autoilijoiden ja ammattiliikenteen kustannuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme