Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hyvinvointialue panostaa ikääntyneiden yksilölliseen erikoissairaanhoitoon
22.4.2025 15:42:27 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella halutaan antaa jokaiselle ikääntyneelle ihmiselle yksilöllisesti parhaiten vaikuttavaa hoitoa.

Väestön ikääntyessä eri kuntoisten ikääntyvien määrät lisääntyvät ja sairauksien aiheuttamat toimintakyvyn muutokset siirtyvät entistä myöhäisempään ikään. Ihmiset pysyvät myös terveempinä ja työkykyisempinä yhä iäkkäämpinä. Toisaalta rappeuttavia sairauksia ilmaantuu myös työikäisille.
Näiden takia ikääntyneet ihmiset ovat toimintakyvyltään ja voimavaroiltaan hyvin monimuotoinen ryhmä.
Parhaan mahdollisen hoidoin tarjoamisen edistämiseksi aloitettiin syksyllä 2023 70 vuotta täyttäneiden sairaalahoitoon tulevien ihmisten voimavarojen tunnistamisen kehittäminen eli Gerastenian tunnistaminen -hanke.
Kehittämistyöllä näkyviä muutoksia palveluihin
Hankkeen käytännön toimintaa käynnisteltiin keväällä 2024 kouluttamalla Päijät-Hämeen keskussairaalan ammattihenkilökuntaa potilaiden voimavarojen tunnistamiseen. Koulutus jatkuu edelleen osana keskussairaalan toimintaa. Nyt vuosi myöhemmin kehittämistyö on alkanut tuottaa tulosta.
- Hankkeen toimesta keskussairaalassa kiinnitetään potilaiden sairaalahoitoa edeltävään toimintakykyyn enemmän huomiota. Sitä arvioidaan järjestelmällisemmin ja arviointi on tukena potilaan hoidon suunnittelussa, kertoo geriatrian erikoislääkäri Mika Anturaniemi.
Anturaniemen mukaan myös syöpää sairastavilla, 75-vuotta täyttäneillä ja tarvittaessa nuoremmillakin, toimintakyky selvitetään ennen syöpähoitojen aloitusta. Tarvittaessa heidät ohjataan kuntoutukseen ja ravitsemusohjaukseen ennen syöpähoitojen aloittamista.
- Potilaille toimintatapa näkyy yhteydenottoina ja vastaanottoina, joissa toimintakykyä ja potilaan voimavaroja selvitetään. Potilaiden toiveet hoitomuodoista ja tavoitteista otetaan huomioon entistä paremmin eli hoito on siis potilaskohtaisesti paremmin sovitettua, hän jatkaa.
Voimavarojen tunnistamisen tukena käytetään haurausasteen arviontiin tarkoitettua asteikkoa. 70 vuotta täyttäneen potilaan tilanneselvityksessä otetaan huomioon muun muassa henkilön sairaudet, ravitsemustila ja lääkitykset, liikkumiskyky sekä elinympäristö. Tärkeä osa on myös jokaisen henkilön omien arvojen ja tavoitteiden selvittäminen sekä niiden kunnioittaminen.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueella ikääntyneiden hoidon suunnittelun ja toteutuksen tukena toimii geronomeja, eli iäkkään hyvinvoinnin asiantuntijoita, eri toimipisteissä. Hankkeen myötä keskussairaalan geronomi-osaamista laajennettiin koskemaan osastojen lisäksi myös erikoissairaanhoidon vastaanottoja. Iäkkäiden ihmisten hoidon laatuun vaikutetaan järjestämällä ammattilaisille iäkkäiden haurastumiseen liittyviä moniammatillisia koulutustilaisuuksia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika MäkinenGeronomi
Puh:0444823500annika.makinen@paijatha.fiMika AnturaniemiGeriatrian erikoislääkäri
Puh:0444823533mika.anturaniemi@paijatha.fiPäijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Kesälomakausi vaikuttaa osaan sote-palveluista3.6.2026 09:58:28 EEST | Tiedote
Suurin osa Päijät-Hämeen hyvinvointialueen palveluista on käytettävissä normaalisti läpi kesän. Osa palveluista toimii supistetuin aukioloajoin tai keskittyen tiettyihin toimintoihin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Päijäthämäläisiä osallistujia etsitään laajaan valtakunnalliseen tutkimukseen vyöruusurokotteen vaikutuksesta muistisairauksiin2.6.2026 11:42:05 EEST | Tiedote
Suomen rokotetutkimus (FVR) on aloittanut FinDementia-tutkimuksen, jossa selvitetään, voiko vyöruusurokote Shingrix® vähentää muistisairauksien riskiä. Tutkimukseen osallistuu yli 33 000 vähintään 76-vuotiasta eri puolilta Suomea. Päijät-Häme on yksi neljästä tutkimukseen osallistuvasta hyvinvointialueesta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalvelujen tuotannosta asukastilaisuudessa26.5.2026 10:00:08 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue esittelee suunnitelmia Sysmän sote-peruspalveluiden tuotannosta maanantaina 8. kesäkuuta klo 17:00–18.30. Tilaisuus järjestetään Sysmän teatteritalolla osoitteessa Väihkyläntie 1.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Sosiaalihuoltolain uudistus sisältää hyviä tavoitteita, mutta säästöt jäävät epävarmoiksi25.5.2026 13:45:04 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen hyvinvointialue suhtautuu sosiaalihuoltolain uudistukseen pääosin myönteisesti. Erityisesti tärkeänä nähdään oikea-aikaisen tuen vahvistaminen, palvelujen selkeyttäminen sekä ennaltaehkäisyn ja varhaisen tuen korostaminen. Myös sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen roolin vahvistaminen asiakkaiden tukena on hyvinvointialueen näkökulmasta perusteltua.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Venetsialaisten ilotulitus vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen Päijät-Hämeessä25.5.2026 11:00:52 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastusviranomainen vaatii jatkossa erillisen ilmoituksen ilotulitteiden käytöstä venetsialaisissa. Muutoksen syynä on lisääntynyt häiriökäyttäytyminen ja ilotulittaminen kielletyillä alueilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme