Ethän rakenna vahingossa saimaannorpan pesäpaikalle tai sen läheisyyteen!
Vuoden 2025 alusta voimaan tullut rakentamislaki vapautti osan alle 30 neliömetrin kokoisista rakennuksista luvanvaraisuudesta. Vapaus rakentaa ei kuitenkaan muuttanut muiden lakien, kuten luonnonsuojelulain ja vesilain, vaatimuksia rakentajille. Rakentamislaki edellyttää rakentajalta entistä suurempaa vastuuta ja asioiden selvittämistä ennen rakentamiseen ryhtymistä.

Muuttuneen lainsäädännön myötä kuntien ja ELY-keskusten viranomaiset eivät välttämättä saa tietoa uusista rakennushankkeista. Kaikkein ongelmallisin tilanne on silloin, jos kaavan mukaiselle rakentamattomalle rakennuspaikalle rakennettava ensimmäinen rakennus on vapautettu luvasta. Maanomistajat voivat tietämättään rakentaa sellaiseen paikkaan, joka rikkoo luonnonsuojelulakia. Rakennuspaikan edustan rannan ruoppaaminen saattaa puolestaan edellyttää vesilain mukaista ilmoitusta tai lupaa.
Saimaannorppa on suojeltu luonnonsuojelulain (9/2023 LSL) 78 §:n nojalla. Se kuuluu Euroopan unionin tiukkaa suojelua edellyttäviin lajeihin, joiden lisääntymis- tai levähdyspaikkoja ei saa hävittää eikä heikentää. Saimaannorpan pesäpaikat ovat suojeltuja suoraan lain nojalla, eikä suojelu vaadi viranomaisilta erillistä päätöstä. Mikäli rakentaminen, joka ei vaadi lupaa tai ilmoitusmenettelyä, tapahtuu Natura 2000 –alueella, on siitä tehtävä LSL 37 §:n mukainen ilmoitus ELY-keskukselle.
Harva rakentaja on tietoinen luonnonsuojelulain vaatimuksista, vaikka laki onkin jokaista velvoittava. Saimaannorpan pesäpaikkatiedot ovat viranomaisten käytössä, mutta eivät julkisesti kuntalaisten saatavilla. Näin ollen rakentajien on mahdollista saada tietoa pesäpaikoista ainoastaan olemalla oma-aloitteisesti yhteydessä viranomaisiin.
Ongelma koskee myös muita lajeja, joiden lisääntymispaikat ovat luonnonsuojelulailla turvattuja. Esimerkiksi petolintujen pesäpuiden paikkatiedot eivät ole julkisia, mutta ne on otettava huomioon rakentamisessa.
Saimaannorppa ja rantarakentaminen -hankkeen yhtenä tavoitteena on luoda uusia toimintamalleja viranomaisille, joiden avulla pyritään saamaan rakentajille tietoa rakentamislain sekä luonnonsuojelulain lajisuojelun ja Natura 2000 –verkostoa koskevien pykälien vaatimuksista.
"Toivoisin, että rakentamista suunnittelevat ottaisivat itse aktiivisesti yhteyttä viranomaisiin, ja varmistaisivat, ettei rakentaminen kohdistu saimaannorpan kannalta tärkeälle alueelle”, toteaa hankevastaava Satu Pannila.
"Rakennuksista sinänsä ei ole haittaa saimaannorpalle. Saimaannorpan pesinnän kannalta ongelma on se, että loma-asunnoilla vietetään yhä useammin aikaa erityisesti kevättalvella", Pannila jatkaa.
Nykyisin loma-asunnot rakennetaan usein ympärivuotiseen käyttöön ja niillä vietetään yhä useammin aikaa myös talvella. Itä-Suomen yliopiston tutkimusten mukaan rantarakentamisella ja mökkien talvikäytöllä on haitallisia vaikutuksia saimaannorpan pesintään. Häiriö pesän läheisyydessä voi johtaa pesinnän epäonnistumiseen ja jopa syntyneen kuutin kuolemaan.
Saimaannorpan pesäpaikan läheisyys ei automaattisesti tarkoita, etteikö paikalle voisi rakentaa. Vuosina 2017-2024 Etelä-Savon ELY-keskukselta pyydettiin lausuntoa kaikkiaan noin 260:n rakennuspaikan rakentamismahdollisuuksiin liittyen. ELY-keskuksen näkemyksen mukaan 55:ssä tapauksessa oli tarpeen tehdä jonkinasteisia toimenpiteitä pesinnän turvaamiseksi. Ensisijaisesti rakennuspaikka pyritään siirtämään kaavamuutoksella toisaalle. Mikäli tämä ei ole mahdollista, voi valtio myös lunastaa rakennuspaikan rahallista korvausta vastaan.
“On tärkeää lisätä Saimaan ranta-asukkaiden tietoisuutta siitä, miten ottaa saimaannorppa huomioon erityisesti kevättalvella tapahtuvan pesinnän aikana. Jokainen asukas voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että erittäin uhanalaisen saimaannorpan pesintä onnistuu myös tulevaisuudessa", Pannila täydentää
Yhteyshenkilöt
Satu Pannilaluonnonsuojeluasiantuntija
Puh:0295 024 036satu.pannila@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella ja koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Etelä-Savon ELY-keskus päivittää kalliosinisiiven esiintymistietoja Mikkelin Yöveden alueella20.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Mikkelin Yöveden alueelta on aikaisempia hajatietoja erittäin uhanalaisen kalliosinisiiven esiintymisestä. Lajia esiintyy alueella avoimilla kallioilla ja kallioisilla kedoilla. Tietoja päivitetään ajantasaisen tiedon saamiseksi lajin esiintymisestä. ELY-keskus selvittää lajin esiintymistä touko-kesäkuun aikana.
Yleishyödyllisten ympäristö- ja ilmastoinvestointien teemahaku Etelä-Savossa 19.5.-15.9.202519.5.2025 11:48:18 EEST | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus avaa yleishyödyllisten ympäristö- ja ilmastoinvestointien teemahaun ajalle 19.5.-15.9.2025. Teemahaulla lisätään ympäristön hyvinvointia.
Savo Defencen minimessut Mikkelissä keräsivät puolustussektorin toimijat yhteen15.5.2025 17:23:21 EEST | Tiedote
Puolustustarvikealan yritysverkosto Savo Defence järjesti viranomaisille ja sidosryhmille minimessut Karkialammella Mikkelissä. Messuilla esiteltiin jäsenyritysten teknologioita ja palveluita.
Norppa tarvitsee rauhaa karvanvaihtoaikana8.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Liikkuessasi Saimaan vesillä saatat nähdä saimaannorpan paistattelemassa päivää rantakivellä. Norppa nousee keväällä kivelle vaihtamaan karvaa. Aurinko kuivattaa turkin, mikä edistää karvan vaihtumista. Etelä-Savon ELY-keskus muistuttaa, että kivellä makoileva norppa kaipaa rauhaa, koska se ei karvanvaihtoaikana sukella mielellään veteen. On syytä muistuttaa, että norppien tahallinen häiritseminen karvanvaihtoaikana on myös luonnonsuojelulain nojalla kiellettyä.
Etelä-Savon elinkeinoelämän kasvuhalukkuus ei pääse realisoitumaan29.4.2025 10:17:19 EEST | Tiedote
Etelä-Savon elinkeinorakenteelle on tunnusomaista, että sen yrityskanta on mikro- ja pk-valtaista. Isoja suuryrityksiä maakunnassa on vain harvakseltaan. Tuoreen suhdannebarometrin mukaan maakunnan yritysten kasvuhalukkuus on maan keskiarvoa korkeampi ja yritysten suhdannenäkymät maan keskiarvoa positiivisemmat. Kasvuhalut eivät kuitenkaan näytä realisoituvan. Yhtenä kasvun haasteena on ulkopuolisen rahoituksen saatavuus. Kolme neljästä eteläsavolaisesta yrityksestä arvioi rahoittajien luottopolitiikan kiristyneen viimeisen vuoden aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme