Lidl Suomi

Lidl etsii tuotesuunnittelijaa paistopisteelle – myyntiin Lidleihin ympäri maan

Jaa

Lidl etsii suunnittelijaa paistotuotteelle. Kuka tahansa voi osallistua mukaan kilpailuun, jossa pääsee suunnittelemaan unelmiensa paistopistetuotteen. Voittajatuote tulee myyntiin kaikkiin Lidleihin ympäri Suomen. Voittajan valitsee ammattilaisraati, joka koostuu kotimaisen valmistajan ja Lidlin asiantuntijoista. Kilpailu on auki Lidlin verkkosivuilla 4.5. saakka.

Asiakkaan suunnittelema paistopistetuote pääsee myyntiin paistopisteelle kaikkiin Lidleihin ympäri maan.
Asiakkaan suunnittelema paistopistetuote pääsee myyntiin paistopisteelle kaikkiin Lidleihin ympäri maan.

Kilpailussa valitaan tuotteelle muoto, täyte, kuorrute ja koristeet. Muodon vaihtoehtoina on rinkeli, pyöreä, neliö, kolmio ja sydän. Täytteeksi voi valita muun muassa vanilja-bourbonkreemiä, suolaista kinuskia, mustikkaa ja karkki-mansikkaa. Kuorrutteeseen on niin ikään monia vaihtoehtoja, kuten valkoista pomadaa, passionhedelmää ja mokkaa. Tuotteen voi koristella esimerkiksi strösselillä, suklaarakeilla, mokkapavuilla tai vaahtokarkeilla sekä kuorruttaa valko- tai maitosuklaalla.

− Asiakkaamme rakastavat paistopistettämme ja saamme siitä jatkuvasti hyvää palautetta. Siksi meistä on mahtava idea antaa suomalaisille mahdollisuus suunnitella unelmiensa tuote myyntiin paistopisteellemme! Asiakkaillamme on varmasti oivaltavia ehdotuksia, ja tulemme taatusti saamaan herkullisia ja yllättäviäkin makuyhdistelmiä, kertoo paistopistetuotteista vastaava valikoimapäällikkö Vilma Vornanen.

Voittajatuotteen valmistaa Lidlin kotimainen tavarantoimittaja. Voittajan valitsee paistopistetuotteiden valmistajan sekä Lidlin asiantuntijoista koostuva raati. Valinnassa kiinnitetään erityisesti huomiota kiinnostaviin ja erottuviin makuyhdistelmiin, joiden kuitenkin uskotaan maistuvan isolle massalle.  

− Suomalaisten suosikit paistopisteellä ovat perinteiset korvapuusti, lihapasteijat ja riisipiirakat. Nyt haemme jotain spesiaalimpaa! Mielenkiintoista nähdä, minkälaisia ehdotuksia saamme ja mitkä maut korostuvat ehdotuksissa. Valinta tulee varmasti olemaan vaikea, Vornanen pohtii.

Voittaja valitaan kesällä, ja tuote on suunnitelmissa tuoda paistopisteelle myyntiin syksyllä. Voittaja saa palkinnoksi 500 euron lahjakortin Lidliin.

Lidl järjesti asiakkailleen viime kesänä jäätelöiden suunnittelukilpailun. Kilpailuun tuli yli 35 000 herkullista ehdotusta. Voittajaksi valittiin suolainen kinuski-päärynä jättituutti ja kunniamaininnan sai kirsikka-lakritsi-jättituutti. Molemmat jäätelöt löytyvät nyt Lidlien pakastealtaista ympäri maan.

Suunnittelukilpailu on auki 4.5. asti Lidlin verkkosivuilla

Lidlin paistopisteellä puolet kotimaista

Lidl on tunnettu laadukkaasta paistopisteestään, ja Lidlin paistopiste on monelle asiakkaalle syy asiointiin Lidlissä. Lidlin paistopisteeltä löytyy niin perinteiset herkut, kuten riisipiirakat ja croissantit kuin myös Lidlin omia nimikkotuotteita kuten kaurasydän, ruispala ja maalaiscroissant. Lisäksi paistopisteellä on viikoittain vaihtuvia erätuotteita, joissa on usein erikoisempia makuja.

Puolet paistopisteen myynneistä on kotimaisia tuotteita. Tuotteita tuodaan myös muista maista: ajatuksena on, että tuotteet tulevat sieltä, missä niitä osataan parhaiten valmistaa: patonki Ranskasta, brezelit Saksasta, riisipiirakka ja korvapuusti Suomesta. Suomalaisia tuotteita viedään myös muihin Lidl-maihin: esimerkiksi ruisneliöitä voi ostaa Lidleistä Tsekissä.

Paistopistetuotteita myydään Lidleissä miljoonia päivittäin. Isoja piikkejä on juhla- ja teemapäivinä: esimerkiksi vappuna pelkästään munkkeja myydään yli miljoona.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoa julkaisijasta

Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi

Lidl-lenkkarit saavat haastajan – Lidl-clogsit ovat tämän kesän ykköskengät2.6.2025 15:14:00 EEST | Tiedote

Lidlin uusi kesämallisto tarjoaa värikkään asun Suomen vaihtelevaan kesäsäähän, niin festareille kuin mökille. Mallistosta löytyy kesän ehdottomat luottokengät, Lidl-clogsit sekä sadeviitta, reppu, urheilusukat, sandaalit ja juomapullo. Festarikesän pelastava mallisto tulee myyntiin eräluontoisena Lidleihin 5.6. alkaen*. Aiemmat Lidl-brändätyt vaatteet ja asusteet ovat olleet asiakkaiden suursuosikkeja.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye