EVA: Suomalaiset valmiita veronkevennyksiin talouskasvun edistämiseksi – kasvutoimet saavat laajaa kannatusta
Suomalaisten enemmistö keventäisi perintöveroa sukupolvenvaihdoksissa, alentaisi kireimpiä rajaveroasteita ja antaisi verohelpotuksia tutkimukseen ja tuotekehitykseen satsaaville yrityksille.

EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksessa kysyttiin suomalaisten suhtautumista Risto Murron työryhmän esittämiin kasvutoimiin sekä muihin julkisuudessa esillä olleisiin ehdotuksiin, joilla talouskasvua voitaisiin vauhdittaa. Valtaosa suomalaisista suhtautuu avoimesti esitettyihin talouskasvua vauhdittaviin politiikkatoimiin.
Eniten kannatusta saa ehdotus perintö- ja lahjaverotuksen keventämisestä yrittäjien sukupolvenvaihdosten yhteydessä: 61 prosenttia suomalaisista suhtautuu tähän ehdotukseen myönteisesti. Enemmistö (59 %) suhtautuu myönteisesti myös verotuksen alentamiseen siten, ettei lisätulosta tarvitsisi maksaa puolta enempää veroa. Verohelpotuksia yritysten tutkimus- ja kehitystoimintaan tukee 56 prosenttia ja päästöttömiin investointeihin 50 prosenttia.
Yritysverotuksen yleinen keventäminen saa selvästi ristiriitaisemman vastaanoton. Ehdotusta alentaa yhteisövero 20 prosentista 15 prosenttiin kannattaa 37 prosenttia suomalaisista ja vastustaa 30 prosenttia. Sen sijaan ajatus luopua perintöverosta ja paikata verovaje luovutusvoittoveroa kiristämällä saa tukea 42 prosentilta, mutta samalla 29 prosenttia suhtautuu ehdotukseen kielteisesti.
"Veronkevennykset ovat nopeimmin vaikuttava kasvutoimi, joka hallituksella on käytössään. Koska julkinen talous on tiukalla, suomalaiset kohdistaisivat kevennykset kasvun edistämisen kannalta vaikuttavimpiin kohteisiin sen sijaan, että verotusta kevennettäisiin kaikilta", sanoo EVAn johtava veroasiantuntija Emmiliina Kujanpää.

Kasvutoimiin suhtaudutaan myönteisemmin hallitus- kuin oppositiopuolueiden kannattajien keskuudessa, erityisesti kokoomuksen äänestäjät tukevat veronkevennyksiä. Perussuomalaisten kannattajat eivät usko päästöttömän tuotannon investointien verohelpotuksiin, eivätkä keskustan kannattajat yhteisöveron alentamiseen 15 prosenttiin.
SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat suhtautuvat torjuvasti yhteisöveron alentamiseen ja perintöveron korvaamiseen luovutusvoittoverolla, mutta varsin myönteisesti vihreiden investointien ja t&k-toiminnan verohelpotuksiin, sekä vasemmistoliiton kannattajia lukuun ottamatta myös perintö- ja lahjaveron alentamiseen yritysten sukupolvenvaihdoksissa. SDP:n kannattajat puolestaan osoittavat laajahkoa (48 %) tukea korkeimpien rajaveroasteiden alentamiselle.
Myös valtion toimenpiteet kasvualojen tukemiseksi saavat kannatusta. Enemmistö (55 %) kannattaa valtion tukea puolustusteollisuudelle. Sen sijaan ehdotus valtion pörssiomistusten myymisestä ja varojen sijoittamisesta kasvuyrityksiin saa vain 21 prosentin kannatuksen ja 38 prosentin vastustuksen. Työperäisen maahanmuuton lupaprosessien sujuvoittamista kannattaa 51 prosenttia suomalaisista.
Näin kysely tehtiin
Tulokset perustuvat 2 070 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2–3 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin 12.-24.3.2025. Vastaajat edustavat koko maan 18–79-vuotiasta väestöä (pl. Ahvenanmaa). Aineisto on kerätty Taloustutkimus Oy:n internetpaneelissa, josta tutkimusotos on muodostettu ositetulla satunnaisotannalla. Aineisto on painotettu edustamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen analyysin ja tulosgrafiikan on tehnyt Pentti Kiljunen (Yhdyskuntatutkimus Oy).
Aiheesta kertovan artikkelin saa julkaista saman aamun lehdessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Emmiliina KujanpääJohtava veroasiantuntija
Puh:+358 40 768 0621emmiliina.kujanpaa@eva.fiIlkka HaavistoTutkimuspäällikkö
Puh:+358 50 331 3823ilkka.haavisto@eva.fiMikko LaaksoViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 383 9432mikko.laakso@eva.fiElinkeinoelämän valtuuskunta EVA
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän think tank, jonka tavoitteena on edistää suomalaisen yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA tuottaa tietoa ja näkemyksiä ajankohtaiseen julkiseen keskusteluun sekä esittää reformeja poliittisille päättäjille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ry
EVA: Yli puolet työttömistä on vaikeasti työllistettäviä – kolme keinoa nuorten työllistämiseen20.8.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Rakenteellinen työttömyys syvenee Suomessa. Yli puolet työttömistä kuuluu rakennetyöttömiin, joiden työllistyminen ei onnistu pelkästään talouden kasvun avulla, kertoo EVAn tuore selvitys.
EVA: Suomalaiset torjuvat ajatuksen EU-verosta9.8.2025 07:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat kriittisesti ajatukseen uudesta EU-tason verosta, jolla rahoitettaisiin unionin toimintaa, selviää EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset luottavat yhä enemmän markkinatalouteen ja torjuvat sosialismin29.7.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Suomalaiset suhtautuvat yhä myönteisemmin markkinatalouteen ja liberalismiin, kun taas sosialismin suosio on laskenut jyrkästi, ilmenee EVAn kevään 2025 Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset oikeistolaistuvat – myös liberaali identiteetti vahvistuu15.7.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Yhä useampi suomalainen asemoi itsensä poliittisesti oikealle ja kokee itsensä liberaaliksi, käy ilmi EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
EVA: Suomalaiset pelkäävät terveydenhuollon romahtamista – lisäverot eivät kelpaa ratkaisuksi1.7.2025 06:01:00 EEST | Tiedote
Vaikka enemmistö suomalaisista arvioi, että julkista terveydenhuoltoa uhkaa jopa romahtaminen (58 %), ei suomalaisille maistu lisäveronmaksu järjestelmän turvaamiseksi, ilmenee EVAn tuoreesta Arvo- ja asennetutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme