Suomi on valokuidutettu ennätystahtia – Valokuitusella 50 % osuus markkinan kasvusta
8.4.2025 07:00:00 EEST | Valokuitunen Oy | Tiedote
Valokuituyhteyksien saatavuus Suomessa on nyt parempi kuin koskaan ennen. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on kasvanut viidessä vuodessa Suomen suurimmaksi pientaloalueiden valokuituverkkojen rakentajaksi ja vauhdittanut valokuitusaatavuuden kehitystä Suomessa merkittävästi. Toimitusjohtaja Heikki Kauniston mukaan kilpailu isoista taajama-alueista alkaakin olla tämän vuoden jälkeen takanapäin, mikä tarkoittaa asukkaille vähitellen myös rakentamisen haittojen vähentymistä.

Valokuituverkkoja on rakennettu Suomeen viime vuosina vauhdilla. Traficomin tuoreiden tilastojen mukaan valokuitusaatavuus kasvoi aikavälillä 10/2023–9/2024 jopa seitsemällä prosenttiyksiköllä. Valokuituun perustuvat tietoliikenneverkot kattoivat syyskuun 2024 lopussa 68 prosenttia Suomen kotitalouksista.
- Suomi kirii nyt eroa kiinni muihin Pohjoismaihin hurjaa vauhtia, koska myös suomalaiset ovat havahtuneet kotien luotettavien tietoliikenneyhteyksien tärkeyteen. Nykyään valokuitu onkin useimmille ensisijainen valinta kodin perusyhteydeksi. Tiedämme, että ne, jotka ovat ottaneet valokuidun käyttöönsä, eivät sitä enää halua vaihtaa muihin yhteyksiin, sanoo Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.
Valokuitusen verkko kasvanut Suomen suurimmaksi
Valokuitunen perustettiin vuonna 2020 ja on siitä lähtien rakentanut verkkoa systemaattisesti. Se kattaa jo noin 400 000 kotitaloutta eri puolilla Suomea ja on näin ollen Suomen suurin pientaloalueille rakennettu valokuituverkko. Valokuitunen on vauhdittanut valokuitusaatavuutta merkittävästi ja yrityksen osuus koko markkinan saatavuuden kasvusta on 50 prosenttia jo toista vuotta peräkkäin. Vuonna 2024 Valokuitunen siis rakensi uutta verkkoa enemmän kuin muut alan toimijat yhteensä.
- Vaikka valokuidun saatavuus oli Traficomin mukaan vielä alle 70 prosenttia viime vuoden syyskuussa, on todellisuudessa verkon rakentamisen investointipäätökset tehty ja toimijoiden rakentamishankkeet käynnissä jo yli 75 prosentin kattavuudelle. Tämän vuoden jälkeen isoimmissa taajamissa mahdollisuus hankkia valokuituyhteys kotiin alkaa olla enemmän sääntö kuin poikkeus. Kuluttajien ja yritysten kannalta tämä on erittäin hyvä asia, koska hyvän nettiyhteyden hankkiminen kiinteistöön on enää omasta päätöksestä kiinni, Kaunisto toteaa.
Kannattavaa kasvua jo viiden vuoden ajan
Valokuitusen tuoreet, vahvistetut tilinpäätöstiedot kertovat, että yhtiön liikevaihto on vuodessa kaksinkertaistunut 22,7 miljoonaan euroon, ja käyttökate kolminkertaistunut 14,6 miljoonaan euroon. Henkilöstöä vuoden 2024 lopussa yrityksessä oli 119. Vuoden 2024 aikana yhtiö investoi valokuituverkkoihin yhteensä yli 150 miljoonaa euroa. Lisäksi yhtiö työllisti Suomessa välillisesti merkittävän määrän verkkojen rakentamiseen ja liittymien myymiseen tarvittavaa työvoimaa.
- Valokuitusen talous on erittäin vankalla pohjalla, mikä takaa turvallisen ja luotettavan tulevaisuuden yhtiön nykyisille ja tuleville asiakkaille. Valokuitusen huomattava menestys markkinassa osoittaa yhtiömme avoimen verkkoratkaisun olevan kuluttajien ensisijainen valinta, ja että liittymien toimituskykymme on erinomaisella tasolla, Kaunisto summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki KaunistoToimitusjohtajaValokuitunen Oy
heikki.kaunisto@valokuitunen.fiKirsi JännesViestintäpäällikköValokuitunen Oy
Puh:050 564 4645kirsi.jannes@valokuitunen.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta: Valokuitunen on toimialansa markkinajohtaja
Valokuitunen Oy rakentaa nopeita ja luotettavia valokuituyhteyksiä pientaloihin ja yrityksiin ympäri Suomen. Valokuitu takaa parhaan mahdollisen nettiyhteyden kaikissa tilanteissa ja mahdollistaa sujuvan digiarjen. Kytkemme pientalojen yhteydet Telian Avoin Kuitu -runkoverkkoon. Asiakkaamme voivat valita verkon laajasta valikoimasta itselleen sopivat netti- ja lisäpalvelut ja kilpailuttaa niitä rajattomasti. Valokuitunen on markkinajohtaja – verkkomme kattaa vuoden 2024 lopussa noin 400 000 kotitaloutta Suomessa. Meillä työskentelee yli sata ammattilaista arvojemme rohkeus, ilo ja luottamus mukaisesti. Valokuiturakentamisemme työllistää kymmeniä urakointiyrityksiä ympäri maan. Vuonna 2020 perustettu Valokuitunen on suomalaisen CapManin (60 %) ja pohjoismaisen Telian (40 %) omistama yritys.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Valokuitunen Oy
Valokuitunen tarkentaa hintamarkkinointiaan KKV:n ohjeistuksen mukaisesti1.4.2026 14:53:41 EEST | Tiedote
Valokuitunen sai KKV:lta sitoutumispyynnön koskien kuluttajamarkkinoinnissa ilmoittamiaan hintaetuja ja sopimuksen määräaikaisuuksia. Kuluttajansuojalaki edellyttää, että sopimuksen määräaikaisuus ja hinnan muodostumisen perusteet kerrotaan samassa yhteydessä mainostetun edun välittömässä läheisyydessä, eikä lisätietoja voi kertoa pelkästään esimerkiksi kampanjapostikortin kääntöpuolella tai kampanjanettisivulla. Valokuitunen sitoutuu jatkossa toimimaan KKV:n vaatimusten mukaisesti. ”On hyvä asia, että kuluttajan eduista pidetään huolta”, markkinointi- ja viestintäjohtaja Lisa Kukila sanoo.
Merikarvian kunnan asuntoihin valokuituyhteydet26.3.2026 07:57:00 EET | Tiedote
Valokuitunen on rakentamassa Merikarvialle lisää valokuituverkkoa, kun se teki sopimuksen Merikarvian kunnan omistamien huoneistojen valokuiduttamisesta. Luotettaviin ja tehokkaisiin tietoliikenneyhteyksiin panostamisen arvioidaan kasvattavan vuokra-asuntojen vetovoimaa.
Valokuitusen omistukseen muutoksia: Telian rinnalle Brookfield2.3.2026 08:55:00 EET | Tiedote
Valokuitusen enemmistöomistaja CapMan Infra myy omistusosuutensa Valokuitusesta. Samalla yrityksen toinen omistaja Telia kasvattaa omaa omistustaan. Uudeksi kumppaniksi Telian rinnalle tulee Brookfield. ”Kansainvälisesti merkittävän sijoitusyhtiön kiinnostuminen meistä osoittaa sen, että Valokuitunen on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa johtavana valokuituverkkotoimijana Suomessa”, toteaa Valokuitusen toimitusjohtaja Heikki Kaunisto.
Selvitys: Suomen valokuitumarkkina poikkeaa muista Pohjoismaista – merkittävimmät erot avoimuudessa12.2.2026 06:31:00 EET | Tiedote
Suomi on kirinyt valokuituverkkojen kattavuudessa muiden Pohjoismaiden tasolle, mutta verkkojen rakenteissa olemme yhä selvä poikkeus. Tuore Valokuitu Pohjoismaissa -selvitys osoittaa, että Suomessa vain vajaa kolmannes valokuituverkoista toimii avoimina, kun taas Ruotsissa ja Tanskassa avoimuus on käytännössä sataprosenttista. Verkkomallien ero heijastuu kuluttajahintoihin, kilpailuun ja markkinoiden kehitykseen. Tästä käytännön esimerkki löytyy Norjasta, jossa suljettujen valokuituyhteyksien nettipalvelut ovat olleet hinnaltaan muita maita korkeampia.
Valokuitunen osti Vaattojärven Tietoverkko-osuuskunnan valokuituverkon6.2.2026 07:32:09 EET | Tiedote
Valokuitunen ja Osuuskunta Vaattojärven Tietoverkko ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa osuuskunnan Kolarin Vaattojärvellä omistama valokuituverkko ja sen asiakassopimukset siirtyivät Valokuituselle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


