Puunpoistoa tienvarsilta suoritetaan myös tulevana kesänä Keski-Suomessa
Keski-Suomen ELY-keskus raivauttaa liian lähelle tietä kasvanutta puustoa heinäkuun puoliväliin mennessä noin 46 kilometrin matkalta. Poiston tarkoituksena on parantaa liikenneturvallisuutta sekä päällystetyn tien kuivumista sateen jälkeen.

Puunpoistolla on jo yli 10 vuoden perinne Keski-Suomen alueella. Erityisen kustannustehokkaaksi toiminnan tekee se, että poistettu puuaines myydään jatkokäyttöä varten. Maanmittauslaitos merkitsee ennen raivausta valtion tien ja muun maanomistajan rajan.
– Raivauksilla kasvatetaan näkemäalueita, jolloin kuljettajalle jää enemmän aikaa reagoida esimerkiksi tielle pyrkivään hirveen. Toisena hyötynä kosteuden aiheuttamat vauriot tien rakenteisiin vähenevät, kun tie pääsee kuivumaan nopeammin, projektipäällikkö Jouni Saunamäki Keski-Suomen ELY-keskuksesta kertoo.
Alkavana kesänä puunpoistoa toteutetaan pääasiassa vähäliikenteisemmällä tieverkolla pitkin maakuntaa. Tarkat kohteet löytyvät tiedotteen ohessa olevasta liitekartasta. Kohteet valmistuvat kesä-heinäkuun aikana. Vuodesta 2013 tienvarsia on käsitelty yhteensä yli 1 700 kilometrin matkalta eli mukana on ollut kolmannes Keski-Suomen kaikista valtion omistamista maanteistä.
Huhtikuun alussa sattui harmillinen tapaus, kun Keski-Suomen ELY-keskuksen urakoitsija kaatoi epähuomiossa rauhoitetun männyn tienvartta siistiessään. Tällaiset vahingot ovat hyvin harvinaisia. Ne pyritään jatkossa estämään kokonaan tiedonkulkua parantamalla ja laadunvalvontaa lisäämällä. Näitä asioita tullaan korostamaan urakoitsijoille.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jouni SaunamäkiProjektipäällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Puh:02950 26042jouni.saunamaki@ely-keskus.fiLiitteet
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Keski-Suomen Työvoimabarometri: työvoiman kysyntä lähtee kasvuun syksyllä 202614.11.2025 11:18:17 EET | Tiedote
Työvoimabarometri tarkastelee alueiden ja toimialojen työmarkkinatilannetta sekä ennakoi työvoiman kysyntää ja osaamistarpeita vuoden ajalle. Keski-Suomen Työvoimabarometrin arviot on laadittu syyskuussa ELY-keskuksen järjestämissä alueellisissa ja toimialoittaisissa keskustelutilaisuuksissa sekä kyselyissä.
Keski-Suomen tienkäyttäjät olivat kesällä selvästi tyytyväisempiä maanteiden kuntoon kuin edellisenä vuonna5.11.2025 12:33:30 EET | Tiedote
Väyläviraston teettämän tutkimuksen mukaan etenkin yksityisten tienkäyttäjien tyytyväisyys kesäiseen tiestöön kasvoi huimasti. Ammattiautoilijat pysyivät sen sijaan paljon kriittisempinä.
Haapamäen sortumakohta valtatiellä 23 avataan liikenteelle ensi viikolla31.10.2025 15:06:58 EET | Tiedote
Keuruun Haapamäellä valtatiellä 23 sijaitsevan sortumapaikan korjaukset on saatu pääosin valmiiksi ja tie avataan liikenteelle viikolla 45. Tien reuna sortui päällystystöiden yhteydessä syksyllä 2024, ja tie sortui uudestaan aiemman sortuman korjaustoimenpiteiden yhteydessä heinäkuussa 2025. Tie on ollut suljettuna liikenteeltä toisesta sortumasta lähtien.
Keski-Suomen ELY-keskus teettää lintuvesikunnostusta Konneveden ja Äänekosken rajalla sijaitsevalla Pyhäjärvellä31.10.2025 11:03:23 EET | Tiedote
Konneveden ja Äänekosken rajalla sijaitsevalla Pyhäjärven suojellulla lintuvedellä tehdään lintuvesikunnostusta osana valtakunnallista Helmi-elinympäristöohjelmaa. Pyhäjärvi on maakunnallisesti arvokas lintujärvi, mutta pitkäaikaisseurantojen perusteella kohteen vesilinnuston on havaittu taantuvan.
Keski-Suomen järvien pinnat ovat nyt paikoittain ennätyksellisen matalalla31.10.2025 09:21:18 EET | Tiedote
Kuuman ja vähäsateisen kesän jälkeen vedenpinnat ovat edelleen paria poikkeusta lukuun ottamatta reilusti keskiarvojen alapuolella. Myös vähäluminen talvi vaikuttaa edelleen taustalla. Esimerkiksi Kannonkoskella sijaitsevan Muuruejärven pinta on laskenut reilun sadan vuoden mittaushistorian alhaisimpiin lukemiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme