Vappuaattona avautuva Kalevan Hertta on korttelin oma ravintola yhdessäololle – ruokalista nojaa laadukkaaseen pubiruokaan
11.4.2025 07:30:00 EEST | Pirkanmaan Osuuskauppa | Tiedote
Tampereen uusi kortteliravintola Kalevan Hertta juhlii avajaisiaan vappuaattona. Rennon ravintolan kantava teema on naapuruston oma olohuone: iloista yhdessäoloa hyvän ruoan, juoman, seuran ja pelailun merkeissä. Sijaintinsa myötä Hertta toimii myös erinomaisena etko- ja jatkopaikkana Tammelan stadionin tapahtumille. Ruokalista tekee kaupunginosalle kunniaa ja pian herkutellaankin Stadionin klubileivällä, Aaltosen lohikeitolla, Hippos-burgerilla, Litukan punajuuripullilla ja Siirtolapuutarhan omenahyveellä.

Hertta avataan virallisesti vappuaattona, keskiviikkona 30. huhtikuuta. Ryhmäpäällikkö Anette Mellin paljastaa, että ovea raotetaan uteliaimmille kuitenkin jo lauantaista 26. huhtikuuta alkaen.
– Kiinteistö on ollut viime kuukaudet rempassa niin ulkoa kuin pressujen sisäpuoleltakin. Saimme helmikuun avausuutisen jälkeen lukuisia toiveita, joiden avulla teimme ruokalistaan vielä viimeisiä viilauksia – iso kiitos kaikista kommenteista. Vappuaatosta käynnistyy yli viikon kestävä avajaishumu, mutta jo edeltävän viikon lauantaista alkaen voi tulla kurkistamaan, miltä uusi ravintola näyttää sekä tietysti testaamaan annoksia.
Reseptiikasta vastannut keittiötoimenpäällikkö Mikko Mäkipää lupaa, että luvassa on rehtiä pubiruokaa, kuten klassisia täytettyjä leipiä, fish & chips, burgereita ja pizzoja.
– Laadukkaista raaka-aineista valmistettu pubiruoka on simppeliä mutta kaunista. Valmistamme Hertan annokset paikan päällä ja käsityötä on paljon. Esimerkiksi leikkeet leivitetään käsin ja omenapaistos leivotaan itse. Leikkeen pitää olla ohut, pinnasta kullanruskea ja sisältä mehukas – ja siitä pitää lähteä nälkä. Tasalaatuisuus varmistetaan meillä aidolla saksalaisella schnitzel-prässillä.
Herkullisia kasvisvaihtoehtojakaan ei ole unohdettu: listalta löytyy esimerkiksi falafel-annos naposteluun, kasvisburger ja vegaaniset punajuuripullat sienikastikkeella.
– Jos pitäisi nimetä Hertan kaksi erikoisuutta, olisivat ne fish & chips ja meidän kasvisburgeri, jonka välissä on aivan törkeän hyvä, omalla reseptillä valmistettu punajuuripihvi, Mikko fiilistelee.
Alkulämmöt ja jälkitunnelmat hyvässä seurassa
Kortteliravintolaan tulee runsas valikoima erilaisia lautapelejä pidempään viihtymiseen. Kesällä alkaa Hertan pubivisa.
– Kunhan kelit tästä lämpenevät, Hertan edessä pääsee pelaamaan mölkkyä ja petanqueta uusien ja vanhojen tuttujen kanssa, Anette maalailee.
Keskeinen sijainti Tammelan stadionin vieressä tietää täydellisiä puitteita myös jalkapallon, keikkojen ja muiden tapahtumien etkoille ja jatkoille.
– Sekä Kalevan Puistokadun että Teiskontien suuntaisesti levittyvällä terassilla kelpaa seurata kaupungin vilinää. Ja mainittakoon vielä, että terassille ovat tietysti tervetulleita myös koirakaverit, Anette lisää.
Uniikin kaupunginosan kaikki sävyt
Sisustuksessa näkyy asuinalueen omintakeinen historia vuosikymmenten takaa aina tähän päivään. Seinien tauluissa vilahtavat niin Ilmarinkadun värikkäät talot, ratikkakiskot, Litukan siirtolapuutarha kuin Kenkätehdas Kalevakin. Paikallisten valokuvaajien ikuistamia hetkiä on kerätty monesta paikasta eri aikakausilta.
Hertta on osa paikallista yhteisöä ja kanta-asiakkaiksi tulevia naapureita tullaan huomioimaan.
– Hyvästä naapurustosta kertoo yleensä se, että porukka kokoontuu viettämään yhdessä aikaa vaikkapa pihajuhliin. Saimme tästä idean ja tulemme kutsumaan Hertan kantiksia terassikauden avajaisiin ja muihin tapahtumiin pitkin vuotta. Kantikseksi pääsee S-Etukorttia ahkerasti käyttämällä, Anette vinkkaa.
Kortteliravintola Kalevan Hertta:
Osoite: Teiskontie 1, Tampere
Tutustu ruokalistaan Raflaamossa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anette MellinRuokaravintoloiden ja kahviloiden ryhmäpäällikkö, Pirkanmaan Osuuskauppa
Puh:010 767 2374anette.mellin@sok.fiKuvat
Linkit
Pirkanmaan Osuuskauppa on yksi S-ryhmän yhdeksästätoista alueosuuskaupasta. Vuonna 2024 liikevaihtomme oli 1 170,8 miljoonaa euroa ja liiketuloksemme 33,1 miljoonaa euroa. Meidät omistaa 230 000 asiakasomistajaamme, joille annamme toimintamme hyödyn takaisin edullisimpina hintoina, palkitsemisena ja vastuullisesti rakennetuilla, laadukkailla palveluilla. Meillä työskentelee 3 000 palvelualan ammattilaista noin 115 toimipaikassa ympäri Pirkanmaan: Prismoissa, S-marketeissa, Saleissa, ruoan verkkokaupassa, Sokoksella, Emotioneissa, S-Pankissa, Kukittamoissa, parturi-kampaamoissa, ravintoloissa ja ABC-liikennemyymälöissä. Olemme pokanneet Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustuksen vuodesta 2016 lähtien. Osuuskauppana tavoitteemme on tehdä Pirkanmaasta parempi paikka elää. #pokkaajasydäntä
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan Osuuskauppa
Tampereen tuorein illallisravintola Baonami kutsuu tutustumaan Tyynenmeren makumaailmaan13.1.2026 07:00:00 EET | Tiedote
Pacific sushia fritatusta riisistä, japanilaisia kushiyaki-vartaita laavakivigrillistä ja brasilialaisen klassikkococktailin kutkuttava versio sakerinja... Helmikuun alussa pääset kokemaan Tyynenmeren monipuolisen ruoka- ja juomakulttuurin Tampereen keskustan uudessa illallisravintolassa Baonamissa.
Pirkanmaan suurin Prisma uudistuu vuonna 20267.1.2026 08:00:00 EET | Tiedote
Kesällä 2026 pirkanmaalaiset saavat asioida entistä ehommassa Prismassa, sillä Prisma Kaleva uudistetaan energiatehokkaaksi ja entistä paremmin asiakkaiden tarpeita palvelevaksi.
Uusi Sale Hakkari avautuu tiistaina – luvassa neljän päivän avajaiset15.12.2025 07:30:00 EET | Tiedote
Lempääläläiset saavat tiistaina 16. joulukuuta uuden lähikaupan. Sale Hakkari 2.0 on aiempaa paikalla toiminutta kauppaa reilusti suurempi ja huomattavasti toimivampi. Uusi myymälä on rakennettu paikallisten toiveet huomioiden.
Pirkanmaan Osuuskauppa palkittiin vuoden ihmisläheisimmästä työelämäteosta – jokaisella on oikeus tehdä työtä ja jokaisen työpanosta tarvitaan28.11.2025 08:57:21 EET | Tiedote
Pirkanmaan Osuuskaupan erityistä tukea tarvitsevien työllistäminen palkittiin eilen valtakunnallisessa Human Power 25 -gaalassa vuoden ihmisläheisimpänä työelämätekona. Moni erityistä tukea tarvitseva haluaisi ja pystyisi tekemään työtä, jos siihen olisi mahdollisuus. Sen sijaan he saattavat kuitenkin olla erinäisten tukipalveluiden piirissä tai eläkkeellä. Miten he pääsevät yhteiskunnan aktiivisiksi jäseniksi?
Odotettu S-market Leinola avautuu torstaina – uudessa myymälässä myös pieni erikoisuus3.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Uusi S-market Leinola taklaa arjen haasteita mahdollistamalla perheille yhden pysähdyksen taktiikan, jolla hoituu lapsien kyyditys kouluun tai päivähoitoon ja samalla ruokaostokset. Myymälätilojen tuplaantumisen myötä rikastunut vaikuttava valikoima tekee totta vaativistakin ruokaostoksista – aina edulliseen hintaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme



