Työturvallisuuden tasoluokitukset julki – yhteistyö ja ennakointi tuovat hyviä tuloksia
Nolla tapaturmaa -foorumi on jälleen myöntänyt työturvallisuuden tasoluokitukset jäsentyöpaikoilleen. Tänä vuonna tasoluokituksen sai ennätykselliset 122 työpaikkaa. Tasoluokituksen saaneilla työpaikoilla turvallisuustyötä tehdään yhdessä ja hyviä käytäntöjä jaetaan myös oman työpaikan ulkopuolelle.
Työterveyslaitoksen mediatiedote 7.4.2025
Työturvallisuuden tasoluokituksen saaneita työpaikkoja on 122, joka on enemmän kuin koskaan ennen. Näistä 53 työpaikalla ei ollut yhtään tapaturmaa vuoden 2024 aikana.
Tasoluokituksen saaneilla työpaikoilla panostetaan yhä enemmän yhteistyöhön työturvallisuuden kehittämisessä. Sattuneista vahingoista opitaan yhdessä ja työturvallisuusoppeja jaetaan myös työpaikan ulkopuolelle, kuten urakoitsijaverkostoihin.
Nolla tapaturmaa -foorumin arvot ovat yhdessä oppiminen, avoimuus ja muiden kannustaminen.
– On hienoa huomata, että jäsentyöpaikoilla eletään arkea foorumin arvojen mukaan. Turvallisuusoppeja jaetaan avoimesti myös oman työpaikan ulkopuolelle, ja kaikki otetaan mukaan turvallisuustyöhön, sanoo foorumin ohjausryhmän puheenjohtaja Pekka Koskela.
Ennakoiva turvallisuustyö on avainasemassa työtapaturmien ehkäisyssä
Tasoluokitusta hakeneilla työpaikoilla tapaturmien määrä on pysynyt samalla tasolla edellisvuoteen verrattuna, mutta sattuneet tapaturmat ovat entistä vakavampia. Se näkyy työpaikoilla pidempinä sairauspoissaolojaksoina.
– Vaikka havainto on huolestuttava, tapaturmien määrän pysyminen samalla tasolla kertoo siitä, että arki työpaikoilla on suhteellisen turvallista. Ennakoivalla turvallisuustyöllä voidaan vaikuttaa vakavampien tapaturmien syntyyn, sanoo kehittämispäällikkö Tiina-Mari Monni Työterveyslaitoksesta.
Tasoluokituksen saaneilla työpaikoilla työtapaturmia on pyritty ennaltaehkäisemään kouluttamalla ja osallistamalla henkilöstöä turvallisuuden kehittämiseen.
– Sattuneista työtapaturmista ja vaaratilanteista on tärkeää viestiä avoimesti työpaikalla, jotta yhä useampi saadaan tekemään turvallisuushavaintoja ja turvallisuustyöstä tulee osa arkipäivää, Tiina-Mari Monni sanoo.
Työpaikat jakavat hyviä turvallisuuskäytäntöjä toukokuun seminaarissa
Nolla tapaturmaa -foorumin kautta voi saada apua tai ideoita työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin edistämiseen sekä jakaa ajatuksia toisten työpaikkojen kanssa. Foorumiin kuuluu jo yli 560 jäsentyöpaikkaa ympäri Suomen.
– Foorumin kasvu kertoo ennen kaikkea siitä, että työpaikoilla halutaan pitää huolta henkilöstöstä ja aidosti sitoutua työturvallisuuden nolla-ajatteluun. Tasoluokituksen avulla jäsentyöpaikoilla voidaan kehittää työturvallisuutta systemaattisesti ja saada tunnustusta pitkäjänteiselle turvallisuustyölle, Tiina-Mari Monni sanoo.
Nolla tapaturmaa -foorumi järjestää kaikille avoimen seminaarin 20.–21.5.2025 Jyväskylässä Paviljongissa. Tänä vuonna seminaarin teemana on ”Rakkaudesta lajiin”. Seminaarissa tasoluokituksen saaneet työpaikat jakavat turvallisuustyönsä hyviä käytäntöjä.
Seminaarin Early Bird -ilmoittautuminen jatkuu vielä perjantaihin 11.4. asti. Lisätietoa ja ilmoittautuminen: Rakkaudesta lajiin -seminaari | Työterveyslaitos
Nolla tapaturmaa -foorumi
- Nolla tapaturmaa -foorumi on työpaikkojen verkosto, jonka tarkoituksena on motivoida ja rohkaista työpaikkoja tavoittelemaan korkeaa työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin tasoa.
- Jäseneksi voi liittyä jokainen työpaikka työturvallisuuden tasosta, koosta tai toimialasta riippumatta.
- Nolla tapaturmaa -foorumi:Nolla tapaturmaa -foorumi – verkostosta voimaa kehittämiseen | Työterveyslaitos
- Sosiaalinen media: @NollaTapaturmaa
Lisätiedot
- Pekka Koskela, Nolla tapaturmaa -foorumin ohjausryhmän puheenjohtaja, Metsä Fibren sahaliiketoiminnan turvallisuuspäällikkö, p. 050 322 9686, pekka.koskela@metsagroup.com
- Tiina-Mari Monni, kehittämispäällikkö, Työterveyslaitos, p. 050 433 1607, tiina-mari.monni@ttl.fi
Työturvallisuuden tasoluokituksen saaneet 122 työpaikkaa
*) nolla tapaturmaa vuonna 2024 saavuttanut työpaikka
Taso I - Maailman kärjessä (62 työpaikkaa)
AB Enzymes Finland Oy*, Abloy Oy, Ahlstrom Glassfibre Oy Karhulan tehdas*, Ahlstrom Tampere Oy*, Aidian Oy, Arme Oy*, ARNON Oy*, Asennus N&H Service Oy*, Bosch Rexroth Oy*, CABB Oy*, Caruna*, Cimcorp Oy, Danfoss Drives Oy*, Danisco Sweeteners Oy*, DHL Supply Chain (Finland) Oy, DS Smith, Finland*, Elenia Verkko Oyj*, Fingrid Oyj*, Forchem Oyj*, Forssan Verkkopalvelut Oy*, Helen Oy*, Helen Sähköverkko Oy*, Huhtamaki Foodservice Nordic Oy, Hydac Oy*, If Vahinkovakuutus Oyj, Suomen sivuliike*, IONCOR Oy Uusikaupunki, Järvi-Suomen Energia Oy*, Keliber Technology Oy*, Kiertokapula-konserni*, Metso Finland Oy – Lappeenrannan toimipiste*, Metso Finland Oy, Tampereen toimipiste, Mölnlycke Health Care Oy, Neste Oyj, Normet Oy, Omya Oy*, Orion Oyj, Ovako Imatra Oy Ab*, Oy Paulig Finland Ab, Piristeel Oy*, Promens Oy*, Pyhäsalmi Mine Oy*, Raumaster Paper Oy*, Sallila Energia Oy (Sallila Sähkönsiirto Oy, Sallila Energiapalvelut Oy)*, Sandvik Mining and Construction Oy, Tampere*, Sarlin Oy Ab*, Savon Voima Oyj*, Sodexo Oy, Speweld Service Oy*, Stalatube Oy*, TAO, Turun Ammattiopistosäätiö*, Tapaturva Oy*, Telinekataja Oy, Teollisuuden Voima Oyj, Thermo Fisher Scientific Oy, Joensuun tehdas*, ThyssenKrupp Aerospace Finland Oy*, Työterveyslaitos*, Vaisala Oyj, Valmet Automotive Oyj, Valmet Flow Control Oy*, VEO Oy, Vexve Oy, Yara Suomi Oy, Uudenkaupungin tehtaat*
Taso II - Kohti maailman kärkeä (45 työpaikkaa)
Anora Group (Altia Oyj), Bayer Oy, Dahl Suomi Oy, David Brown Santasalo Finland Oy, Digita Oy, DNY Finland Oy, Evonik Silica Finland Oy, FinVector Oy, Gasum Oy konserni, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Hyvinkään Lämpövoima Oy*, Insta Automation Oy, IONCOR Oy, Salo, ISS Palvelut Oy, Kekkilä-BVB Oy, Kempower Oyj, Kiilto Oy, Lahti Energia -konserni, Lappeenrannan Energia Oy, Leppäkoski Group Oy, Luonnonvarakeskus (Luke), Luvata Pori Oy, Medisize Oy, Kontiolahden tehtaat*, MeramaTec Oy*, Neova Oy, Oras Oy, Oy Alholmens Kraft Ab, Oy* Backman-Trummer Ab, Oy Mirka Ab, Oy Primo Finland Ab*, Radiometer Turku Oy, Sandvik Mining and Construction Finland Oy, Sandvik Mining and Construction Oy, Turun tehdas, Sappi Finland Operations Oy, Solenis Finland Oy*, Solvay Chemicals Finland Oy*, Stora Enso Oyj, Metsä*, Suomen Erityisjäte Oy*, Suur-Savon Sähkö Oy*, Thales DIS Finland Oy, Valio Oy, Veho Oy Ab, Vitrulan Composites Oy, Voimatel Oy, Wärtsilä Finland Oy
Taso III - Suuntana maailman kärki (15 työpaikkaa)
Coor Service Management Oy, Geologian tutkimuskeskus, Jervois Finland Oy, Jujo Thermal Oy, Kaarea Oy, Mantsinen Group Ltd Oy, Meyer Turku Oy, MP-Maustepalvelu Oy, NHK-Keskus Oy, Oy Prevex Ab, Raumaster Oy, Stena Recycling Oy, Steveco Oy, Teknikum-Yhtiöt Oy, Valokuitunen Oy, Yara Suomi Oy, Siilinjärvi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Hietanenmediaviestinnän erityisasiantuntijaTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504773267juha.hietanen@ttl.fiPäivi LehtomurtoviestintäpäällikköTyöterveyslaitos | Finnish Institute of Occupational Health | Arbetshälsoinstitutet
Puh:+358504156309paivi.lehtomurto@ttl.fiLinkit
Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin asiantuntija, joka tutkii, palvelee ja vaikuttaa.
Kehitämme asiakkaidemme kanssa hyviä työyhteisöjä ja turvallisia työympäristöjä sekä tuemme työntekijöiden työkykyä. Asiakkaitamme ovat työpaikat, päättäjät, kansalaiset, työterveysyksiköt sekä muut työhyvinvointia kehittävät organisaatiot.
Visiomme on ”Hyvinvointia työstä”, sillä terveellinen, turvallinen ja mielekäs työ luo hyvinvointia. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Oulussa, Tampereella ja Turussa. Henkilöstön määrä on noin 500.
Lisätietoja:
Medialle-sivulta löydät asiantuntijoiden yhteystiedot, mediakalenterin ja aiemmat tiedotteemme.
Tilaa uutiskirjeemme suoraan sähköpostiisi.
X: @tyoterveys (fi), @FIOH (en)

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Työterveyslaitos
The Finnish Institute of Occupational Health will no longer diagnose occupational asthma in relation to building moisture damage10.11.2025 07:30:00 EET | Press release
The Finnish Institute of Occupational Health has decided to stop diagnosing of occupational asthma related to building moisture damage because there are no medical grounds for the diagnosis. The number of cases of occupational asthma related to moisture damage has decreased and only a few have been diagnosed in recent years. Occupational health care will still investigate work-related asthma symptoms. Employers’ responsibilities and obligations to take care of a good quality indoor air and work environment will also remain unchanged.
Diagnostiseringen av yrkesastma relaterad till en fuktskada upphör vid Arbetshälsoinstitutet10.11.2025 07:30:00 EET | Pressmeddelande
Arbetshälsoinstitutet har beslutat att upphöra med att konstatera yrkesastma relaterad till en fuktskada, eftersom medicinska grunder saknas för diagnostiken. Antalet fall av yrkesastma relaterade till en fuktskada har minskat och endast ett fåtal har diagnostiserats under de senaste åren. Arbetsrelaterade astmasymtom utreds fortfarande inom företagshälsovården. Arbetsgivarnas ansvar och skyldigheter att sörja för en bra inomhusluft och en god arbetsmiljö förblir också oförändrade
Kosteusvaurioon liittyvän ammattiastman diagnosointi Työterveyslaitoksessa päättyy10.11.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Työterveyslaitos on päättänyt luopua kosteusvaurioon liittyvän ammattiastman toteamisesta, koska lääketieteelliset perusteet diagnostiikalle puuttuvat. Kosteusvaurioon liittyvien ammattiastmojen määrä on vähentynyt ja niitä on diagnosoitu vain muutamia viime vuosina. Työhön liittyvät astmaoireet selvitetään edelleen työterveyshuollossa. Myös työnantajien vastuut ja velvollisuudet hyvästä sisäilmasta ja työympäristöstä huolehtimisesta säilyvät ennallaan.
Kutsu 11.11.2025 Demography Talks -webinaariin: Työttömyys, terveys ja työkyky – mitkä tekijät edistävät ja mitkä hankaloittavat työllistymistä?3.11.2025 08:34:50 EET | Kutsu
DEMOGRAPHY Talks -webinaarisarja tarjoaa tutkittua tietoa väestön muutoksista. Aiheena 11.11..2025 klo 14–15 on Työttömyys, terveys ja työkyky. Millaisia ovat tehokkaat työllistämistä edistävät keinot? Millaisia diagnosoituja sairauksia työttömillä työnhakijoilla on, ja miten ne ovat yhteydessä myöhempään työllistymiseen?
Inom företagshälsovården passar en storlek inte alla – en ny modell tillgodoser behoven på små arbetsplatser3.11.2025 06:00:00 EET | Pressmeddelande
Många små arbetsplatser upplever att det är arbetskrävande och dyrt att ordna företagshälsovård. Arbetshälsoinstitutets nya verksamhetsmodell stöder samarbetet mellan företagshälsovården och små arbetsplatser och styr till att utnyttja begränsade resurser på ett effektivt sätt. Modellen har utvecklats tillsammans med aktörer inom företagshälsovården och små arbetsplatser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme