Puutteellinen uni ei saisi olla tabu työpaikoilla – uusi tutkimus antaa työkaluja unen huomioimiseen johtamisessa
1.4.2025 09:26:11 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote
Puutteellisesta unesta johtuva väsymys on yleinen ja kasvava ongelma työikäisten keskuudessa, mutta univajetta ei usein uskalleta ottaa työelämässä puheeksi. Työpaikoilla tulisikin paitsi luoda avoimempi keskustelukulttuuri unen suhteen, myös kehittää yhdessä keinoja väsymyksen tuomista haasteista selviytymiseen, esittää Jenni Tuomilehto Vaasan yliopistolle tekemässään väitöskirjassa.

Vaikka työhyvinvointi on ajankohtainen ja paljon puhuttu aihe, jää puutteellisen unen merkitys työntekijöiden jaksamiselle usein liian vähälle huomiolle. Vaasan yliopistossa 8. huhtikuuta väittelevän Jenni Tuomilehdon mukaan huonosta nukkumisesta johtuva väsymys koskettaa kaikkia työyhteisöjä, mutta siitä puhuminen voi tuntua jopa tabulta, josta ei uskalleta keskustella.
Henkilöstöjohtamisen väitöskirjassaan Tuomilehto tarkastelee puutteellisen unen vaikutuksia työssä suoriutumiseen sekä esittää konkreettisia keinoja univajeen parempaan tunnistamiseen ja sen vaikutusten hallintaan työpaikoilla.
– Työntekijät läpi eri toimialojen kokevat puutteellisella unella olevan hyvin monisäikeiset vaikutukset omaan suoriutumiseen – kyseessä on siis todella yleinen ilmiö. Väsymys muun muassa heikentää tuottavuutta, päätöksentekoa ja keskittymiskykyä sekä tekee tunteiden hallinnasta haastavampaa. Samalla sairastumis- ja uupumisriski sekä tapaturma-alttius kasvavat, Tuomilehto kertoo.
Puutteellisesta unesta kärsivien työntekijöiden tulisi Tuomilehdon mukaan käyttää selviytymiskeinoinaan esimerkiksi tehtävien ajoittamista vaativuuden mukaan sekä työtahdin hidastamista.
– Olennaista on, että työntekijällä on työyhteisön tuki väsymyksen tuomien haasteiden käsittelyssä. Koska puutteellinen uni vaikuttaa niin kokonaisvaltaisesti hyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen, pitäisi siitä voida puhua avoimesti työyhteisölle ja esihenkilöille ilman, että tarvitsee pelätä. Näin väsymyksestä selviytymiseen voidaan yhdessä kehittää keinoja muun muassa muuttamalla työaikoja, lisäämällä taukoja sekä muokkaamalla työtehtäviä. Hyvän unen tulisi olla koko työyhteisön yhteinen arvo.
Konkreettisia apukeinoja jaksamisen edistämiseen työpaikoilla
Tuomilehto esittelee väitöskirjassaan teoreettisen mallin, joka auttaa puutteellisesta unesta johtuvan väsymyksen tunnistamisessa sekä voimavarojen lisäämisessä. Malli antaa käytännön työkaluja esimerkiksi esihenkilöille ja HR-ammattilaisille työntekijöiden jaksamisen ylläpitämiseen väsymystä ja uupumusta ennaltaehkäisten.
– On tärkeää, että unen rooli opitaan huomioimaan osana työhyvinvoinnin johtamista aiempaa tehokkaammin. Vaikka yksilöllä on keinoja hallita väsymystään myös henkilökohtaisilla resursseilla, ovat organisaation tuki ja yhdessä rakennetut selviytymiskeinot valtava voimavara, Tuomilehto korostaa.
Tuomilehdon väitöstutkimuksen aineistona toimi 24 henkilön yksilöhaastattelut, joissa käsiteltiin henkilöiden omia kokemuksia väsymyksen vaikutuksista työssä. Kaikki haastateltavat työskentelivät eri toimialoilla.
Väitöskirja
Tuomilehto, Jenni (2025) Puutteellisen unen heijastukset työhyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen. Acta Wasaensia 554. Väitöskirja. Vaasan yliopisto.
Väitöstilaisuus
KTM Jenni Tuomilehdon väitöstutkimus ”Puutteellisen unen heijastukset työhyvinvointiin ja työssä suoriutumiseen” tarkastetaan tiistaina 8.4.2025 klo 12 Vaasan yliopiston Nissi-auditoriossa.
Väitöstilaisuutta on mahdollista seurata myös etäyhteyden kautta: https://uwasa.zoom.us/j/69212036275?pwd=H7hCJ9JpiXH4ec1iyBQ69aBEePJaJQ.1
Password: 689243
Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii professori Pia Heilmann (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori (emer.) Riitta Viitala.
Lisätiedot
Jenni Tuomilehto, puh. +358 44 341 3050, jenni@tuomilehto.com
Jenni Tuomilehto syntyi vuonna 1975 Helsingissä. Hän valmistui kauppatieteiden maisteriksi Vaasan yliopistosta vuonna 2006. Tuomilehto on työskennellyt unen parissa 15 vuoden ajan muun muassa toimien valtakunnallisen lääketieteellisen uniklinikkaverkoston toimitusjohtajana. Tällä hetkellä hän on yksi univalmennuksia tarjoavan Sleep Academyn perustajista, ja toimii kyseisen yrityksen toimitusjohtajana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni Tuomilehto, puh. +358 44 341 3050, jenni@tuomilehto.com
Kuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Hitachi Energy ja Vaasan yliopisto tutkimusyhteistyöhön – muuntajien hyötysuhde optimiin ja lämpö talteen vedyntuotannon energia- ja kustannustehokkuuden parantamiseksi16.3.2026 15:25:35 EET | Tiedote
Hitachi Energy ja Vaasan yliopisto ovat solmineet sopimuksen tutkimusyhteistyöstä, jolla kehitetään muuntajien hyötysuhdetta ja lämmöntalteenottoa parantamaan vedyntuotannon energia- ja kustannustehokkuutta.
Koneoppiminen parantaa paikannuksen tarkkuutta, luotettavuutta ja yksityisyyttä16.3.2026 09:35:26 EET | Tiedote
Satelliittipaikannuksesta on tullut olennainen osa arkea, mutta se toimii yhä epäluotettavasti sisätiloissa ja tiiviissä kaupunkiympäristöissä, joissa korkeat rakennukset heikentävät signaalien etenemisen. Vaasan yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan Akpojoto Siemuri tutkii, miten mukautuva koneoppiminen ja kehittynyt sensorifuusio voivat parantaa paikannuksen tarkkuutta, toimintavarmuutta ja tehokkuutta.
Vaasan yliopistossa alkaa kolme uutta maisteriohjelmaa syksyllä 2026 – resilienssi ja tekoäly painopisteinä5.3.2026 12:37:37 EET | Tiedote
Vaasan yliopisto laajentaa koulutustarjontaansa kolmella uudella maisteriohjelmalla, jotka vastaavat nopeasti kehittyvän yhteiskunnan ja työelämän osaamistarpeisiin. Syksyllä 2026 käynnistyvät maisteriohjelmat Varautuminen ja resilienssi, Artificial Intelligence for Accounting and Finance sekä Artificial Intelligence and Analytics. Uudet ohjelmat tarjoavat opiskelijoille ajankohtaista osaamista, kansainvälisiä näkökulmia ja vahvoja uramahdollisuuksia. Hakuaika uusiin ohjelmiin on 2.–31. maaliskuuta 2026.
Avaruusdatalla ja tekoälyllä kohti kestävää energiasiirtymää – professori Ali Arslan aloittaa Vaasan yliopistossa12.2.2026 14:20:15 EET | Tiedote
Tekniikan tohtori Ali Arslan on aloittanut helmikuussa Vaasan yliopiston avaruusdatan käsittelyn professorina. Hän tuo mukanaan vahvan osaamisen avaruusteknologiasta ja satelliittipohjaisesta Maan havainnoinnista. Uudessa tehtävässään hän keskittyy avaruusdatan ja tekoälyn yhdistämiseen energiasiirtymän ja ilmastotoimien tukemiseksi.
Vaasan yliopisto laajentaa toimintaansa Helsingissä – uusi keskustakampus tukee opiskelua ja yhteistyötä11.2.2026 14:03:43 EET | Tiedote
Vaasan yliopisto vahvistaa toimintaansa pääkaupunkiseudulla ja muuttaa uusiin, aiempaa suurempiin toimitiloihin Helsingin ydinkeskustassa. Maaliskuun lopulla avautuva Helsingin kampus toimii tukikohtana yliopiston opiskelijoille, henkilöstölle ja yhteistyökumppaneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme