Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun tienpidon ja liikenteen katsaus kertoo keskeiset tämän vuoden tienpitotoimet
Juuri julkaistussa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tienpidon ja liikenteen katsauksessa esitellään Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueen keskeiset tienpitotoimet vuodelle 2025. Katsauksessa esitellään myös yleiskuva ELY-keskuksen järjestämästä joukkoliikenteestä, luodaan katsaus liikennejärjestelmäsuunnitteluun ja liikenneturvallisuustyöhön sekä esitellään keskeisiä suunnitteluhankkeita.

Korjausvelan kasvun hillitsemiseen saatiin hallitukselta valtakunnallisesti lisärahoitusta (200 miljoonaa euroa) myös tälle vuodelle. Painotus on edelleen maanteiden päällysteiden korjauksessa, mutta osa lisärahoituksesta kohdistetaan myös huonokuntoisiin siltoihin. Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueella maanteiden sekä kävely- ja pyöräilyväylien päällysteitä uusitaan tämänhetkisen arvion mukaan noin 320 kilometrin matkalla; määrä on hieman pienempi kuin viime vuonna, mutta tänäkin vuonna pystymme päällystämään kaikkein vilkkaimman verkon osan lisäksi myös paljon keskivilkasta tiestöä sekä tehtyä muutamia rakenteen parantamiskohteita vähäliikenteisemmällä tieverkolla. Isoja siltakohteita saadaan liikkeelle mm. Iin Kuivaniemellä ja Hyrynsalmella.
Loppuvuodesta 2024 saatiin Oulun seudulle laadittua MAL-sopimus (maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimus). MAL-sopimus on osa Liikenne 12 -suunnitelman toimeenpanoa suurilla kaupunkiseuduilla. Uuteen sopimukseen saatiin sisällytettyä mm. merkittävä rahoitus useisiin väyläverkon yhteisrahoitteisiin investointihankkeisiin Oulun seudulla, ensimmäiset kohteet lähtevät rakenteille jo tänä vuonna Oulussa. Osana MAL-sopimusta saatiin myös rahoitus pääteiden suunnitelmavalmiuden nostamiseen, sillä sekä vt 4 Iin ohitustien sekä vt 20 Korvenkylä–Kiiminki tiesuunnittelut lähtevät liikkeelle; niistä Iin ohitustie jo tänä kesänä.
Hailuodon kiinteä yhteyden rakentaminen etenee vauhdilla ja valmista pitäisi olla ensi vuoden syksyllä. Pitkään odotettu hanke on edennyt suunnitelmien mukaisesti ilman suurempia ongelmia. Massiiviset louhekuljetukset ovat edellyttäneet kuitenkin ELY-keskukselta parantamistoimenpiteitä kuljetusten ja liikenneturvallisuuden varmistamiseksi.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen tienpitoon käytettävissä oleva rahoitus on kuluvana vuonna noin 105 miljoonaa euroa. ELY-keskus kohdentaa perustienpidon rahoituksen koko maassa noudatettavien yhtenäisten linjausten mukaisesti korjaukseen, parantamiseen, suunnitteluun sekä maanteiden päivittäiseen liikennöitävyyteen eli hoitoon.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Risto Leppänen, 0295 038 262
Yksikön päällikkö, tienpidon suunnittelu Ari Kuotesaho 0295 038 259
Yksikön päällikkö, liikennejärjestelmä Heino Heikkinen 0295 038 241
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta ELY-keskukset
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Norsk e-Fuel AS:n suunnitteleman sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitoksen YVA-ohjelmasta, Rauma (Varsinais-Suomi, Satakunta)2.7.2025 15:33:51 EEST | Tiedote
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Norsk e-Fuel AS:n Raumalle suunnitteleman sähköisen lentopolttoaineen tuotantolaitoshankkeen ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta eli YVA-ohjelmasta.
Ansökan om ersättning för sälskador öppen till utgången av augusti1.7.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Jord- och skogsbruksministeriet har öppnat ett tidsbundet ansökningsförfarande för ersättning för sälskador inom Europeiska havs-, fiskeri- och vattenbruksfonden. Ansökningstiden pågår till den 31 augusti 2025. Ersättningar kan sökas för skador som sälar orsakat under 2024. Ansökningarna behandlas av NTM-centralen i Lappland och NTM-centralen i Egentliga Finland.
Määräaikainen hyljekorvaushaku on auki elokuun loppuun1.7.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousministeriö on avannut Euroopan meri-, kalatalous- ja vesiviljelyrahaston hyljekorvausten hakumenettelyn. Haku päättyy 31.8.2025. Korvauksia voi hakea hylkeiden aiheuttamista vahingoista vuodelta 2024. Hakemukset käsittelee Lapin ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset.
Försöksprogrammet för återvinning av näringsämnen fortsätter ända till år 202726.6.2025 11:00:00 EEST | Pressmeddelande
Riksdagen har vid plenum 19.6.2025 godkänt ombudgetering av anslaget som har beviljats för forsknings-, utvecklings- och innovationsprojekt i försöksprogrammet för återvinning av nä-ringsämnen.
Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjelma jatkuu vuoteen 2027 saakka26.6.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Eduskunta on hyväksynyt täysistunnossaan 19.6.2025 Ravinteiden kierrätyksen kokeiluohjel-malle TKI-hankkeisiin myönnetyn määrärahan uudelleenbudjetoinnin
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme