SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lauri Lyly: Hallitus heikentää työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia

Jaa

Yli 191 000 työntekijää ja 6400 yritystä putoaa yt-lain soveltamisen piiristä pois hallituksen heikennysten myötä. Työnantajat säästävät palkkakuluissa, mutta työntekijät sekä työyhteisö menettävät paljon. Tämä ei ole missään määrin järkevää. Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan tänään äänestäen hyväksymä lakiehdotus ja mietintö yt-laista vievät työelämää väärään suuntaan, toteaa työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan varapuheenjohtaja Lauri Lyly.

Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander/SDP

Yhteistoimintalain mukaan työnantajan ja henkilöstön edustajan on käytävä säännönmukaista vuoropuhelua mm. yrityksen kehitysnäkymistä, taloudellisesta tilanteesta, työpaikan käytännöistä, työvoiman käytöstä, henkilöstön osaamisesta ja työhyvinvoinnista. Lyly kritisoikin erityisesti hallituksen perusteluita, että yt-lain heikennyksillä kevennetään yritysten hallinnollista taakkaa.

-Hallitus haluaa keventää ns. hallinnollista taakkaa, niin kysynkin hallitukselta, että onko yhteistoimintalain edellyttämä säännönmukainen vuoropuhelu todellakin vain hallinnollista taakkaa? Eikö se ole juurikin päinvastoin! Yritysten kehittäminen yhdessä henkilökunnan kanssa ovat nimenomaisesti avaimia mm. työn tuottavuuden kasvuun ja yrityksen menestymiseen, painottaa Lyly.

- Parhaiten toimivat yritykset ovat toimineet tähänkin asti yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla ja ovat rakentaneet niistä entistä parempia. Henkilöstöä on koulutettu asianmukaisesti työssä ja työhyvinvointia on parannettu. Orpo-Purran hallituksen vuoksi näissäkin asioissa otetaan takapakkia työpaikoilla, juurikin väärässä kohdassa kun työttömyys edelleen kasvaa ja avoimien työpaikkojen määrä on erittäin alhainen, päättää Lyly.

Lyhennetyt neuvotteluajat vähentävät henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia

Lyly kritisoi erityisesti esitystä lyhennetyistä neuvotteluajoista, jotka koskevat muutoksen myötä kaikkia yrityksiä Suomessa, joihin yhteistoimintalakia sovelletaan. Neuvotteluajat puolitetaan seitsemään päivään ja kolmeen viikkoon. Näin muutosneuvottelut jäävät kiireessä pintapuolisiksi ja vajaiksi.

-Lyhennetyt neuvotteluajat eivät anna mahdollisuutta käydä perusteellisia sisältöneuvotteluja. Yrityksen muutostilanteissa, töiden uudelleen järjestelyjen ja työsuhteiden jatkamisen edellytyksistä käsiteltäessä tarvittaisiin kunnolla neuvotteluaikaa, jotta muutosten perusteet, vaikutukset henkilöstään ja vaihtoehdot saadaan asiallisesti käsiteltyä. Erityisen tärkeää on, että henkilöstön edustajalla olisi riittävästi aikaa käydä läpi ja etsiä vaihtoehtoja henkilöstön kanssa, Lyly sanoo.

SDP, Vihreät ja Vasemmistoliitto jättivät työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa mietintöön yhteisen lain hylkäystä koskevan vastalauseen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Paula Werning: Purran päiväuni romuttaisi toteutuessaan järjestökentän ja syventäisi sote-kriisiä7.8.2025 14:13:33 EEST | Tiedote

”Järjestöihin kohdistuvissa leikkauksissa on kyse poliittisesta valinnasta iskeä suoraan tavallisiin suomalaisiin. Jos Purran esitys menee hallituksessa läpi, katoaa järjestöjen rahoituksesta tällä hallituskaudella yli puolet. Se tarkoittaa kriisipuhelinten hiljenemistä, vertaistukiryhmien loppumista ja sitä, että ihmiset jäävät yksin, SDP:n kansanedustaja Paula Werning sanoo.

SDP:n Eloranta: Lapset tarvitsevat digirauhaa oppimiseen ja kasvuun - yhtenäinen älylaitekielto tarvitaan koko koulupäiväksi7.8.2025 09:31:06 EEST | Tiedote

SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on huolissaan koulunsa aloittavien lasten ja nuorten liiallisesta älylaitteiden käytöstä sekä sen vaikutuksesta oppilaiden oppimiseen ja hyvinvointiin. Elorannan mukaan älylaitteiden kielto tulee laajentaa koskemaan koko koulupäivää. Eloranta kannustaa myös vanhempia pohtimaan entistä tarkemmin kuinka nuori lapsi oikeasti tarvitsee älypuhelinta.

SDP:n Räsänen: ”Koulujen alun kunniaksi Purra kohdistaa sakset koulutukseen”6.8.2025 19:09:54 EEST | Tiedote

- Moni koululaisen vanhempi sai kylmääviä uutisia keskiviikkona, kun valtiovarainministeri Purra esitti useiden satojen miljoonien eurojen leikkausia kuntien valtionosuuksiin. Koska lähes 70 prosenttia kuntien menoista koostuu koulutuksesta, on selvää, että valtiovarainministeri haluaa laittaa kunnat säästämään muun muassa perusopetuksesta. Tämäkö on se viesti, jonka valtiovarainministeri Purra haluaa antaa lukuvuoden aloittaville oppilaille ja heidän vanhemmilleen, SDP:n Joona Räsänen kysyy.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye