Nyt rakennetaan luksusmatkailun osaamisverkostoa Uudellemaalle
Suomessa vierailee yhä enemmän vaativia matkailijoita, jotka odottavat laadukkaita asiakaskohtaamisia. Saumaton ja tasalaatuinen luksusmatkailun asiakaspolku syntyy yritysten yhteisestä ymmärryksestä ja laadun määrittämisestä.

Kansainvälisesti luksusmatkailu kasvaa nopeammin kuin matkailuala keskimäärin. Myös maailman onnellisin maa kiinnostaa luksusmatkailijoita. Suomessa vieraileekin säännöllisesti maailmantähtiä ja huippupoliitikkoja, jotka käyttävät korkeatasoisia palveluja ja nauttivat ainutlaatuisista pohjoismaisista elämyksistä.
Haaga-Helian EU-rahoitteinen VIP – Kestävän luksusmatkailun osaamisverkosto -hanke kokoaa yhteen uusmaalaisia yrityksiä ja toimijoita, jotka haluavat kehittää osaamistaan ja toimintaa yhdessä. Tavoitteena on kehittää Uuttamaata matkailukohteena.
– Osaamisverkoston luomisessa tärkeää on tutustuttaa verkoston jäsenet toisiinsa, jotta saadaan luotua yhteinen visio, tavoitteet ja toimintamallit. Hankkeen aikana osallistujat pääsevät myös vierailemaan toistensa yrityksissä, oppivat toinen toisiltaan ja parhaimmillaan luovat yhteisiä konsepteja, sanoo Haaga-Helian lehtori ja hankkeen projektipäällikkö, luksusmatkailusta väitellyt Mona Eskola.
Mitkä ovat luksusmatkailun valttikortit Suomessa?
Luontoympäristö, hiljaisuus, hyvinvointi ja terveys, keholliset elämykset, teknologian hyödyntäminen, monisukupolvinen matkailu ja esimerkiksi syvälliset kulttuuriset elämykset voivat olla luksusliiketoiminnan valttikortteja Suomessa.
– Maassamme ei ole vielä hyödynnetty esimerkiksi paikallista juhlapyhämatkailua. Millainen olisi esimerkiksi luksuspääsiäinen Suomessa tai noctourismiin eli yölliseen luksusmatkailuun liittyvät keholliset elämykset, pohtii lehtori Kristiina Adamsson, yksi VIP-osaamisverkoston asiantuntijoista.
VIP – Kestävän luksusmatkailun osaamisverkosto -hankkeen asiantuntijat tarjoavat koulutusta mukana olevien yritysten henkilöstölle. Verkoston lisäksi kehitetään myös tuotteistusta ja konsepteja kestävään luksusmatkailuun.
Hankkeeseen osallistuu 22 monipuolista matkailun ja sen liitännäisalojen yritystä, kuten ravintoloita, matkanjärjestäjiä ja opaspalveluita tarjoavia yrityksiä. Veturiyrityksinä toimivat The Hotel Maria ja Helsinki Citycopter
VIP – Kestävän luksusmatkailun osaamisverkosto -hanketta rahoitetaan EU:n Uudistuva ja osaava Suomi 2021–2027-ohjelman ESR+ -rahastosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mona Eskolalehtori, projektipäällikkö
Puh:040 488 7286mona.eskola@haaga-helia.fiKuvat
Linkit
Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Koulutamme liike-elämän ja palveluelinkeinojen asiantuntijoita sekä tutkimme ja kehitämme näihin aloihin liittyvää osaamista ja toimintaa. Koulutusalamme ovat liiketalous, tietojenkäsittely, majoitus-, ravintola- ja matkailuala, journalismin koulutus, liikunta-ala sekä ammatillinen opettajankoulutus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Haaga-Helia ammattikorkeakoulu
Urheilumanageroinnin korkeakoulutasoinen osaajakoulutus Haaga-Heliaan15.5.2025 10:15:00 EEST | Tiedote
Haaga-Helia ammattikorkeakoulussa käynnistyy Suomen ensimmäinen korkeakoulutasoinen urheilumanageroinnin koulutus. Koulutus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden kehittää urheiluliiketoiminnan ja urheilijoiden kaupallistamisen osaamista.
Muovijätteen kierrätystavoitteesta jääminen maksoi Suomelle 89 miljoonaa euroa vuonna 2024 – ratkaisuna korttipakan kokoinen tietokone15.5.2025 07:44:04 EEST | Tiedote
EU-projektissa kehitetään jätelajien tunnistusta koneoppimisen avulla. Algoritmit pyörivät nyt jopa alle 200 euroa maksavalla pientietokoneella.
Mediakutsu: AMK-päivät käyntiin 7.5.5.5.2025 08:04:18 EEST | Tiedote
Ammattikorkeakoulujen vaikuttavin vuosittainen tapahtuma käynnistyy keskiviikkona 7.5.2025. Helsingin Messukeskuksessa esiintyvät mm. tasavallan presidentti Alexander Stubb, tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ja OKM:n ylijohtaja Sirkku Linna.
Opiskelijoiden avoin kirje johti muutokseen: useat mediat ottaneet aikaleiman käyttöön sosiaalisessa mediassa2.5.2025 11:06:48 EEST | Tiedote
Aikaleima kertoo uutisvideon alkuperäisen julkaisupäivän, ja sen tarkoitus on vahvistaa uutisten läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta nopeasti muuttuvassa someympäristössä.
Kouluttautuminen kiinnostaa sekä nuoria että aikuisia – Haaga-Helia tunnetuin ammattikorkeakoulu29.4.2025 09:15:00 EEST | Tiedote
Taloustutkimuksen bränditutkimus selvitti korkeakoulujen kiinnostavuutta ja tunnettuutta. Tutkimus valottaa yli 5000 suomalaisen suomalaisten koulutukseen liittyviä ajatuksia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme