Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Suuri osa entisistä nokialaisista ryhtyi yrittäjäksi – ”Nokia-kokemuksella on ollut positiivinen vaikutus perustettujen yritysten liikevaihdon kasvuun”

22.4.2025 09:30:00 EEST | Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA | Tiedote

Jaa

Huomattavan suuri osa, yli 8 prosenttia, entisistä Nokian työntekijöistä ryhtyi myöhemmin yrittäjäksi tai bisnesenkeliksi. Tänään julkaistun Etla-tutkimuksen mukaan erityisen innokkaasti Nokiasta lähteneet perustivat startup-yrityksiä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että Nokia-kokemuksella on ollut positiivinen vaikutus yritysten liikevaihdon kasvuun.

Ex-nokialaiset lähtivät startup-yrittäjiksi yli 2 kertaa innokkaammin kuin samaan aikaan muista suurista teknologiayrityksistä lähteneet verrokit, kertoo tutkimuksesta vastannut Etlan tutkimusneuvonantaja, taloustieteiden tohtori Petri Rouvinen.
Ex-nokialaiset lähtivät startup-yrittäjiksi yli 2 kertaa innokkaammin kuin samaan aikaan muista suurista teknologiayrityksistä lähteneet verrokit, kertoo tutkimuksesta vastannut Etlan tutkimusneuvonantaja, taloustieteiden tohtori Petri Rouvinen.

Vuosina 2008–2014 matkapuhelinyhtiö Nokian myllerryksessä yhtiön Suomen toiminnoista poistui yhteensä 22 344 työntekijää. Määrä vastasi 1,5 prosenttia Suomen yksityisen sektorin työllisyydestä vuonna 2008. Nokian matkapuhelinten kaatuminen oli maailmanlaajuisestikin yksi globaalien yritysten historian suuria epäonnistumisia.

Tänään julkaistussa Etla Muistiossa Nokiasta lähteneet ryhtyivät innolla yrittäjiksi ja bisnesenkeleiksi: Nokia-kokemus siivitti startupien liikevaihtoja rivakkaan kasvuun (Etla Muistio 158) tarkastellaan entisten Nokian työntekijöiden alttiutta ryhtyä yrittäjiksi ja bisnesenkeleiksi. Tutkimuksessa entisiä nokialaisia verrataan muista suurista teknologiayrityksistä lähteneisiin henkilöihin.

Tutkimustulosten mukaan 8,27 prosenttia Nokian entisistä työntekijöistä ryhtyi yrittäjäksi tai bisnesenkeliksi. Luku on huomattavan suuri, sillä muista suurista teknologiayrityksistä yrittäjäksi tai bisnesenkeliksi lähteneiden vastaava osuus on 4,96 prosenttia.

Erityisesti tuloksissa korostuu entisten nokialaisten innokkuus startup-yrittäjyyteen, huomauttaa tutkimuksesta vastannut Etlan tutkimusneuvonantaja, taloustieteiden tohtori Petri Rouvinen.

Ex-nokialaiset lähtivät startup-yrittäjiksi yli 2 kertaa innokkaammin kuin samaan aikaan muista suurista teknologiayrityksistä lähteneet verrokit. Havainto on yllättävä, mutta isojen emoyhtiöiden äärimmäiset stressitilanteet ruokkivat yleisemminkin siirtymiä nimenomaan yrittäjyyteen, kertoo Etlan Rouvinen.

Ex-nokialaisten startuppien liikevaihdot kasvaneet verrokkeja nopeammin

Tutkimuksessa tarkasteltiin myös entisten nokialaisten perustamien yritysten selviytymistä ja kasvua. Tulosten perusteella Nokia-kokemuksella oli negatiivinen vaikutus yrittäjyyden jatkumiseen, mutta positiivinen vaikutus yrityksen kasvuun.

Ex-nokialaisten startup-yritysten liikevaihdon kasvu on ollut keskimäärin 16 prosenttia verrokkeja nopeampaa. Kun tarkastellaan pelkästään Nokiassa innovaatiorooleissa työskennelleiden henkilöiden perustamia startup-yrityksiä, vastaava luku nousee jopa 50 prosenttiin.

Ex-nokialaisten perustamien startup-yritysten selviytymistodennäköisyys on kuitenkin ollut verrokkeja alhaisempi. Ero kuitenkin häviää, kun tarkastellaan vain innovaatiorooleissa olleiden henkilöiden perustamia yrityksiä.

Nokiasta lähteneiden ja yrittäjyyttään jatkaneiden alhaisempi osuus ei ole yllätys. Kun yrittäjäksi valikoitumisen todennäköisyys on huomattavan suuri, sen seurauksena myös todennäköisyys siirtyä takaisin muille työmarkkinastatuksille nousee, toteaa Rouvinen.

Nyt julkaistu tutkimus on osa Business Finlandin rahoittamaa laajaa InChange-hanketta, jossa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvittää aineettomien tuotannontekijöiden yhteyttä yritysten menestykseen ja luovaan uudistumiseen. Tutkimushanke päättyy kesällä.

Rouvinen, Petri - Breznitz, Dan - Pajarinen, Mika: ”Nokiasta lähteneet ryhtyivät innolla yrittäjiksi ja bisnesenkeleiksi: Nokia kokemus siivitti startupien liikevaihtoja rivakkaan kasvuun” (Etla Muistio 158).

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen
Etlan tutkimusneuvonantaja Petri Rouvinen
Lataa

Linkit

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla

Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Etlan logo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Muistutuskutsu medialle: Yrityskauppojen ja yritysjärjestelyjen tuottavuusvaikutukset18.5.2026 14:15:00 EEST | Kutsu

Suomessa on jälleen rikottu ennätyksiä yrityskaupoissa, kun Kone osti TK Elevatorin. Etla on selvittänyt Business Finlandin rahoittamassa monivuotisessa FLOW-tutkimushankkeessa paitsi yrityskauppojen ja yritysjärjestelyjen tuottavuusvaikutuksia, myös yritysten markkinoille tulon ja markkinoilta poistumisen vaikutuksia tuottavuuteen. Lisäksi hankkeessa tutkitaan työvoiman liikkuvuuden ja aineettoman pääoman hallinnan vaikutuksia tuottavuuden dynamiikkaan. Tulokset tukevat tehokkaampaa teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaa.

Mihin vielä tarvitaan Etlaa? Juhlavuoden erikoishaastattelussa Arto Nybergin vieraana on Aki Kangasharju18.5.2026 09:17:52 EEST | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuosi huipentuu syyskuussa Finlandia-talossa järjestettävään seminaariin, jonka yhteydessä julkaistaan juhlakirja ”Suomi 2051”. Kirjassa eturivin taloustutkijat tarkastelevat Suomen talouden tilaa ja esittävät tutkimukseen pohjautuvat arviot siitä, miten Suomen talous saadaan kestävälle pohjalle vuoteen 2051 mennessä – ja millaisia yhteiskunnallisia valintoja se meiltä vaatii. Mihin vielä tarvitaan Etlaa, kysyy tänään julkaistussa erikoishaastattelussa toimittaja Arto Nyberg, kun haastateltavana on Etlan toimitusjohtaja Aki Kangasharju.

Kutsu medialle: Yrityskauppojen ja yritysjärjestelyjen tuottavuusvaikutukset12.5.2026 10:02:00 EEST | Kutsu

Suomessa on jälleen rikottu ennätyksiä yrityskaupoissa, kun Kone osti TK Elevatorin. Etla on selvittänyt Business Finlandin rahoittamassa monivuotisessa FLOW-tutkimushankkeessa paitsi yrityskauppojen ja yritysjärjestelyjen tuottavuusvaikutuksia, myös yritysten markkinoille tulon ja markkinoilta poistumisen vaikutuksia tuottavuuteen. Lisäksi hankkeessa tutkitaan työvoiman liikkuvuuden ja aineettoman pääoman hallinnan vaikutuksia tuottavuuden dynamiikkaan. Tulokset tukevat tehokkaampaa teollisuus- ja innovaatiopolitiikkaa.

Etla: Iranin sodan vaikutukset Suomen teollisuuteen jäävät maltillisiksi - teollisuuden lisäksi kasvua luvassa myös rakentamiseen ja palvelualoille11.5.2026 00:01:00 EEST | Tiedote

Suomen tehdasteollisuus jatkaa kasvussa tänä vuonna ja kasvu leviää nyt myös rakentamiseen ja palvelualoille. Näin arvioi Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla kevään toimialakohtaisessa ennusteessaan. Teollisuuden näkymät ovat kuitenkin kaksijakoiset: metalliteollisuudella pyyhkii hyvin, kun taas kemian- ja metsäteollisuuden näkymät ovat heikommat. Persianlahden tilanne aiheuttaa epävarmuutta monille toimialoille, mutta Etla arvioi, että vaikutukset teollisuuteen jäävät maltillisiksi. Teollisuuden vientiä tukee Suomen vientikysynnän kasvu sekä kilpailukyky, joka on varovaisillakin mittareilla kohtuullisella tasolla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye