Suuri osa entisistä nokialaisista ryhtyi yrittäjäksi – ”Nokia-kokemuksella on ollut positiivinen vaikutus perustettujen yritysten liikevaihdon kasvuun”
Huomattavan suuri osa, yli 8 prosenttia, entisistä Nokian työntekijöistä ryhtyi myöhemmin yrittäjäksi tai bisnesenkeliksi. Tänään julkaistun Etla-tutkimuksen mukaan erityisen innokkaasti Nokiasta lähteneet perustivat startup-yrityksiä. Tutkimuksessa havaittiin myös, että Nokia-kokemuksella on ollut positiivinen vaikutus yritysten liikevaihdon kasvuun.

Vuosina 2008–2014 matkapuhelinyhtiö Nokian myllerryksessä yhtiön Suomen toiminnoista poistui yhteensä 22 344 työntekijää. Määrä vastasi 1,5 prosenttia Suomen yksityisen sektorin työllisyydestä vuonna 2008. Nokian matkapuhelinten kaatuminen oli maailmanlaajuisestikin yksi globaalien yritysten historian suuria epäonnistumisia.
Tänään julkaistussa Etla Muistiossa Nokiasta lähteneet ryhtyivät innolla yrittäjiksi ja bisnesenkeleiksi: Nokia-kokemus siivitti startupien liikevaihtoja rivakkaan kasvuun (Etla Muistio 158) tarkastellaan entisten Nokian työntekijöiden alttiutta ryhtyä yrittäjiksi ja bisnesenkeleiksi. Tutkimuksessa entisiä nokialaisia verrataan muista suurista teknologiayrityksistä lähteneisiin henkilöihin.
Tutkimustulosten mukaan 8,27 prosenttia Nokian entisistä työntekijöistä ryhtyi yrittäjäksi tai bisnesenkeliksi. Luku on huomattavan suuri, sillä muista suurista teknologiayrityksistä yrittäjäksi tai bisnesenkeliksi lähteneiden vastaava osuus on 4,96 prosenttia.
Erityisesti tuloksissa korostuu entisten nokialaisten innokkuus startup-yrittäjyyteen, huomauttaa tutkimuksesta vastannut Etlan tutkimusneuvonantaja, taloustieteiden tohtori Petri Rouvinen.
— Ex-nokialaiset lähtivät startup-yrittäjiksi yli 2 kertaa innokkaammin kuin samaan aikaan muista suurista teknologiayrityksistä lähteneet verrokit. Havainto on yllättävä, mutta isojen emoyhtiöiden äärimmäiset stressitilanteet ruokkivat yleisemminkin siirtymiä nimenomaan yrittäjyyteen, kertoo Etlan Rouvinen.
Ex-nokialaisten startuppien liikevaihdot kasvaneet verrokkeja nopeammin
Tutkimuksessa tarkasteltiin myös entisten nokialaisten perustamien yritysten selviytymistä ja kasvua. Tulosten perusteella Nokia-kokemuksella oli negatiivinen vaikutus yrittäjyyden jatkumiseen, mutta positiivinen vaikutus yrityksen kasvuun.
Ex-nokialaisten startup-yritysten liikevaihdon kasvu on ollut keskimäärin 16 prosenttia verrokkeja nopeampaa. Kun tarkastellaan pelkästään Nokiassa innovaatiorooleissa työskennelleiden henkilöiden perustamia startup-yrityksiä, vastaava luku nousee jopa 50 prosenttiin.
Ex-nokialaisten perustamien startup-yritysten selviytymistodennäköisyys on kuitenkin ollut verrokkeja alhaisempi. Ero kuitenkin häviää, kun tarkastellaan vain innovaatiorooleissa olleiden henkilöiden perustamia yrityksiä.
— Nokiasta lähteneiden ja yrittäjyyttään jatkaneiden alhaisempi osuus ei ole yllätys. Kun yrittäjäksi valikoitumisen todennäköisyys on huomattavan suuri, sen seurauksena myös todennäköisyys siirtyä takaisin muille työmarkkinastatuksille nousee, toteaa Rouvinen.
Nyt julkaistu tutkimus on osa Business Finlandin rahoittamaa laajaa InChange-hanketta, jossa Elinkeinoelämän tutkimuslaitos selvittää aineettomien tuotannontekijöiden yhteyttä yritysten menestykseen ja luovaan uudistumiseen. Tutkimushanke päättyy kesällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Petri RouvinenTutkimusneuvonantaja, ETLA
Puh:050 367 3474petri.rouvinen@etla.fiTytti SulanderViestintäjohtaja, ETLA
Puh:040-505 1241tytti.sulander@etla.fiKuvat

Linkit
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI
09 609 900
http://www.etla.fi
ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Muistutuskutsu medialle: Tervetuloa tänään 14.5. Etla-seminaariin "Cartagena – muutosta kartoittamassa"14.5.2025 09:45:00 EEST | Kutsu
Monivuotinen Etlan tutkimushanke Cartagena tuottaa tietoa yritysten liiketoimintaa ja työmarkkinoita muokkaavista muutosvoimista sekä innovaatioiden ja vihreän siirtymän hyvinvointivaikutuksista. Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa tarkastellaan niin työn tulevaisuutta, tekoälyä kuin vihreiden tukien kohdentumista. Tervetuloa tänään Etla-seminaariin, jossa käydään läpi tuloksia osatutkimuksista.
Muistutuskutsu medialle 14.5. Etla-seminaariin: Cartagena – muutosta kartoittamassa13.5.2025 11:37:13 EEST | Kutsu
Monivuotinen Etlan tutkimushanke Cartagena tuottaa tietoa yritysten liiketoimintaa ja työmarkkinoita muokkaavista muutosvoimista sekä innovaatioiden ja vihreän siirtymän hyvinvointivaikutuksista. Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa tarkastellaan niin työn tulevaisuutta, tekoälyä kuin vihreiden tukien kohdentumista. Tervetuloa huomenna 14.5. Etla-seminaariin, jossa käydään läpi tuloksia osatutkimuksista.
Kutsu medialle 14.5. Etla-seminaariin: Cartagena – muutosta kartoittamassa8.5.2025 09:30:00 EEST | Kutsu
Monivuotinen Etlan tutkimushanke Cartagena tuottaa tietoa yritysten liiketoimintaa ja työmarkkinoita muokkaavista muutosvoimista sekä innovaatioiden ja vihreän siirtymän hyvinvointivaikutuksista. Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa tarkastellaan niin työn tulevaisuutta, tekoälyä kuin vihreiden tukien kohdentumista. Tervetuloa 14. toukokuuta Etla-seminaariin, jossa käydään läpi osatutkimusten tuloksia.
Etla: EU-maiden yhteisiä puolustushankintoja on mahdollista tehdä ilman uutta yhteisvelkaa7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään eduskunnan suurelle valiokunnalle antaman lausunnon mukaan EU:n yhteisvelkaa esitetään jälleen poikkeuksellisena ja väliaikaisena ratkaisuna, vaikka kyse on unionissa vakiintuneesta toimintatavasta. Etla muistuttaa, että EU:n SAFE-välineen edellyttämiä yhteisiä puolustushankintoja on mahdollista tehdä myös hallitusten välisesti, ilman EU:hun luotavaa uutta yhteisvelkarakennetta. Suuri valiokunta on pyytänyt lausuntoja valtioneuvoston selvityksestä koskien EU:n ReArm Europe -suunnitelmaa.
Etla ennustaa: rakentamisen lama jää taakse ja teollisuustuotanto kasvaa – nyt mukana myös skenaariot tullien vaikutuksista teollisuuden eri toimialoille sekä palvelualoille7.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Rakentaminen kasvaa selvästi tänä vuonna ja myös teollisuustuotantoon odotetaan kohtalaista kasvuvauhtia, ennustaa Etla. Lisäksi palvelualoilla on havaittavissa kasvun piristymistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman tuoreen toimialakohtaisen ennusteen mukaan rakentamisen kasvua tukevat muun muassa korkojen lasku ja ostovoiman elpyminen. Etla on nyt myös tarkastellut eri skenaarioissa Yhdysvaltojen tullien mahdollisia vaikutuksia teollisuuden toimialoille ja palvelualoille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme