Vieraskielisten määrä kasvoi yli 50 000:lla vuonna 2024 – Uudenmaan väestöstä lähes viidennes ulkomaista syntyperää
Vieraskielisten määrän kasvu jatkui Suomessa vilkkaana vuonna 2024. Vuoden aikana vieraskielisten eli muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvien määrä lisääntyi lähes 52 000:lla.
Vieraskielisten osuus Suomen väestöstä oli vuoden lopussa 10,8 %. Osuus kasvoi lähes prosenttiyksiköllä vuotta aiemmasta. Tiedot selviävät Tilastokeskuksen väestörakenne-tilastosta.
”Vieraskielisten väestöosuus kasvoi kaikissa maakunnissa vuonna 2024. Ulkomaista syntyperää olevien osuus nousi yli yhdentoista prosentin ja oli maakunnista korkein Uudellamaalla, jossa jo lähes joka viides asukas on ulkomaista syntyperää”, Tilastokeskuksen yliaktuaari Markus Rapo kertoo.
Venäjää äidinkielenään puhuvat ovat yhä selvästi suurin vieraskielisten ryhmä Suomessa. Vuonna 2024 venäjänkielisten määrä ylitti sadantuhannen rajan. Venäjää puhuvien määrä on kasvanut vuosien 2014 ja 2024 välisenä aikana yli 30 000:lla.
”Toiseksi suurin kieliryhmä, vironkieliset, on kasvanut samaan aikaan vain 3 000:lla. Viime vuonna viroa äidinkielenään puhuvien määrä väheni.”
Kymmenestä suurimmasta kieliryhmästä suhteellinen kasvu on ollut ukrainankielisiä lukuun ottamatta suurinta arabian- ja persiankielisten joukossa.
”Arabia lähestyy jo viroa suomen toiseksi yleisimpänä vieraana kielenä. Arabiankielisten määrä on lähes kolminkertaistunut vuoteen 2014 verrattuna”, Rapo sanoo.
Suomen väkiluvun kasvu yhä poikkeuksellisen nopeaa
Vaikka maahanmuutto Suomeen väheni edellisvuodesta, väkiluku kasvoi sen vetämänä 32 120* henkilöllä, selviää Tilastokeskuksen väestörakenne-tilaston tiedoista.
”Tämä on toiseksi suurin väkiluvun lisäys viimeisen 60 vuoden aikana. Kärjessä pysyi vuosi 2023, jolloin väestö kasvoi lähes 40 000:lla. Tuolloin nettomaahanmuuttoa tuli miltei 58 000 henkilön verran”, Rapo sanoo.
Väkiluvun kasvusta osa selittyy Ukrainan kansalaisilla: vuoden 2024 aikana runsaat 13 000 ukrainalaista sai kotikunnan Suomesta ja tuli näin tilastoissa mukaan Suomen väestöön.
Kaikista ulkomaalaistaustaisista henkilöistä jopa lähes puolet asui viime vuoden lopussa pääkaupunkiseudulla. Manner-Suomen kunnista korkeimmat osuudet löytyivät Vantaalta, 29,2 %, Espoosta, 25,1 % sekä Närpiöstä, 23,0 %.
Vantaalla kotimaisia kieliä äidinkielenään puhuvien määrä jopa laski vuonna 2024, toisin kuin naapurikaupungeissa Helsingissä ja Espoossa.
Hyvinvointialueiden ikärakenteissa isot erot
Iäkkäiden osuus hyvinvointialueiden väestöstä vaihtelee suuresti. Vuoden 2024 lopussa se oli suurin Etelä-Savon hyvinvointialueella. Alueen asukkaista jo joka neljäs on iältään vähintään 70 vuotta täyttänyt.
Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella iäkkäiden osuus on puolestaan pienin: noin joka yhdeksäs asukas on vähintään 70-vuotias. Yhdellätoista hyvinvointialueella vähintään joka viides asukas on 70-vuotias tai sitä vanhempi.
*Korjattu: Aiemmin ilmoitettu luku Suomen väkiluvusta on virheellinen. Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna 32 120 hengellä, ei 32 137:llä, kuten aiemmin uutisessa kerrottiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markus RapoYliaktuaari
Puh:029 551 3238markus.rapo@stat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Myymälävarkauksien määrä kasvanut alkuvuonna16.4.2025 08:01:11 EEST | Tiedote
Poliisin tietoon tuli alkuvuonna selvästi enemmän myymävarkauksia kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.
Nyt tiedetään, miksi kuluttajat eivät luota Suomen talouteen: Syinä maailman myllerrykset ja inflaatio14.4.2025 12:22:12 EEST | Tiedote
Kuluttajien usko Suomen talouteen ja odotukset sen kehityksestä ovat olleet miinuksella jo kolmen vuoden ajan. Tuoreiden tietojen mukaan tärkein selittävä tekijä on maailmanlaajuinen kehitys, kuten sodat, konfliktit sekä kauppapolitiikka. Toiseksi nousee inflaatio.
Konkurssihakemuksissa kasvua maaliskuussa – 12 kuukauden aikavälillä synkin tilanne sitten vuoden 199711.4.2025 08:02:26 EEST | Tiedote
Maaliskuussa pantiin vireille 350 konkurssia, mikä on 76 konkurssia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Myös konkurssiin haettujen yritysten henkilötyövuosien määrä oli hieman korkeampi kuin vuosi sitten.
Yli puolet yritystuesta maksettiin viime vuonna suuryrityksille10.4.2025 08:01:17 EEST | Tiedote
Suoraa yritystukea myönnettiin vuonna 2024 yhteensä 1,1 miljardia, mikä oli noin 7 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Suoria tukia maksettiin 908 miljoonaa euroa.
KORJAUS aamun uutiseen: Suomen väkiluku kasvoi 32 120 hengellä vuonna 20244.4.2025 08:37:56 EEST | Tiedote
Tämänaamuisessa uutisessa kerrottu luku Suomen väkiluvun kasvusta oli virheellinen. Suomen väkiluku kasvoi viime vuonna 32 120 hengellä, ei 32 137:llä, kuten uutisessa kerrottiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme