ETL selvitti: Ruuan vastuullisuus on tärkeää, mutta tietoa kaivataan enemmän
Vain 40 prosenttia suomalaisista kokee saavansa selkeästi tietoa Suomessa valmistettujen ruokien ja juomien vastuullisuudesta. Asia käy ilmi Elintarviketeollisuusliiton (ETL) tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä elintarvikealan vastuullisuudesta.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset arvostavat alan vastuullisuustyötä laajasti ja pitävät sitä tärkeänä yritysten menestymiselle tulevaisuudessa. Kansalaisista 71 prosenttia on sitä mieltä, että suomalainen elintarviketeollisuus elää ajassa ja uudistuu jatkuvasti.
Erityisen tärkeänä vastuullisuusteemana kansalaiset pitävät elintarviketurvallisuutta, ja siinä suomalaisen ruoka-alan nähdään onnistuneen erinomaisesti. Sen sijaan monien muiden vastuullisuuden osa-alueiden onnistumista on suomalaisten mielestä vaikeampaa arvioida. Erityisen haastavaa oli elintarvikealan ilmastonmuutoksen torjunnan ja luonnon monimuotoisuuden turvaamisen arviointi.
– Meiltä puuttuu yhtenäinen tapa kertoa tuotteiden ympäristövaikutuksista ja se näkyy vastauksissa. Alan yrityksissä tehdään valtavasti töitä näiden asioiden edistämiseksi, mutta siitä huolimatta 64 prosenttia suomalaisista kokee ruokien ja juomien vastuullisuuden arvioimisen vaikeaksi, Elintarviketeollisuusliiton vastuullisuusjohtaja Satumaija Levón sanoo.
Elintarviketeollisuudella on vahva maine
Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielikuvia myös eri toimialojen vastuullisuudesta. Elintarviketeollisuus pärjää vertailussa erinomaisesti. Jopa 74 prosenttia suomalaisista näkee alan toimivan vastuullisesti.
– On ilahduttavaa huomata, että alan pitkäjänteinen työ vastuullisuuden edistämiseksi tunnistetaan. Kansalaisten palaute tarjoaa meille erinomaisen pohjan vahvistaa kotimaisen ruuantuotannon arvostusta edelleen, Levón iloitsee.
Elintarviketeollisuuden vastuullisuusmielikuvaa kartoittavan tutkimuksen toteutti Iro Re-rearch. Kyselyyn osallistui 1 000 yli 18-vuotiasta vastaajaa eri puolilta Suomea. Tiedot kerättiin internetissä valtakunnallisella kuluttajapaneelilla. Se tarjoaa kattavan kuvan kansalaisten mielipiteistä ja odotuksista elintarvikealan vastuullisuustyölle.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Satumaija LevónJohtaja, Vastuullisuus ja kestävä kehitysETL
Puh:040 752 8537satumaija.levon@etl.fiKuvat

Linkit
Tietoa julkaisijasta
Elintarviketeollisuusliitto on ruoka-alan suunnannäyttäjä ja kokoava voima. Edustamme Suomessa toimivia ruoka- ja juomayrityksiä. Tavoitteenamme on uudistuva ja vetovoimainen ruoka-ala, joka luo hyvinvointia koko Suomeen.
Elintarviketeollisuusliiton toiminnan piirissä olevat noin 600 yritystä kattavat kaikki elintarviketeollisuuden toimialat ja elintarviketeollisuuden tuotannon Suomessa lähes kokonaan.
Elintarviketeollisuus on Suomessa kolmanneksi suurin teollinen toimiala, joka työllistää 40 000 henkeä. Ruokia ja juomia valmistavia yrityksiä toimii kaikkialla maassamme.
Koko ruoka-ala (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, päivittäistavarakauppa ja ruokapalvelut) työllistää Suomessa yhteensä 320 000 henkeä, kun välilliset vaikutukset lasketaan mukaan.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elintarviketeollisuusliitto ry
Kutsu medialle: Elintarviketeollisuuden kasvu ja työllisyys – tuoreita tuloksia ja näkymät vuodelle 202614.11.2025 09:01:11 EET | Kutsu
Elintarviketeollisuuden vipuvaikutus työllisyyteen on eri toimialoista suurin, joten alan kasvulla on kokoaan suurempi merkitys kansantaloudelle. Suomalaisen elintarviketeollisuuden tuotannon elpyminen alkoi viime vuonna. Kesällä kuulimme positiivisia uutisia alan investoinneista. Millainen on tilanne nyt? Entä miltä näyttää vuosi 2026?
KUTSU medialle Geopolitiikka ruokapöydässä -syysseminaariin 24.11.202511.11.2025 13:04:45 EET | Kutsu
Ruoka-ala rakentaa menestystä maailmassa, joka muuttuu kovaa vauhtia ympärillämme. Murrosten aikakaudella elintarviketeollisuuden eli ruokia ja juomia valmistavien yritysten on kyettävä ennakoimaan uusia olosuhteita ja sopeutumaan niihin. Alaan vaikuttavat sekä säädösympäristön muutokset, alkutuotannon satovaihtelut että geopoliittiset tapahtumat. Elintarviketeollisuus nostaa geopolitiikan ruokapöytään. Miten Suomi ja suomalainen ruoka-ala pärjäävät? Miten uusi aikakausi näkyy ruoka-alalla?
Luontokäsikirja luo suunnan elintarviketeollisuuden biodiversiteettityölle4.11.2025 08:05:00 EET | Tiedote
Elintarviketeollisuusliitto (ETL) on käynnistänyt yhdessä jäsenyritystensä kanssa alan Luontokäsikirjan laatimisen. Käsikirjassa määritetään yhteinen suunta elintarviketeollisuuden luontotyön kehittämiseen sekä jaetaan käytännön työvälineitä ja esimerkkejä yritysten työn tueksi.
Elintarvikemarkkinalain uudistus vie kohti reilumpaa kilpailua31.10.2025 13:16:38 EET | Tiedote
Ehdotukset elintarvikemarkkinalain uudistamiseksi ovat askel oikeaan suuntaan, mutta ne eivät vielä riitä täysin takaamaan elintarvikemarkkinan tervettä kilpailua ja vastuullista kaupankäyntiä. Tasapuolinen tiedon- ja riskinjako sekä toimiva kilpailu hyödyttävät koko ketjua aina alkutuottajista kuluttajiin.
Det finländska pantsystemet – en modell för hela Europa23.10.2025 08:07:00 EEST | Tiedote
I Finland har handeln och dryckesindustrin tillsammans utvecklat ett utmärkt pantsystem för återvinning av dryckesförpackningar. Trots detta riskerar EU:s nya förordning om förpackningar och förpackningsavfall att vrida klockan tillbaka för Finland och tvinga landet att återinföra tvättbara glasflaskor, om undantag inte medges.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme