Tahallinen häirintä itärajalla piinaa lentoliikennettä ja yhteiskunnalle miljoonien arvoista aineistonkeruuta, nyt Maanmittauslaitoksen tutkijat testaavat ratkaisuja ongelmaan
Maanmittauslaitoksen tutkijat kehittävät ja testaavat satelliittipaikannuksen häirinnän tunnistusta ja sen vahinkojen torjuntaa huhtikuussa käynnistyvän EU:n rahoittaman tutkimushankkeen avulla. Ratkaisuja tullaan testaamaan Pohjois-Karjalassa. Ongelmanratkaisulle on huutava pula, sillä paikannushäirintä aiheuttaa turvallisuusriskejä ja taloudellista vahinkoa viranomaisille ja yrityksille.

Maanmittauslaitoksen tutkijat tarttuvat keväällä paikannushäirinnän tunnistamisen ongelmaan ja sen vastakeinoihin. Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskuksen yksi tutkimusaiheista on juuri paikannuksen turvallinen ja luotettava käyttö.
- Nyt kehitämme prototyyppinä laitetta, jonka tehtävänä on tunnistaa häirintä reaaliaikaisesti ja varoittaa käyttäjää siitä. Ideana on myös tallentaa paikannusdataa. Hankkeessa kehitetään myös menetelmiä ilmakuvien käsittelyyn GNSS-häirintätilanteissa, kertoo vanhempi tutkija Mika Saajasto Maanmittauslaitoksesta.
Tutkimus auttaa minimoimaan häirinnästä aiheutuvia kasvavia riskejä
Satelliittipaikannuksen häirintä Suomen alueella on kasvanut voimakkaasti vuodesta 2022 lähtien. Traficomin mukaan Suomen alueella tuli vuoden 2024 toukokuuhun mennessä 1200 ilmoitusta GNSS-häiriöistä ilmailusta, kun ilmoituksia oli vuotta aikaisemmin 239.
Häirintä aiheuttaa haittaa satelliittipaikannuksen käyttäjille, kuten lento- ja meriliikenteelle. Siitä aiheutuu riskejä myös keväällä alkaville Maanmittauslaitoksen vuosittaisille ilmakuvaus- ja laserkeilauslennoille, joiden avulla kerätään yhteiskunnalle kriittisen tärkeää aineistoa esimerkiksi Puolustusvoimille, Rajavartiolaitokselle, Ruokavirastolle sekä metsä- ja luontosektorille. Viime vuonna osa Kaakkois-Suomen aineistoista meni pilalle häirinnän vuoksi. Laserkeilaus- ja ilmakuvausaineistojen rahalliset hyödyt metsäsektorille ja tulvavahinkojen välttämisessä ovat kymmeniä miljoonia euroja vuosittain. Jos tiedonkeruu epäonnistuu, sillä on seurauksia aineiston käyttäjille.
Tutkimuksen kehittämille ratkaisuille häiriöiden varalle on jatkuva tarve. Huhtikuussa 2025 käynnistyvä tutkimushanke Paikannushäirintä ja GNSS-vastaanottimen häiriösietoisuus kestää vuoden 2027 maaliskuuhun. Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama ja sitä rahoittaa Pohjois-Karjalan ELY-keskus EAKR-rahoituksena. Tutkimuksen kenttätöitä, kuten aineiston keräämistä ja prototyypin testausta tullaan tekemään Joensuussa.
Maanmittauslaitos toteuttaa hankkeen yhteistyössä yritysten kanssa. Hankkeessa tehdään yhteistyötä Kelluun ja Septentrion kanssa ja mukana ovat lisäksi CareliaForest, Ponsse ja Arbonaut.
Lisätiedot
vanhempi tutkija Mika Saajasto, Maanmittauslaitos +358 29 531 4314 etunimi.sukunimi@maanmittauslaitos.fi

Teemme maanmittaustoimituksia, ylläpidämme kiinteistöjen ja osakehuoneistojen tietoja, huolehdimme omistusoikeuksien rekisteröinneistä ja kiinnityksistä, tuotamme kartta-aineistoja sekä teemme paikkatietoalan tutkimusta.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maanmittauslaitos
Yksittäisten puiden tiedot tulossa metsäsektorin käyttöön – hyötyä myös metsälain valvonnassa ja EU-sääntelyssä17.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitos ja Metsäkeskus ovat aloittaneet yhteisen tutkimustyön, jonka tavoitteena on monipuolistaa ja tarkentaa metsävaratieto yksittäisen puun tasolle. Lähivuosina tarvitaan tietoa metsien muutoksista ja luonnon monimuotoisuudesta muun muassa EU-velvoitteiden seurantaan.
Mikä on painovoima Lapissa ja tiesitkö mihin se vaikuttaa? Tutkijat mittaavat painovoiman neljällä paikkakunnalla16.6.2025 06:05:00 EEST | Tiedote
Suomen painovoima on jatkuvassa liikkeessä, ja siksi Maanmittauslaitoksen Paikkatietokeskus FGI:n tutkijat mittaavat painovoimaa vuosittain. Tarkkaa painovoimaan perustuvaa tietoa tarvitaan esimerkiksi satelliittipaikannusta, vedenjakelua ja tunnelien rakentamista varten.
Tekoälyn ja paikkatiedon yhdistämiseen maksutonta oppia Maanmittauslaitoksen Location Innovation Hubista12.6.2025 08:35:23 EEST | Tiedote
Maanmittauslaitoksen alla toimiva Location Innovation Hub -osaamiskeskus on julkaissut maksuttoman englanninkielisen verkkokurssin tekoälyn ja paikkatiedon yhdistämisen mahdollisuuksista. Kurssi on suunnattu erityisesti pienille ja keskisuurille yrityksille.
Suomalaisten huoneistotietojen luotettavuudessa ja saatavuudessa taas edistysaskel – taloyhtiöt aloittivat kunnossapito- ja muutostyötietojen viemisen huoneistotietojärjestelmään11.6.2025 07:29:44 EEST | Uutinen
Taloyhtiöt aloittivat uuden vaiheen tietojen kokoamisessa huoneistotietojärjestelmään. Maanmittauslaitoksen ylläpitämällä huoneistotietojärjestelmällä on merkittävä rooli suomalaisen omaisuuden turvaamisessa.
Satelliittipaikannuksen häiriöt voivat aiheuttaa yhteiskunnalle laajoja vahinkoja - varautumista pitäisi kehittää lisäämällä tutkimusta9.6.2025 06:04:00 EEST | Tiedote
Riippuvuus satelliittipaikannuksesta on tehnyt yhteiskunnista haavoittuvaisia häiriöille. Satelliittipaikannuksen häiriöt, eli GNSS-häiriöt, voivat olla luonnollisia tai tarkoituksellisesti aiheutettuja. EU on havahtunut varautumisen tarpeeseen, ja saman tarpeen tunnistaa myös Maanmittauslaitos, joka tutkii satelliittipaikannuksen häirintää. Maanmittauslaitoksen mukaan varautumista olisi tärkeä kehittää lisäämällä tutkimusta aiheesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme