Messukeskus

Golfmessuilla iloittiin onnistumisista ja virittäydyttiin uuden kauden peleihin

Jaa

Helsingin Messukeskuksessa tänä viikonloppuna järjestetyillä Golfmessuilla virittäydyttiin Etelä-Suomessa jo alkaneeseen uuteen golfkauteen, tutustuttiin uutuusvälineisiin ja -palveluihin sekä fiilisteltiin lajia yhdessä samanhenkisten kanssa. Golfmessuilla vieraili kolmen päivän aikana yli 53 000 kävijää.

Kaksi ihmistä halaamassa golfmessuilla sisätiloissa, yleisöä taustalla.
Golfmessuilla iloittiin onnistumisista. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran Helsingin Messukeskuksessa 27.–29.3.2026. Kuva: Golfmessut / Anna Autio

Suomalaisen golfmailayritys Takomon osastolla iloittiin onnistuneesta messuviikonlopusta.  
 
– Tapahtuma oli meidän osaltamme ehdottomasti menestys ja tulemme varmasti ensi vuonna uudestaan! Osasimme odottaa suurta kiinnostusta Takomoa kohtaan, mutta ihmisten määrä yllätti silti meidät kaikki. Messukävijöiltä oli myös todella mukava kuulla, miten innoissaan he olivat Takomosta ja kuinka hienoa on, että Suomesta tulee meidän kaltaisemme yritys, sanoo Takomo Golfin kumppanuuksista ja vaikuttajamarkkinoinnista vastaava johtaja Joonas Laasila.   
 
Myös tapahtuman pääyhteistyökumppanin Golfliiton porukat olivat hyvillä fiiliksillä messujen päätyttyä.  
 
– Meillä on hienot tunnelmat. Tavoitteet ovat toteutuneet useasta näkökulmasta: näytteilleasettajia osallistui viimevuotista enemmän ja messuilla oli uutta ja elämyksellistä sisältöä erityisesti par 3 -uutuuskentän myötä. Lauantai-iltana järjestetty Golfgaala oli sekin onnistunut, ja olemme saaneet hyvää palautetta koko golfyhteisöltä messu- ja gaalakombosta, kertoo Golfliiton markkinointi- ja kumppanuuspäällikkö Kimmo Rantamäki.  
 
Golfgaala järjestetään myös ensi vuonna Golfmessujen kanssa samaan aikaan Messukeskuksessa.  
 
Golfmessuja kehitetään pitkäjänteisesti, ja vuosittain panostetaan paitsi elämyksellisyyteen myös kaupallisuuteen.  
 
–  Olemme erittäin tyytyväisiä Golfmessujen onnistumiseen, sillä olemme pystyneet tuomaan hyvän kaupallisen startin toimialalle heti kauden alkuun. Samalla olemme tuoneet yhteen alan yritykset ja golfin harrastajat sekä lajista kiinnostuneet fiilistelemään alkavaa golfkautta, pohtii liiketoimintapäällikkö Tanja Pasila Helsingin Messukeskuksesta.  
 
Golfmessut järjestetään seuraavan kerran Helsingin Messukeskuksessa 27.–29.3.2026.  
 
Lisätietoja: 
Tanja Pasila, liiketoimintapäällikkö, Helsingin Messukeskus, p. 050 387 0024, tanja.pasila@messukeskus.com; Antti Karjunen, viestinnän asiantuntija, Helsingin Messukeskus, p. 050 574 3444, antti.karjunen@messukeskus.com  
 
Helsingin Messukeskus on Suomen suurin tapahtumajärjestäjä. Suomen Messut -konserniin kuuluvat Messukeskuksen lisäksi messujärjestäjä Expomark Oy ja av-tekniikkayritys SVV Oy. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 51,3 miljoonaa euroa ja talousvaikutus ympäristölleen 187 miljoonaa euroa. Imessukeskus.com I @messukeskus

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kaksi ihmistä halaamassa golfmessuilla sisätiloissa, yleisöä taustalla.
Golfmessuilla iloittiin onnistumisista. Tapahtuma järjestetään seuraavan kerran Helsingin Messukeskuksessa 27.–29.3.2026. Kuva: Golfmessut / Anna Autio
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Helsingin Messukeskus on Suomen elämyksellisin tapahtumakortteli ja vaikuttavin kohtaamismedia. Onnistuneet kohtaamiset jättävät vahvan muistijäljen ja tuottavat kiistatonta tulosta. Suomen suurin tapahtumajärjestäjä tuottaa laadukkaita tapahtumia sekä vuokraa tilojaan ja palvelujaan erilaisten tapahtumien areenaksi. Messukeskuksen itse tuottamia tapahtumia ovat mm. Habitare, Helsingin Kirjamessut, Educa, FinnBuild, Matkamessut ja Vene Båt. Vierastapahtumina Messukeskuksen tiloissa järjestetään mm. Slush, Nordic Business Forum, Assembly, Koiramessut sekä lukuisia kansainvälisiä kongresseja ja yritystapahtumia vuosittain. Tilat käsittävät 7 hallia, 40 muuntuvaa kokoustilaa, 21 ravintolaa ja oman tapahtumahotellin. Omistajayritys Suomen Messut Oyj perustettiin vuonna 1919. | Messukeskus. The real social media. | www.messukeskus.com @messukeskus

Helsinki Expo and Convention Centre (brand name Messukeskus) hosts Finland’s most inspiring events and exciting encounters. We create successful and lasting interactions with undisputable results. As Finland’s premier experience provider, we organise high-quality events and rent out our facilities for various occasions. Events produced by Messukeskus include, among others, Habitare, the Helsinki Book Fair, Educa, Finnbuild, Matka Nordic Travel Fair, and Helsinki International Boat Show. Messukeskus also hosts guest events such as Slush, Nordic Business Forum, Assembly, International Dog Fair, as well as many international congress and business events every year. Our premises include 7 halls, 40 convertible meeting rooms, 21 restaurants, and our own hotel.The Finnish Fair Corporation was founded in 1919. |  Messukeskus. The real social media | www.messukeskus.com @messukeskus 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Messukeskus

Radical Health Festival Helsinki Returns in 2026 with the Theme “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:50:11 EEST | Press release

Radical Health Festival Helsinki, Europe’s leading health innovation event, will return to the Helsinki Expo and Convention Centre (Messukeskus) from 19 to 21 January 2026. Organised by éditohealth and Messukeskus, in partnership with the City of Helsinki and the Finnish Ministry of Social Affairs and Health, the festival brings together global changemakers to accelerate the transformation of health systems.

Radical Health Festival Helsinki ohjaa terveydenhuoltoa vaikuttavaan ja ennakoivaan suuntaan – teemana “Operationalising Precision Health”8.5.2025 10:41:47 EEST | Tiedote

Euroopan johtava terveysalan innovaatiotapahtuma, Radical Health Festival Helsinki, järjestetään seuraavan kerran 19.–21. tammikuuta 2026 Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman järjestävät éditohealth ja Messukeskus yhteistyössä Helsingin kaupungin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa. Festivaali kokoaa yhteen terveydenhuollon uudistajat vauhdittamaan järjestelmätason muutosta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye