VAS Mepit: Unkarin äänioikeus EU-neuvostossa jäädytettävä Netanjahun pidätysmääräyksen laiminlyönnin ja ICC-eron vuoksi
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu saapui eilen valtiovierailulle Unkariin. ICC:n pidätysmääräyksestä huolimatta Unkari ei pidättänyt Netanjahua. Tänään Unkari ilmoitti vetäytyvänsä ICC:n toiminnasta kokonaan. Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo vaativat maalle konkreettisia seurauksia EU:ssa.

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC antoi 21.11.2024 pidätysmääräyksen Benjamin Netanjahusta epäiltynä sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. ICC:n jäsenmaana Unkaria sitoi velvoite toimeenpanna tämä määräys eilen ja pidättää Netanjahu tämän saapuessa. Tänään Unkari ilmoitti vetäytyvänsä ICC:n toiminnasta. Unkari pääministerinsä Victor Orbánin johdolla laiminlöi räikeästi kansainväliset velvoitteensa.
– Unkari on jälleen kerran osoittanut, ettei sillä ole kiinnostusta toimia osana kansainvälistä yhteisöä tai edes kunnioittaa ihmisoikeuksien valvomista. Se pyrkii vain murentamaan sääntöpohjaisen maailman kivijalkaa. Miten voimme EU:ssa sallia tällaisen valtion vapaamatkustaa EU:n eduilla ilman, että se viis veisaa yhteisistä sitoumuksistamme? Li Andersson kysyy.
Autoritääristen johtajien kerhossa
Pidätysmääräyksen jälkeen Netanjahu on vieraillut ulkomailla myös helmikuussa 2025 kun hän matkusti Yhdysvaltoihin tapaamaan presidentti Donald Trumpin. Yhdysvallat ei ole ICC:n jäsenvaltio. Lehtitietojen mukaan kyseisellä matkalla Netanjahun lentoreitti valittiin niin, että se välttäisi ICC:n jäsenvaltioiden ilmatilat ja täten mahdolliset hätälaskut näihin maihin.
– Ei ole yllätys, että Netanjahu kaveeraa juuri Trumpin ja Orbánin kanssa. Autoritääriset johtajat siellä taputtelevat toisiaan selkään. Koko Euroopan olisi syytä herätä siihen, että Trump kytkeytyy ihmisoikeuksien polkemiseen hyvin eri puolilla maapalloa. Mielistely seis ja tiukka linja pöytään niin Trumpin, Netanjahun kuin Orbáninkin kohdalla, Merja Kyllönen vaatii.
Unkarille tultava seurauksia
EU voi puuttua artikla 7:n avulla sen perusarvojen loukkauksiin. Jos EU:n jäsenvaltio loukkaa vakavasti ja jatkuvasti EU:n perustana olevia arvoja, kuten oikeusvaltioperiaatetta tai ihmisoikeuksien kunnioittamista, voidaan jäsenmaan oikeudet pidättää väliaikaisesti. Se voi tarkoittaa esimerkiksi jäsenmaan äänioikeuden väliaikaista pidättämistä neuvostossa, mikä voi vaikuttaa merkittävästi maan vaikutusvaltaan EU:ssa.
– Unkari on jo pitkään kokeillut kepillä jäätä siinä, kuinka pitkälle se voi EU:n jäsenmaana mennä. Juuri hiljattain se sääti lain, jolla Pride-marssi muutettiin laittomaksi ja nyt vielä ICC-ero. Unkarin tilanne on järkyttävä. Emme voi antaa tämän jatkua, vaan EU:n on vihdoin ja viimein nopeasti jäädytettävä Unkarin äänioikeus neuvostossa, Jussi Saramo linjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Li AnderssonEuroparlamentaarikko
Puh:+358 40 508 8697li.andersson@ep.europa.euliandersson.fiMerja KyllönenEuroparlamentaarikko
Puh:+358 50 448 4853merja.kyllonen@ep.europa.eumerjakyllonen.fiJussi SaramoEuroparlamentaarikko
jussi.saramo@ep.europa.eusaramo.netAleksi KarppinenViestinnän erityisavustaja
MEP Li Anderssonin kabinetti
Anna LemströmViestinnän erityisavustaja
MEP Jussi Saramon kabinetti
Marika TuominenViestinnän erityisavustaja
MEP Merja Kyllösen kabinetti
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto Euroopan parlamentissa
VAS Mepit: Freedom Flotillan pysäytys on laiton – EU:n puututtava1.10.2025 21:47:05 EEST | Tiedote
Israelin sotilaat ovat juuri pysäyttäneet Gazaan matkanneen Freedom Flotilla -avustuslaivueen. Vasemmistoliiton europarlamentaarikot tuomitsevat tämän laittoman pysäytyksen ja vaativat EU:lta nopeita reaktioita.
Pohjoismaiset vasemmistomepit kirjeessään komissaareille ja pääministereille: kansalaistemme turvallisuus Freedom Flotillalla turvattava25.9.2025 15:38:26 EEST | Tiedote
Suomen, Ruotsin ja Tanskan vasemmistolaiset europarlamentaarikot lähettivät tänään 25. syyskuuta tiukkasanaisen kirjeen maittensa komissaareille ja pääministereille, jossa he vaativat vastuunkantoa pohjoismaalaisista kansalaisista, joiden turvallisuus on uhattuna Freedom Flotilla -laivoilla. He ehdottavat Frontexin hyödyntämistä laivueen suojelemiseksi.
Vasemmisto jätti epäluottamuslauseen Ursula von der Leyenille11.9.2025 12:24:23 EEST | Tiedote
Euroopan parlamentin vasemmistoryhmä The Left on juuri jättänyt epäluottamuslauseen Euroopan komissiolle ja sen puheenjohtajalle Ursula von der Leyenille liittyen muun muassa komission kyvyttömyyteen toimia Gazan kansanmurhan pysäyttämiseksi. Kyseessä on ensimmäinen kerta koskaan, kun ryhmä jättää epäluottamuslauseen.
VAS Mepit: Suomen on hyväksyttävä komission ehdotukset Israelin painostamiseksi10.9.2025 12:59:36 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo pitävät hyvänä alkuna, että Euroopan komissio on ottamassa edes pieniä konkreettisia askeleita painostaakseen Israelia lopettamaan kansainvälisen ja humanitaarisen oikeuden vastaiset toimet Gazassa. Mepit korostavat, että Suomen on asetuttava tukemaan komission ehdotuksia.
VAS Mepit: Reilu siirtymä vaatii reilun rahoituksen – superrikkaat ja suuryritykset mukaan17.7.2025 11:56:34 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton europarlamentaarikot Li Andersson, Merja Kyllönen ja Jussi Saramo huomauttavat, että komission eilen julkaisema esitys EU:n rahoituskehykseksi (MFF) 2028–2034 vastaa vain osaan Euroopan tulevaisuudelle keskeisistä kysymyksistä, jättäen monia tärkeitä asioita avoimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme