Konkurssihakemuksissa kasvua maaliskuussa – 12 kuukauden aikavälillä synkin tilanne sitten vuoden 1997
11.4.2025 08:02:26 EEST | Tilastokeskus | Tiedote
Maaliskuussa pantiin vireille 350 konkurssia, mikä on 76 konkurssia enemmän kuin viime vuoden maaliskuussa. Myös konkurssiin haettujen yritysten henkilötyövuosien määrä oli hieman korkeampi kuin vuosi sitten.
Viimeisten 12 kuukauden aikana konkurssihakemuksia jätettiin 9 % enemmän kuin edeltävällä 12 kuukauden jaksolla, selviää konkurssit ja yrityssaneeraukset -tilaston tiedoista.
”12 kuukauden aikavälillä konkurssihakemuksia oli nyt 3 633, mikä on suurin lukema sitten elokuun 1997”, sanoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Mira Kuussaari.
"Jo vuodesta 2021 lähtien konkurssiuhan alla olevat yritykset ovat olleet aiempaa pienempiä toimijoita, usein yhden hengen yrityksiä. Maaliskuussa yhden hengen yritysten konkurssihakemuksia oli tosin vain hieman viimevuotista enemmän", Kuussaari kertoo.
Konkursseja laitettiin vireille eniten muiden palveluiden toimialalla, 123, sekä rakentamisen ja kaupan aloilla. Eniten konkurssihakemukset lisääntyivät majoitus- ja ravitsemistoiminnan alalla ja teollisuudessa, molemmissa 14 kappaleella.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mira KuussaariYliaktuaari
Puh:029 551 3538mira.kuussaari@stat.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilastokeskus
Työpajankatu 13
00580 HELSINKI
Vaihde 029 551 1000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tilastokeskus
Asuntojen vuokrakehitys eriytyy suurissa kaupungeissa – pääkaupunkiseudulla vuokrat laskivat, Vantaalla eniten28.4.2026 08:02:54 EEST | Tiedote
Vapaarahoitteisten asuntojen vuokrat laskivat tammi-maaliskuussa pääkaupunkiseudulla 0,4 % vuotta aiempaan verrattuna, kun muualla Suomessa vuokrat nousivat 0,4 %.
Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta27.4.2026 08:02:26 EEST | Tiedote
Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusindikaattorin saldoluku laski huhtikuussa edelleen lukemaan -12,5, kun se oli maaliskuussa -11,5 ja helmikuussa -10,5. Odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua vajosivat entistäkin alemmaksi.
Kotimaisia kieliä puhuvien määrä laski alle viiden miljoonan – väkiluku supistui rekisterisiivouksen vuoksi23.4.2026 08:08:44 EEST | Tiedote
Kotimaisia kieliä eli suomea, ruotsia tai saamea puhuvien määrä Suomessa alitti ennakkotietojen mukaan maaliskuussa viiden miljoonan rajan.
Henkirikoksia tehtiin alkuvuonna edellisvuotista enemmän – myymälävarkauksien aalto jatkuu23.4.2026 08:01:59 EEST | Tiedote
Poliisin tietoon tuli tammi-maaliskuussa 23 henkirikosta, mikä on neljä enemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna. Myös henkirikoksen yrityksissä nähtiin alkuvuonna selvää kasvua.
Ulosottovelkojen määrä kasvoi vuonna 202514.4.2026 08:01:35 EEST | Tiedote
Ulosottovelkojen kokonaismäärä kasvoi vuonna 2025 edellisvuoteen verrattuna, vaikka ulosottovelallisten määrä väheni. Vuoden lopussa avointen ulosottovelkojen yhteismäärä oli kahdeksan miljardia euroa. Tämä oli noin 13 % enemmän kuin vuotta aiemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme