Hoitojonoja on saatu purettua Pirkanmaan hyvinvointialueella
Kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsy on saatu lain edellyttämälle tasolle monilla erikoisaloilla Pirkanmaan hyvinvointialueella. Hoitoon pääsyä on nopeutettu esimerkiksi uusilla toimintatavoilla ja lisätöillä.
Erikoissairaanhoidossa kiireettömään hoitoon on päästävä viimeistään kuuden kuukauden päästä lähetteen saapumisesta. Lasten- ja nuorisopsykiatriassa hoitoon pitää päästä kolmessa kuukaudessa. Nämä tavoiteajat on saavutettu Pirkanmaan hyvinvointialueella gastrokirurgiassa, urologiassa, yleiskirurgiassa, keuhkosairauksissa, fysiatriassa, psykiatriassa ja Taysin lastenpsykiatriassa.
Tilanteen parantamiseksi on tehty paljon muutoksia toimintaan. Esimerkiksi lähetteiden käsittelyä ja jonotilanteen seurantaa on tehostettu ja ohjeita ja toimintatapoja on tarkennettu. Myös digitaalisia työkaluja on otettu käyttöön aiempaa kattavammin. Jonoja on purettu myös tekemällä toimenpiteitä lisätöinä tai osittain käyttämällä ostopalveluja. Aiempaa tarkempi työnjako perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä on helpottanut tilannetta joillakin erikoisaloilla.
Lakisääteisen enimmäisajan ylittäviä jonoja on edelleen muun muassa tekonivelkirurgiassa, jossa hoitovelkaa on kansallisestikin. Myös silmätaudeissa, korva-, nenä- ja kurkkutaudeissa sekä nuorisopsykiatriassa on vielä haasteita hoitoon pääsyssä Pirkanmaan hyvinvointialueen erikoissairaanhoidossa. Lasten- ja nuorisopsykiatriaa on järjestelty uudestaan tämän kevään aikana, ja kaikki erikoissairaanhoito on keskitetty 1.4.2025 alkaen Taysin sairaalapalvelulinjalle. Samalla perustason mielenterveys- ja päihdepalveluja on vahvistettu.
– Vaikka kaikkia haasteita ei vielä ole saatu ratkaistua, Pirkanmaan hyvinvointialueen tekemien toimenpiteiden vaikutukset näkyvät jo useilla aloilla positiivisesti, toteaa johtajaylilääkäri Olli Leppänen sairaalapalveluista.
– Aikuispsykiatrian kehittämisohjelmasta on saatu hyviä tuloksia. Tämä antaa vahvaa uskoa, että myös nuorisopsykiatrialla saavutetaan lainmukainen hoitotakuu vuoden 2025 aikana.
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira määräsi maaliskuussa 2024 Pirkanmaan hyvinvointialueen järjestämään kiireettömään erikoissairaanhoitoon pääsyn lain mukaiseksi maaliskuun 2025 loppuun mennessä. Selvitys hoitoon pääsystä on nyt valmistunut ja lähetetty Valviraan.
Pirkanmaan hyvinvointialueella erikoissairaanhoitoa tuotetaan Taysissa, Coxassa ja Sydänsairaalassa. Lasten- ja nuorisopsykiatriasta on lisäksi vastannut osittain lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja maaliskuun loppuun asti. Hoitoon pääsyn tietoja seurataan potilastietojärjestelmästä, ja Pirkanmaan hyvinvointialueen verkkosivuilla tietoja julkaistaan Hoitoon pääsy ja odotusajat -sivulla osoitteessa pirha.fi/asiakkaalle/hoitoon-paasy-ja-odotusajat.
Yhteyshenkilöt
Leppänen OlliJohtajaylilääkäri, sairaalapalvelut
Puh:040 586 6581olli.leppanen@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Sastamalan sisätautiosaston toiminta päättyy toukokuun lopussa20.5.2025 10:51:15 EEST | Tiedote
Sastamalan sisätautiosaston toiminta päättyy 23.5.2025. Sisätautiosaston sulkeutuessa Sastamalan sairaalan perustason osasto 1 muuttuu uudeksi yleislääketieteen, geriatrian ja sisätautien osaamista yhdistäväksi akuuttiosastoksi.
Asunnottomuus koskettaa yhä useampaa – uusi hanke tuo ratkaisuja19.5.2025 15:02:10 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla on alkanut Omaan kotiin -hanke, jolla haetaan ratkaisuja pitkäaikaisasunnottomuuden kasvuun. Asunnottomuuden ehkäisemiseen on juuri nyt tarvetta, sillä asunnottomuus on kääntynyt kasvuun sekä Pirkanmaalla että koko maassa.
Aluehallitus: Palveluihin pääsy on parantunut ja henkilöstön tyytyväisyys lisääntynyt19.5.2025 11:38:31 EEST | Tiedote
Aluehallitus käsitteli maanantaina tammi-maaliskuun osavuosikatsausta, jonka mukaan alkuvuosi on alkanut myönteisesti. Hallitus käsitteli myös Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen vuosiraporttia ja merkitsi tiedoksi pitkäaikaisasunnottomuuden vähentämisohjelman.
Kesä vaikuttaa palveluaikoihin – digiklinikka avoinna koko kesän14.5.2025 15:18:27 EEST | Tiedote
Kesäkuukausien aikana osa hyvinvointialueen yksiköistä on kiinni tai toimii lyhennetyin aukioloajoin. Sosiaali- ja terveysasemat ovat avoinna läpi kesän normaalien aukioloaikojensa mukaisesti, mutta lähiasemilla ja lähiasiointipisteillä on kesäsulkuja.
Hyvinvointialueen alkuvuosi alkanut myönteisesti14.5.2025 15:05:37 EEST | Tiedote
Hoitoon ja palveluihin pääsee Pirkanmaalla nyt pääosin lakisääteisissä tavoiteajoissa, vaikka palvelujen kysyntä kasvaa. Alkuvuoden osavuosikatsauksesta selviää, että hyvinvointialueen kolme ensimmäistä kuukautta ovat talousarvion mukaisia. Koko vuoden tulosennusteessa on kuitenkin vielä epävarmuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme