Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen: oikeusministeri ei voi asettua demokratian yläpuolelle
Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen vaatii oikeusministeri Leena Merta (ps) kunnioittamaan eduskunnan selvän enemmistön tahtoa. Hallituksen pitää viipymättä valmistella laki ns. eheytyshoitojen kieltämisestä.

Eduskunta hyväksyi tänään kansalaisaloitteen, jossa esitetään niin sanottujen eheytyshoitojen kieltämistä koskevan lain valmistelemista. Aloite meni läpi äänin 125–49, joten sen kannalla on selvä enemmistö eduskunnasta yli hallitus-oppositiorajojen.
”Niin sanotut eheytyshoidot ovat puoskarointia ja henkistä väkivaltaa, jotka eivät kuulu moderniin yhteiskuntaan. Kiitän aloitteen jättäneitä kansalaisia ja kansanedustajien selvää enemmistöä tuesta tälle uusimmalle askeleelle kohti ihmisten yhdenvertaisuutta”, Tynkkynen kiittelee.
Välittömästi eduskunnan äänestyksen jälkeen asiasta vastaava oikeusministeri Leena Meri (ps) ehätti tyrmäämään lain valmistelemisen. Helsingin Sanomien mukaan Meri väitti, että tällä hallituskaudella eheytyshoitojen kieltämisellä ”ei ole edellytyksiä edetä”.
”On tyrmistyttävää, että oikeusministeri näyttää asettuvan demokratian yläpuolelle. Eduskunnan viesti on selvä: lainvalmistelu on aloitettava viipymättä”, Tynkkynen moittii.
Meri vetoaa jarrutuksessaan hallituspuolueiden erimielisyyteen ja ministeriön voimavarapulaan. Tynkkynen ei niele kumpaakaan selitystä.
”Demokratiassa laeista päättää eduskunta, eivät hallituspuolueet. Jos taas oikeusministeriöllä ei ole riittävästi voimavaroja eduskunnan edellyttämään lainvalmisteluun, eduskunta voi päättää myös tarvittavasta lisärahoituksesta”, Tynkkynen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Bella Forsgrén: “Rohkeutta on puolustaa ihmisarvoa, vaikka se ei olisi helpoin tie”17.5.2025 11:20:00 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja Bella Forsgrén puhui Vihreiden puoluevaltuustossa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Forsgrén muistutti, miten Vihreät ovat olleet rohkea ääni silloin, kun muut vielä epäröivät.
Vihreiden Tynkkynen: politiikan suurimpia harhakäsityksiä on kuvitelma kokoomuksesta talousosaajana17.5.2025 11:16:00 EEST | Tiedote
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen ruoti Vihreiden puoluevaltuustossa kokoomuslaisen talouspolitiikan näyttöjen heikkoutta. Juha Sipilää lainaten hän lähetti pääministeri Orpolle viestin: on aika panna ukko vaihtoon.
Vihreiden Sofia Virta: “Hiljaisuus ei ole vaihtoehto” – Suomen tulee tunnustaa Palestiinan-valtio17.5.2025 11:12:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaati vihreiden puoluevaltuustossa pitämässään puheessa Orpon hallitukselta visiota ja pitkän linjan suunnitelmaa. Virta kritisoi hallitusta hiljaisuudesta, ja peräänkuulutti tekoja tulitauon ja humanitaarisen avun saamiseksi Gazaan.
Vihreiden Inka Hopsu: Humanitaarinen apu on saatava perille Gazaan – Suomen on oltava historian oikealla puolella15.5.2025 16:55:00 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu vaatii Suomen hallitukselta toimia humanitaarisen avun perille pääsyn tukemiseksi Gazaan. Tilanne on jo valmiiksi katastrofaalinen, ja Israelin päättäjien puheet ja suunnitelmat Gazan haltuunotosta ja humanitaarisen avun ehdollistamisesta uhkaavat kriisiyttää tilannetta entisestään.
Vihreiden Krista Mikkonen: Hallitus avaa rahapelimarkkinat mutta sulkee silmänsä niiden haitoilta14.5.2025 09:59:57 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja entinen sisäministeri Krista Mikkonen kritisoi hallituksen esitystä rahapelilain uudistamisesta. Mikkosen mukaan lakiesitys ohjaa rahapelipolitiikkaa yhä vahvemmin kaupalliseen suuntaan, vaikka sen pitäisi keskittyä pelihaittojen ehkäisyyn ja yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevien suojelemiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme