Ulkomaiset investoinnit Suomeen laskivat – Euroopassa historiallisen jyrkkä pudotus
2.4.2025 07:45:00 EEST | Business Finland | Tiedote
YK:n kauppa- ja kehitysjärjestö UNCTADin tuoreimman raportin mukaan Eurooppaan tehtyjen ulkomaisten investointien määrä laski 45 prosenttia verrattuna edellisvuoteen*. Invest in Finlandin seurannan mukaan uusia ulkomaisia yrityksiä sijoittui Suomeen vuonna 2024 yhteensä 231 kappaletta. Laskua edellisvuoteen oli noin 6 %.

Suomi ei ole täysin välttynyt investointimäärien laskulta, mutta pudotus on merkittävästi pienempi kuin monessa muussa Euroopan maassa. Lasku oli huomattava erityisesti Saksassa (-60 %), Italiassa (-35 %) ja Espanjassa (-13 %). Vaikka Suomen pudotus oli selvästi lievempi, se osoittaa silti investointi-ilmapiirin haasteellisuuden ja kilpailun kiristymisen vaikutukset myös täällä. Viimeksi näin alhainen määrä Suomeen tulleita uusia ulkomaisia yrityksiä kirjattiin vuonna 2014.
– Investointien laskuun vaikuttavat useat tekijät, kuten globaalin talouden epävarmuus, korkeat korot sekä yritysten varovaisuus uusien sijoitusten suhteen. Kansainvälinen kilpailu investoinneista on kiristynyt, ja monet maat ovat ottaneet käyttöön aiempaa aggressiivisempia investointikannustimia. Toisaalta Suomen vakaus ja kilpailukykyiset toimintaympäristötekijät auttoivat pitämään investointien määrän markkinatilanteeseen nähden hyvällä tasolla, Invest in Finlandin johtaja Antti Aumo selittää.
Uusien investointien lisäksi Suomessa jo toimivat ulkomaisomisteiset yritykset tekivät Invest in Finlandin seurannan mukaan 130 jatkoinvestointia Suomeen vuonna 2024. Eniten jatkoinvestointeja sijoittui Cleantech-, Terveys- ja ICT-sektoreille. Jatkoinvestoinnit kertovat luottamuksesta Suomen toimintaympäristöön. Ne osoittavat, että Suomessa jo toimivat ulkomaisomisteiset yritykset näkevät maassa pitkän aikavälin mahdollisuuksia ja kilpailukykyä.
– On rohkaisevaa nähdä, että jo Suomessa toimivat yritykset laajentavat toimintaansa, mutta myös näistä jatkoinvestoinneista käydään kova kansainvälinen kilpailu. Meidän on varmistettava, että Suomi pysyy houkuttelevana toimintaympäristönä ja että yritykset haluavat jatkaa kasvuaan täällä. Sääntelyprosessien selkeyttäminen ja nopeuttaminen on tärkeää, Aumo jatkaa.
* Tilastoinnissa välitystaloudet, kuten Luxemburg, on jätetty pois laskuista. https://unctad.org/publication/global-investment-trends-monitor-no-48
Valuuttamääräiset tilastot saadaan Suomen osalta Tilastokeskukselta syyskuussa 2025.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Antti AumoHead of Invest in FinlandBusiness Finland / Invest in Finland
Puh:+358 40 505 0477antti.aumo@businessfinland.fiHeli HemgårdCommunications ManagerBusiness Finland / Visit Finland, Invest in Finland, Work in Finland
Puh:+358 40 901 5219heli.hemgard@businessfinland.fiInvest in Finland auttaa ulkomaisia yrityksiä löytämään liiketoimintamahdollisuuksia Suomesta, tuottaa tietoa Suomesta investointikohteena sekä kehittää ja koordinoi kansallista investointien hankintatyötä verkottuen aktiivisesti alueellisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa. Lisäksi Invest in Finland kerää ja ylläpitää tietoa ulkomaalaisomisteisista yrityksistä Suomessa. Invest in Finland toimii Business Finlandin osana. www.investinfinland.fi
Business Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita, edistää matkailua ja investointeja sekä osaajien houkuttelua Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa 37 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Matkailijat ympäri maailman voivat hakea Visit Finlandin elämyksellisille illallisille18.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Visit Finland käynnistää kansainvälisen Have Some Finnish -ruokamatkailukampanjan, jossa ihmiset ympäri maailman voivat hakea mukaan kokemaan suomalaisia ruokaelämyksiä. Kampanjan voittajat kutsutaan kokemaan huippukokkien loihtimia suomalaisia makuja, paikallisia ruokaperinteitä ja ainutlaatuisiin paikkoihin rakennettuja illallisia eri puolilla Suomea.
Startup-yrittäjät: Suomeen on helppo tulla, mutta markkinalle pääsy on yllättävän vaikeaa12.5.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Kansainväliset startup-yrittäjät pitävät Suomea sujuvana ja toimivana maana yritystoiminnan aloittamiseen. Suurin haaste ei liity lupaprosesseihin tai yrityksen perustamiseen, vaan liiketoiminnan käynnistämiseen Suomessa. Tämä käy ilmi Business Finlandiin kuuluvan Work in Finlandin kyselystä, johon vastasi Suomeen hakeutuneita yrittäjiä.
Ukrainska borgmästare möter finska företagsledare – målet är att etablera ett strategiskt samarbete7.5.2026 07:58:00 EEST | Pressmeddelande
En delegation med över 40 beslutsfattare, som organiserats för att stimulera Ukrainas ekonomi, befinner sig just nu i Finland. Målsättningen med femdagarsvistelsen är att stärka affärsverksamheten mellan länderna. Världsbanken har uppskattat att kostnaden för återuppbyggnaden av Ukraina redan överstiger 500 miljarder euro.
Ukrainalaiset pormestarit tapaavat suomalaista yritysjohtoa – tavoitteena strateginen jälleenrakennus7.5.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Ukrainan talouden elvyttämiseksi järjestettävä yli 40 päättäjän delegaatio on parhaillaan Suomessa. Viisipäiväisen vierailun tavoitteena on vahvistaa maiden välistä liiketoimintaa ja tukea Ukrainan jälleenrakentamista. Maailmanpankki on arvioinut, että Ukrainan jälleenrakennuksen kustannus on jo yli 500 miljardia euroa.
Uusi innovaatioklusteri rakentaa Suomesta tekoälyn soveltamisen kärkimaan6.5.2026 08:08:00 EEST | Tiedote
Demola Global ja Business Finland käynnistävät Suomessa uuden Radical AI Deployment Ecosystem -innovaatioklusterin, RAIDEn. Klusterin tavoitteena on nopeuttaa tekoälyn ja sen liitännäisteknologioiden muuttamista uusiksi tuotteiksi, palveluiksi ja liiketoiminnaksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme