Alkuvuosi toi hyvän vireen puukauppaan
Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-maaliskuussa puuta yksityismetsistä 8,1 miljoonaa kuutiota. Määrä on yhdeksän prosenttia enemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna määrä on 15 prosenttia suurempi.
Tammi-maaliskuussa kuitupuun ostomäärä oli 3,9 miljoonaa kuutiota ja tukkien ostomäärä 3,5 miljoonaa kuutiota. Viiden vuoden vastaavan ajan keskiarvoon verrattuna kuitupuun ostomäärä oli seitsemän prosenttia suurempi ja tukkien ostomäärä 15 prosenttia suurempi.
Raakapuukustannukset pysyivät korkealla tasolla
Kantohinnat olivat vuoden ensimmäisellä neljänneksellä korkeammalla tasolla kuin vuosi sitten. Edellisen vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna havutukkien kantohinnat olivat alkuvuodesta 12–14 prosenttia, koivutukin kahdeksan prosenttia ja kuitupuun kantohinta 22 prosenttia korkeammat.
Tammi-maaliskuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 81 euroa kuutiolta, hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoittain 51 ja 84 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 82 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 50 ja 84 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli puolestaan 66 euroa kuutiolta 41 ja 72 euron hintavaihteluvälillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 36 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 24 ja 42 euron välillä.
Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.
Puun tuotanto ja luonnon monimuotoisuus voidaan yhteensovittaa
Metsäteollisuus hankkii 95 % puusta kotimaasta. Puun saatavuus kotimaasta on osa huoltovarmuutta ja omavaraisuutta. Talousmetsien rajaamisella käytön ulkopuolelle on laajoja vaikutuksia koko metsäteollisuuden pitkään arvoketjuun sekä alue- että kansantalouteen.
- Esimerkiksi ennallistamisasetuksen toimeenpanossa on mahdollista valita ja kohdentaa toimia siten, että ne vahvistavat kansallista luontopääomaamme pitkälle tulevaisuuteen ja samalla lisäävät metsäteollisuuden kilpailukykyä osana vihreää siirtymää, toteaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.
- Suomesta löytyy ennallistettavia kohteita, jotka eivät ole puuntuotannon kannalta merkittäviä, kuten ojitetut heikkotuottoiset suot tai turvetuotannosta vapautuvat alueet. Lisäksi meillä on Etelä-Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma METSO, jonka kautta voidaan suojella monimuotoisuuden näkökulmasta arvokkaimpia metsäkohteita, hän jatkaa.
Metsätaloudessa toteutetaan joka päivä lukuisia erilaisia luonnon tilaa parantavia toimia. Talousmetsä pystyykin tutkitusti tuottamaan yhtä aikaa puuta, monimuotoisuutta ja useita muita arvoja sekä palveluita.
Lisätietoja: Karoliina Niemi, metsäjohtaja, Metsäteollisuus ry, karoliina.niemi@forestindustries.fi, p. 0 50 567 9093
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Metsäteollisuus ry
Raidekuljetusten lisääminen on tehokkain tapa vähentää metsäteollisuuden logistiikan päästöjä12.6.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Selvitys metsäteollisuuden logistiikan päästöistä sekä niiden vähentämiseen liittyvistä mahdollisuuksista osoittaa, että suurin potentiaali lisäisiin päästövähennyksiin on puukuljetusten siirtämisessä teiltä raiteille. Merenkulun päästökauppa ja ETS2 vähentävät päästöjä vain marginaalisesti. Afryn tekemä laaja, raaka-aineen hankinnasta tavaravientiin ulottuva päästöselvitys ja päästövähennysskenaario on osa metsäteollisuuden ilmastotiekartan päivitystyötä.
Turvallisuus ja teollisuuden kilpailukyky puhuttivat Metsäteollisuuden EU-seminaarissa9.5.2025 16:54:02 EEST | Tiedote
Metsäteollisuuden kevätseminaarissa puhuttiin Suomen 30-vuotisen EU-jäsenyyden suomista mahdollisuuksista ja sen tuomista haasteista. Eniten huomio kiinnittyi turvallisuuteen ja teollisuuden kilpailukykyyn. Antti Lindtman kysyi konkreettisia toimia piippujen tulppaamisessa.
Kehysriihessä askelia oikeaan suuntaan24.4.2025 09:17:04 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallituksen kehysriihessä tekemissä päätöksissä on paljon hyvää. Uupumaan jäivät metsäteollisuudelle tärkeä sähköistämistuen jatko, vankempi metsien kasvupaketti ja vähäliikenteisten teiden rahoituksen kunnossapidon uusi malli.
Geopolitiikka haastaa suomalaista teollisuutta – kehysriihessä teollisuuspolitiikka on nostettava päätöksenteon kärkeen16.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vientiteollisuus eli Teknologiateollisuus, Metsäteollisuus ja Kemianteollisuus sekä Energiateollisuus vaativat teollisuuspolitiikan nostamista poliittisen päätöksenteon keskiöön kehysriihessä. Jatkuva geopoliittinen murros, viimeisimpänä Yhdysvaltain ilmoittamat tullit, iskee kipeästi Suomen suurimpiin teollisuuden aloihin ja alleviivaa vahvan teollisuuspolitiikan merkitystä poliittisessa päätöksenteossa.
Aktiivisella metsänhoidolla kasvu ylös ja tuhot alas - ilmasto kiittää15.4.2025 12:30:00 EEST | Tiedote
Luonnonvarakeskuksen tuoreet, vuoteen 2055 ulottuvat skenaariolaskelmat osoittavat, että aktiivisella ja oikea-aikaisella metsänhoidolla on paljon annettavaa puuston lisäkasvulle ja ilmastokestävyydelle. Luken hiilineutraalisuutta koskevasta selvityksestä puolestaan nähdään, että hiilinielut häviävät kahden erillisen tulevaisuuden skenaarion välillä, vaikka ennuste hakkuista pysyy samana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme