Verkkohuijareiden harjoittama sosiaalinen manipulaatio on häikäilemätöntä – varo tätä nousevaa ilmiötä
Verkkohuijaukset ovat yleistyneet vauhdilla, ja rikolliset käyttävät yhä taitavampia keinoja manipuloidakseen uhrejaan. Huijarit pyrkivät usein ohjailemaan ihmisiä asentamaan haittaohjelmia laitteisiinsa.

Verkkorikolliset iskevät suomalaisten digilaitteisiin ja viestikanaviin päivittäin. Verkkorikolliset onnistuivat huijaamaan Poliisin tietojen mukaan suomalaisilta viime vuonna yli 84 miljoonaa euroa.
”Telia on estänyt alkuvuodesta yli 32 000 huijauspuhelua joka päivä, mutta rikolliset kehittävät jatkuvasti uusia taktiikoita. Tekoälyn avulla tehdyt huijaussivustot ja kalasteluviestit ovat yhä vaikeampia tunnistaa”, kertoo Telian lisäarvopalveluiden liiketoiminnasta vastaava Vesa Reijonen.
Huolestuttava kehitysaskel on rikollisten käyttäjiin kohdistama manipulaatio ja ohjaaminen haitallisten sovellusten asentamiseen ohi virallisten sovelluskauppojen. Tietokoneelle tai älypuhelimelle asennetun haittaohjelman avulla rikolliset voivat saada täyden pääsyn käyttäjän laitteelle ja tämän henkilökohtaisiin tietoihin.
”Laitteen tai tietoturvasovelluksen varoituksia ei pidä ohittaa. Huijauksissa virallisena tahona esiintyvälle rikolliselle on tyypillistä painostaminen toimintaan ja kiireen korostaminen. Oma valppaus ja laitteiden suojaaminen muodostavat vahvan perustan arjen tietoturvalle”, Reijonen painottaa.
Huijausten tunnistaminen on yhä vaikeampaa, ja nopeasti silmäiltynä liki mahdotonta. Osasyy on rikollisten kyky hyödyntää generatiivista tekoälyä, mikä näkyy räikeimpien virheiden vähenemisenä.
”Jopa tietoturvatietoisille käyttäjille voi nykyisin olla mahdotonta erottaa huijauksia pelkän ulkoasun perusteella. Generatiivisella tekoälyllä höystetyt huijaussivut ovat niin taidokkaasti rakennettuja, että luotettavan, huijauksia tunnistavan ja estävän tietoturvasovelluksen käyttäminen on eduksi jokaiselle”, Reijonen sanoo.
Viisi vinkkiä digilaitteiden turvaamiseen
- Päivitä käyttöjärjestelmä ja sovellukset
Säännölliset päivitykset korjaavat tunnettuja haavoittuvuuksia ja parantavat laitteen käytettävyyttä ja turvallisuutta. - Käytä vahvoja uniikkeja salasanoja ja monivaiheista tunnistautumista
Käytä monimutkaisia salasanoja ja määritä jokaiseen verkkopalveluun uniikki salasana. Salasanojen hallintasovelluksella pidät tunnukset turvassa. Ota käyttöön kaksivaiheinen tunnistautuminen aina kun mahdollista. - Asenna sovelluksia vain virallisista sovelluskaupoista
Lataa sovelluksia ainoastaan virallisista sovelluskaupoista, kuten Google Play tai Apple App Store, ja tarkista sovelluksen julkaisija ennen asentamista. - Ole varovainen epäilyttävien viestien ja linkkien kanssa
Älä klikkaa tuntemattomia linkkejä tai avaa epäilyttäviä liitetiedostoja, sillä ne voivat sisältää haittaohjelmia ja johtaa tietojenkalastelusivustoille. - Käytä luotettavaa tietoturvasovellusta
Asenna laitteellesi luotettava tietoturvasovellus, joka suojaa verkkohuijauksilta, haittaohjelmilta ja tietojenkalasteluyrityksiltä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä, Telia
Puh:02040 54000communications-fi@telia.fiLinkit
Telia on teknologiayhtiö, joka tarjoaa tietoliikenne-, IT- ja digipalveluita miljoonille kuluttaja- ja yritysasiakkaille sekä julkishallinnolle. Telialla on Suomessa noin 3300 työntekijää, ja asiakkaillamme on eri palveluissamme lähes 4,4 miljoonaa liittymää. Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Telia vahvistaa kriittistä infrastruktuuria investoimalla Suomeen vuosittain noin 200 miljoonaa euroa koko maan kattaviin tietoliikenneverkkoihin ja turvallisiin ICT-palveluihin.
Telia Finland on osa Telia Companya, joka toimii Pohjoismaissa ja Baltiassa. Telia Companyn liikevaihto oli vuonna 2024 oli 8 miljardia euroa. Yhtiö on sitoutunut saavuttamaan nettonollapäästöt koko arvoketjussaan vuoteen 2040 mennessä.
Katso lisää: www.telia.fi/medialle, X: @teliafinland, LinkedIn: @Telia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Telia Finland Oyj
Koulujen alku kiihdyttää kellopuhelimien myyntiä – edulliset laitteet pitivät pintansa heinäkuussa1.8.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Heinäkuussa myyntitilastojen kärkeen nousivat edulliset peruslaitteet sekä kierrätetyt laitteet. Koulujen alun lähestyminen vauhditti lasten kellopuhelimien ennätyksellistä kysyntää kesäkuun trendiä seuraten.
Työsähköpostissa voi kesäloman jälkeen olla vastassa lukuisia kalasteluviestejä – uuden ilmiön kanssa on syytä olla valppaana31.7.2025 08:50:03 EEST | Tiedote
Lomaviikkojen aikana saapuneiden viestien läpikäynti on usein ensimmäinen urakka kesälomien jälkeen. Moni haluaa purkaa viestitulvan nopeasti, mutta tietoturvariskit ovat läsnä yhä useammin sähköpostin lisäksi myös viestisovelluksissa.
Kesälomareissu edessä? Telian asiantuntijan vinkit tietoturvalliseen matkustamiseen23.7.2025 07:55:00 EEST | Tiedote
Kesä on otollista aikaa huijareille ja kalastelijoille. Riskit on hyvä tunnistaa niin työlaitetta käyttäessä kuin henkilökohtaisella laitteella surffatessa. Telia Cygaten tietoturvapäällikkö Henry Kylänlahti muistuttaa tärkeimmistä huomioista, jotka reissatessa tulee muistaa.
Terhi Horppu nimitetty Telia Finlandin talousjohtajaksi18.7.2025 11:00:10 EEST | Tiedote
Terhi Horppu (KTM) on nimitetty Telia Finlandin talousjohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi 25.8.2025 alkaen.
Älä latele liikesalaisuuksia laiturilla – viisi vinkkiä turvalliseen kesäetäilyyn15.7.2025 08:55:00 EEST | Tiedote
Kesällä moni tietotyöläinen siirtää työpisteensä järven rannalle, riippumattoon tai kahvilan terassille. Mobiiliverkoissa riittää kyllä kaistaa, mutta tietoturvasta ei voi ottaa lomaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme