Keski-Suomen hyvinvointialue edellyttää hyvinvointialueiden rahoituksen korjaamista
22.4.2025 11:58:05 EEST | Keski-Suomen hyvinvointialue | Tiedote
Keski-Suomen hyvinvointialue edellyttää, että kansallisen ohjauksen puutteesta ja teknisistä syistä kunta-aikana syntyneet hyvinvointialueiden rahoituspohjan virheet tunnistetaan ja korjataan. Tämä on välttämätöntä, jotta kaikkien kansalaisten yhdenvertaisuus ja perusoikeuksien toteutuminen turvataan riippumatta siitä, missä päin Suomea he asuvat, hyvinvointialue perustelee korjaamistarvetta valtioneuvoston kehysriiheen toimittamassaan kannanotossaan. Hallituksen kehysriihi pidetään 22.-23.4.
Hyvinvointialuejohtaja Jan Tolletin mukaan kunta-aikana syntyneiden diagnoosikirjausten puutteiden vuoksi Keski- Suomen hyvinvointialueen valtiolta saama rahoitus on jäänyt vuosina 2022–2025 liian alhaiseksi suhteessa todelliseen palvelutarpeeseen. Yksin vuoden 2025 osalta rahoituksen vaje on Keski-Suomen hyvinvointialueen laskelmien mukaan 45,6 miljoonaa euroa.
- Keski-Suomen hyvinvointialueella uudistamme määrätietoisesti toimintaamme, mutta kunta-ajan diagnoosipuutteista aiheutuva rahoituksen vaje uhkaa keskisuomalaisten lakisääteisiä sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluita. Valtioneuvoston tulee nyt ottaa huomioon tämä julkisen talouden suunnitelmassa ja varmistaa kansalaisten yhdenvertaisuus, Tollet kertoo.
- Rahoitusjärjestelmän tietopohja on vähintäänkin epäsuhtainen. Puutteet vaativat riippumatonta selvitystä ja räätälöityä korjausta. Lisärahoituksen tarve on korjattava taannehtivasti ja sen aiheuttamat tarpeet huomioitava julkisen talouden suunnitelmassa, Tollet lisää.
Tolletin mukaan jatkossa ministeriöiden ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) on huolehdittava siitä, että kaikki alueet saavat kansallisesti selkeät ja yhdenmukaiset ohjeet diagnoositietojen kirjaamisesta. Lisäksi tarvitaan teknisiä ratkaisuja, joilla muun muassa hyvinvointialueen näkymä THL:lle kirjautuneisiin tietoihin toteutuu hyvinvointialueilla kattavasti.
- Olemme mieluusti mukana yhdessä kehittämässä rahoitusjärjestelmää siten, että ilmentyneet epäselvyydet ja ongelmat saadaan korjattua läpinäkyvästi mahdollisimman pian, Tollet sanoo.
Lue lisää:
Keski-Suomen hyvinvointialueen esitys julkisen talouden suunnitelmaan 2026–2029
Esitys valtioneuvostolle kevään 2025 kehysriiheen
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jan TolletHyvinvointialuejohtaja
Keski-Suomen hyvinvointialue
Tero ManninenViestintäjohtajaViestintäpalvelut
Keski-Suomen hyvinvointialue
Linkit
Keski-Suomen hyvinvointialue vastaa noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista.
Keskeinen tehtävämme on keskisuomalaisten hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen yhteistyössä kuntien, järjestöjen, yritysten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteenamme on se, että keskisuomaisten kokemus hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta on maan kärkeä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Hyvinvointialue on Keski-Suomen suurin työnantaja, jonka palveluksessa työskentelee noin 12 500 ammattilaista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin.
Palveluiden tiedot, toimipisteet ja yhteystiedot löytyvät Keski-Suomen hyvinvointialueen verkkosivuilta osoitteesta www.hyvaks.fi.
Viestintäpalveluiden yhteissähköposti: viestinta(at)hyvaks.fi.
Facebook: @hyvaks, X: @hyvaks, Instagram: @hyvaks, LinkedIn: Keski-Suomen hyvinvointialue,YouTube: Keski-Suomen hyvinvointialue
#hyvaks #hyväarkikaikille
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen hyvinvointialue
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote18.10.2026 07:07:42 EEST | Tiedote
Mediatiedote (Tehtävät 17.10.2026 kello 19.30-18.10.2026 kello 7.00)
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote17.10.2026 19:35:48 EEST | Tiedote
Mediatiedote (Tehtävät 17.10.2026 kello 07.00-19.30)
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote17.10.2026 06:51:00 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä Jyväskylä, vahingontorjunta klo 22:06 Voimakasta pesuainetta valui siivouskomeroon Palokassa. Pelastuslaitos tarkasti tilanteen. Äänekoski, pieni liikenneonnettomuus klo 22:22 Henkilöauto ajautui ulos tieltä ja päätyi katolleen ojaan Rannankyläntiellä. Kyydissä oli kaksi henkilöä, jotka pääsivät ulos autosta omatoimisesti. Ei loukkantumisia.
Keski-Suomen pelastuslaitos onnettomuustiedote16.10.2026 19:10:26 EEST | Tiedote
Keski-Suomen pelastuslaitos Kooste viimeisen 12h ajan tehtävistä Hankasalmi, vahingontorjunta klo 14:41 Pelastuslaitos raivasi tien päälle kallistuneen puun Nälkämäentiellä. Äänekoski, vahingontorjunta klo 16:20 Tulisija savutti asunnon sisälle. Pelastuslaitos poisti palavan materiaalin tulipesästä ja tuuletti asunnon savusta. Ei henkilövahinkoja.
Jyväskylän keskuspaloasemalla hälytysajoneuvot lähtevät tehtäville pian Keuruuntien puolelta16.10.2026 11:52:17 EEST | Tiedote
Keuruuntiellä Jyväskylän keskuspaloaseman kohdalla otetaan viikolla 43 käyttöön uusi liittymä hälytysajoneuvoille. Aseman kohdalla ajavan on tärkeää huomioida uudet liikennejärjestelyt.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme