Tanssinäyttämön anatominen teatteri
Zodiakin kevätkauden viimeinen ensi-ilta on koreografi Mikko Niemistön ja työryhmän Glass Eyes. Esitys on kuin nyrjähtänyt ihmiskoe, jossa yhdistyvät lääketieteen ja mystiikan kentistä nousevat assosiaatiot. Teos saa ensi-iltansa to 8. toukokuuta Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla.

Glass Eyes leikittelee sairaanhoitoon, kuolemaan ja manaukseen viittaavilla ruumiinkuvilla, joissa liikkeen alullepanija jää paikoin mysteeriksi. Teoksen maailma ammentaa ajasta ennen ja jälkeen länsimaisen lääketieteen vakiintumisen, inspiroituen paitsi sairaalan kliinisyydestä myös kansanlääkinnästä ja loitsuista.
- Teoksen nimi Glass Eyes syntyi intuitiivisesti jo hyvin varhaisessa suunnitteluvaiheessa. Ihmiskehon osana silmä resonoi minussa sillä se on ulkomuodoltaan ja rakenteeltaan lasimainen, herkästi vaurioituva ja monimutkainen mekanismi. Se viittaa katseeseen, mikä teoksen tapauksessa luo yhtymäkohtia tieteeseen ja Michel Foucaultin lanseeraamaan termiin ”kliininen katse”, jossa potilas muuttuu lääkärin tarkastelun alla tiedon objektiksi, Mikko Niemistö taustoittaa.
Glass Eyesin visuaalinen ympäristö on kuin anatomisen teatterin ja rituaalipaikan yhdistelmä. Sofia Palillon tilasuunnittelu ja Kristian Palmun valosuunnittelu hyödyntävät lasia sekä siitä syntyviä heijastuksia. Siru Kososen pukusuunnittelu käy dialogia tilan sekä esiintyvien ruumiiden materiaalisuuden kanssa.
- Anatominen teatteri oli Euroopan yliopistoissa yleinen, amfiteatterimainen tila, jossa suoritettiin julkisia ruumiinavauksia n. 1500-luvun loppupuolelta 1900-luvun alkuun. Sekä anatomisessa teatterissa että tanssiteoksessa katse kohdistuu ihmisruumiiseen. Siinä missä varhainen anatomia halusi selvittää yhtä perimmäistä totuutta jolla ihminen saataisiin parhaiten palvelemaan yhteiskunnan rattaita, pyrkii toteuttamamme taiteellinen ”ruumiinavaus” pikemminkin laajentamaan mielikuvaa ihmisyydestä sellaiseksi jota ei voi pelkästään selittää tieteen avulla, Niemistö pohtii.
Esityksessä nähdään näyttämöllä Niemistön itsensä lisäksi tanssija Marika Peura ja muusikko Elias Riipinen.
- Alusta asti mielikuvanani oli, että teoksessa olisi livemuusikko, sillä elävän musiikin materiaalisuus ja hengittävyys sopisivat teoksen käsittelemiin ruumiillisuuden kysymyksiin. Viulu on soittimena klassinen, mutta Elias Riipisen lähestymistapa siihen on hyvin laaja ja rajoja rikkova. Tämä luo tunnelmia, joissa tietty historiallisuus ja modernius käyvät keskenään dialogia, Niemistö kertoo.
Glass Eyes nähdään Zodiak Stagella yhteensä kahdeksan kertaa ajalla 8.–20.5.2025. Lue Mikko Niemistön koko haastattelu Zodiakin verkkosivujen Päiväkirjasta.
KANTAESITYS
Mikko Niemistö: Glass Eyes
Konsepti ja koreografia: Mikko Niemistö
Esiintyjät: Marika Peura, Elias Riipinen ja Mikko Niemistö
Sävellys, äänisuunnittelu ja viulu: Elias Riipinen
Tilasuunnittelu: Sofia Palillo
Valosuunnittelu: Kristian Palmu
Pukusuunnittelu: Siru Kosonen
Tuottaja: Soili Huhtakallio
Taiteellinen dialogi: Maya Oliva
Tuotanto: Mikko Niemistö ja Zodiak - Uuden tanssin keskus
Residenssit: workspacebrussels (Belgia), Arts center BUDA (Belgia) ja Les Subs (Ranska)
Tukijat: Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Suomen kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus ja Institut Finlandais, osana Euroopan Unionin NextGenerationEU -ohjelman rahoittamaa pARTir-hanketta.
PR-kuvat: August Joensalo
https://www.zodiak.fi/fi/ohjelmisto/glass-eyes
Ensi-ilta: to 8.5.2025 klo 19.00, Zodiak Stage, Kaapelitehdas (Kaapeliaukio 3), Helsinki
Muut esitykset: la 10.5. klo 19.00 | ma 12.5. klo 19.00 | ti 13.5. klo 19.00 | to 15.5. klo 19.00 | pe 16.5. klo 19.00 | la 17.5. klo 19.00 | ti 20.5. klo 19.00
Taiteilijatapaaminen la 10.5. esityksen jälkeen.
Liput: 32 / 29 / 16 eur
Ikäsuositus: 13+
Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: viestintävastaava Piia Ahonen, piia.ahonen@zodiak.fi, 044 971 6344
Lehdistökuvat: www.zodiak.fi/medialle
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piia AhonenViestintävastaavaZodiak – Uuden tanssin keskus
Puh:+358 44 971 6344piia.ahonen@zodiak.fiKuvat

Linkit
Zodiak – Uuden tanssin keskus
Zodiak on kokeileva ja uutta luova nykytanssin keskus, jonka toiminnassa korostuvat taiteilijalähtöisyys, yhteisöllisyys ja yleisötyö. Zodiak toimii nykykoreografian ja nykyesityksen keskeisenä tuottajana ja esitysfoorumina Suomessa. Zodiakin toimintaa tukevat opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Zodiak – Uuden tanssin keskus
Sivuaskel 2026 -festivaali: houkutus ja helvetillisyys4.12.2025 09:28:54 EET | Tiedote
Kansainvälinen Sivuaskel-nykytanssifestivaali tuo helmikuussa 2026 Kaapelitehtaalle viisi kansainvälistä vierailuteosta ja neljä kotimaista taidelyhytelokuvaa. Zodiak – Uuden tanssin keskuksen vuosittain tuottama festivaali järjestetään tällä kertaa 30.1.–7.2.2026.
Miten ja missä tanssi tapahtuu?18.11.2025 09:30:00 EET | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen syyskauden viimeinen kantaesitys on koreografi Emmi Vennan ryhmäteos Grid. Seitsenhenkisen esiintyjäryhmän tanssima Grid saa ensi-iltansa Tanssin talon Pannuhallissa 3. joulukuuta.
Teo Ala-Ruona on Zodiakin ensimmäinen kumppanitaiteilija12.11.2025 09:48:30 EET | Tiedote
Taiteilijakumppanuusmalli on Zodiak – Uuden tanssin keskuksen uusi tukimuoto, jonka myötä edistetään taiteilijoiden uraa ja kansainvälistymistä pitkäjänteisesti. Uuden tukimuodon ja sen kehittämisen mahdollistaa Loisto-hankkeelle vuosiksi 2025–2028 Jane ja Aatos Erkon säätiöltä myönnetty avustus.
Ajankuva liikkeen ja äänen kautta6.10.2025 10:18:20 EEST | Tiedote
Zodiak – Uuden tanssin keskuksen lokakuun näyttämöensi-ilta on koreografi Suvi Kemppaisen ja työryhmän From a Great Height. Teos viidelle tanssijalle ja monikanavaiselle kaiutinjärjestelmälle saa ensi-iltansa ke 22. lokakuuta Zodiak Stagella Kaapelitehtaalla.
Zodiakin seuraava taiteellinen johtaja on koreografi Jarkko Partanen3.10.2025 11:02:42 EEST | Tiedote
– Uuden taiteellisen johtajan kausi alkaa vuoden 2026 alussa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme