Kaakossa satsataan ympäristöön ja kylien kehittämiseen
Vuoden 2025 tammi-maaliskuussa 21 eri yritystä ja 26 kehittämishanketta saivat EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien kautta. Yritysten investointeihin ja kehittämistoimiin suunnattiin yhteensä noin 233 000 euroa, kehittämishankkeisiin yhteensä lähes 1,5 miljoonaa euroa.

Useat ympäristön tilan parantamiseen ja luonnon monimuotoisuuden lisäämiseen tähtäävät hankkeet saivat alkuvuodesta rahoituspäätökset. Saimaan vesiensuojeluyhdistys ry toteuttaa Parikkalassa Karpalosuon kosteikon Suuri Rautjärven valuma-alueelle. Tavoitteena on lisätä luonnon monimuotoisuutta Akonpohjanlahden valuma-alueella, vähentää järveen kohdistuvaa hajakuormitusta sekä pidättää vettä valuma-alueella. Yhdistys myös selvittää toisessa hankkeessa videokameran avulla Imatran kaupunkipuron eri kalalajeja ja -määriä. Näin saadaan tietoa siitä, miten ohitusuomat lisäävät virtavesiluonnon monimuotoisuutta.
MeriHamina ry kunnostaa allikoimalla täysin umpeen kasvaneen Hanaholman salmen, joka sijaitsee Lupinlahden Natura 2000 -alueen välittömässä läheisyydessä Haminassa. Kymenlaakson Kylät ry edistää Etelä-Kymenlaaksossa ympäristötietoisuutta ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämistä Kaakon Kukkivat Kylät -hankkeella. Sama teema näkyy Lappeenrannan seudulla, jossa Leader Länsi-Saimaa ry:n Meidän jälkemme – luontokipinä -hanke lietsoo yhteisöt tekemään kokoaan suurempia luontotekoja. Lisäksi Luonnonvarakeskus kasvattaa viljelijöiden ja puutarhatilojen sekä muiden maaseudun toimijoiden tietotaitoa luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalvelujen merkityksestä koko Järvi-Suomen alueella.
Kaakkoissuomalaisten kylien elinvoimaisuuteen ja infrastruktuuriin satsataan tosissaan useiden hankkeiden voimin. Esimerkiksi Iitin Vuolenkoski aikoo mahdollistaa kolmelle perheelle asumiskokeilun alueellaan ja Imatralla asukkaat lähtevät etsimään kylien ja kaupunginosien vahvuuksia.
Yritysten investointeihin ja kehittämiseen on runsaasti rahoitusta haettavissa
Tammi-maaliskuussa 2025 esimerkiksi pyhtääläinen Haimetec Oy sai maaseudun yritysrahoitusta Kaakkois-Suomen ELY-keskukselta muovin kierrätystä edistävän ja hiilijalanjälkeä pienentävän innovaation kaupallistamiseksi. Kotkalainen Jaken Pölli Oy puolestaan hankkii kalustoa, joka sopii energiapuun erikoiskorjuuseen ja kuljetukseen sekä myrskytuhojen raivaukseen erityisesti rakennetun ympäristön kohteissa. Yritys sai rahoitusta Leader Sepran kautta.
Kaakkois-Suomessa on tänä vuonna runsaasti EU:n maaseuturahoitusta haettavissa yritysten investointeihin ja kehittämiseen. Tukialueen ulkopuolelle on rajattu ainoastaan Kotkan, Kouvolan, Lappeenrannan keskusta-alueet. Rahoituksen saamiseen vaikuttaa moni muukin asia kuin sijainti, joten yrittäjän kannattaa aina keskustella suunnitelmista oman alueen Leader-ryhmän tai ELY-keskuksen asiantuntijan kanssa ennen hakemuksen jättämistä.
Kaakkois-Suomen rahoitetut kehittämishankkeet ovat nyt listattuna nettisivulla
Kaakkois-Suomessa on rahoitettu EU:n ohjelmakaudella 2023–2027 jo pitkälti yli sata maaseudun kehittämishanketta. Yleishyödylliset kehittämis- ja investointihankkeet päivitetään säännöllisesti maaseutu.fi/Kaakkois-Suomi-sivustolle. Rahoitettuja hankkeita voi edelleen etsiä myös maaseutuverkosto.fi:n hankerekisteristä eri muuttujien avulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja rahoituksesta ja rahoituspäätöksistä antavat Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien asiantuntijat, joiden yhteystiedot ovat liitteen hankelistauksessa.
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. ELY-keskus hoitaa elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, liikenteeseen ja infrastruktuuriin sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Kaakkois-Suomen ELY-keskus kehittää ja tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia. ELY-keskus toimii tiiviissä yhteistyöverkostossa alueen, kansalaisten, yritysten, yhteisöjen ja muiden toimijoiden hyväksi tavoitteenaan elinvoimainen, kestävä ja saavutettava Kaakkois-Suomi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kaakkois-Suomen ELY-keskus
Tienpientareiden niittotyöt käynnissä Kaakkois-Suomessa16.6.2025 13:17:58 EEST | Tiedote
Tienpientareiden niittotyöt ovat käynnistyneet Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen alueella Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa osana maanteiden hoitourakoita.
Sinileväseuranta käynnistynyt Kaakkois-Suomessa9.6.2025 13:29:22 EEST | Tiedote
Valtakunnallinen sinileväseuranta on käynnistynyt kesäkuun alussa. Kaakkois-Suomen rannikolla tai ulompana avomerialueella ei sinilevää ole kesäkuun alussa havaittu. Sisävesillä pintavesien lämpötila vastaa ajankohdan tavanomaisia arvoja eikä sinilevän määrissä ole havaittu edellisvuoden tapaista runsastumista. Männyn siitepölyä voi veden pinnalla olla paikoitellen runsaasti.
Liikenne Husulan tunnelissa Haminassa ohjataan kiertotielle huoltotöiden vuoksi 2.6.2025 klo 9.00–5.6. 2025 klo 18.00 väliseksi ajaksi27.5.2025 08:46:40 EEST | Tiedote
Valtatiellä 7/E18 Haminan ohikulkutiellä sijaitseva Husulan tunneli suljetaan 2.6.2025 kello 9.00 – 5.6.2025 kello 18.00 väliseksi ajaksi. Vaikutus on molempiin suuntiin.
Kaakkois-Suomessa käynnistynyt mittava turvetuotantoalueiden ennallistamiseen ja vesistökunnostuksiin keskittyvä hanke26.5.2025 09:17:32 EEST | Tiedote
Kaakkois-Suomen ELY-keskus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen EU:n Oikeudenmukaisen siirtymän rahastolta (Just Transition Fund, JTF). Noin 920 000 euron suuruisen rahoituksen turvin käynnistettiin toukokuussa Kaakkois-Suomen vesienhoito- ja ennallistamishanke, KAVE. Hanke kestää 30.9.2027 saakka.
Mitä onnettomuustilastot kertovat 15–17-vuotiaiden nuorten liikenneturvallisuustilanteesta Kaakkois-Suomessa?26.5.2025 08:14:53 EEST | Tiedote
Nuorten ikäryhmä (15–24-vuotiaat) muodostaa kaikkinensa peräti 30 prosenttia Kaakkois-Suomen alueella tilastoiduista tieliikenneonnettomuuksista (Tilastokeskus). Ikäryhmä edustaa kuitenkin vain 10 prosenttia alueen väestöstä. Toisin sanoen nuoret ovat selvästi yliedustettuina onnettomuustilastoissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme