Puistojen ja katujen puhtaanapito maksaa Helsingille miljoonia vuodessa – Helsinki kampanjoi roskattomuuden puolesta
23.4.2025 10:35:44 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Viime vuonna startannut Roskaton Helsinki -kampanja alkaa huhtikuun puolivälissä ja jatkuu koko kesän. Kampanjan tavoitteena on lisätä tietoisuutta roskaantumisen haitoista ja tuoda esille roskaamisen kustannuksia. Puistojen ja katujen puhtaanapito maksoi Helsingin kaupungille viime vuonna yli 14 miljoonaa euroa.

Helsingin puistojen sekä luonnonmukaisten viheralueiden puhdistamisen hinta viime vuonna oli yli 4,6 miljoonaa euroa. Katualueiden puhdistus maksoi sen sijaan yli 9 miljoonaa euroa.
Roskaton Helsinki -kampanjan tarkoituksena on herättää kaupunkilaisia ajattelemaan roskaantumisen ongelmia ja kannustaa vastuullisuuteen. Kampanjan kasvoina ovat lokit, jotka valistavat kaupunkilaisia räväkkään tyyliin esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja tapahtumissa.
Toiveena siisti vappu
Vappu avaa perinteisesti puistopiknikkauden. Puistojen täyttyessä juhlijoista, on roskaantuminen kuitenkin suuri ongelma. Viime vuonna vapun siivous Kaivopuistossa maksoi noin 90 000 euroa ja Hanami yli 35 000 euroa. Laskun kuittaa Helsingin kaupunki.
– Tai periaatteessahan se tulee veronmaksajien maksettavaksi. Siksi onkin hyvä muistaa, että jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että hintalappu vapunkin siivoukselle olisi mahdollisimman pieni, muistuttaa ympäristötarkastaja Laura Kotilainen.
Kaivopuistossa roskien perille toimittaminen on tehty helpoksi: Juhlijoille on perinteisesti järjestetty kierrätyspisteet jätteiden lajittelulle, ja lisäksi puistossa on sekajätelavoja, jos keräysastiat tulevat täyteen.
Kuohuviinipullojen kerääjiä taas kannustetaan leffalipuin. Kahdellakymmenellä palautetulla pullolla saa leffaliput. Viime vuonna kuohuviinipulloja kerättiin Kaivopuistossa talteen noin 15 000 kappaletta.
Vapun siivouksen onnistumisen takaavat Staran puistotyöntekijöiden lisäksi sadat vapaaehtoiset eri järjestöistä ja yhteisöistä.
Roskaton Helsinki -kampanjan lokkimaskotit, Tuula ja Börje ovat tavattavissa Kaivopuistossa vappupäivänä klo 11–16.
– Tuulasta ja Börjestä on tullut suosittuja ja olemmekin saaneet kiitosta kaupunkilaisilta, että olemme tärkeällä asialla. ”Krääk, senkin roskapylly!” ja ”Roskaaminen on rikos” -viestit lokkiemme kylteissä muistuttavat juhlijoita, että on siistimpää juhlia roskaamatta.
Roskaaminen puhuttaa – nuoret mukana roskattomuushaasteessa
Kaupunki tekee yhteistyötä roskaantumisen hillitsemiseksi eri toimijoiden kanssa.
– Roskaantuminen ja sen hillintä tuntuvat olevan nyt pinnalla ja puhuttavan. Helsingin nuorisoneuvosto on haastanut kaikki Helsingin nuoret olemaan roskaamatta. Kaupunginmuseossa taas avautuu huhtikuun lopussa roska-aiheinen näyttely, jota odotan innolla, Kotilainen kiteyttää.
Roskaton Helsinki -kampanja on osa Roskaantumisen hillinnän toimenpideohjelmaa. Ohjelma sisältää kampanjoinnin lisäksi myös monia muita käytännön toimenpiteitä, jotka liittyvät muun muassa yleisten alueiden kunnossapitoon ja rakentamiseen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ympäristötarkastaja Laura Kotilainen
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
puh. 09 310 37730
s-posti: laura.kotilainen@hel.fi
Ympäristösuunnittelija Milla Stenström
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
puh. 040 481 2150
s-posti: milla.stenstrom@hel.fi
Kuvat



Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 29.4.202629.4.2026 17:44:57 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui keskiviikkona 29.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on maanantaina 11.5.2026.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 28.4.202628.4.2026 18:44:50 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 28.4.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Toaletter, sopkärl och insamling av skumvinsflaskor – så förbereder sig Helsingfors för valborgsfirandet27.4.2026 09:29:30 EEST | Pressmeddelande
Staden ordnar 189 toaletter och 50 pissoarer till parkerna i centrum inför festligheterna. I Centrum och Brunnsparken placerar man dessutom ut sopkärl för evenemang, öppna flak och plåttunnor för pyrande grillavfall. All slags försäljningsverksamhet är förbjuden i Esplanadparken och på Senatstorget.
Vessoja, roskiksia ja kuohuviinipullokeräys – näin Helsinki varautuu vapun juhlintaan27.4.2026 09:29:30 EEST | Tiedote
Kaupunki järjestää keskustan puistoihin 189 käymälää ja 50 pisoaaria juhlijoita varten. Keskustaan ja Kaivopuistoon tuodaan lisäksi tapahtumaroskiksia, avolavoja sekä peltitynnyreitä kytevälle grillijätteelle. Esplanadin puistossa ja Senaatintorilla kaikenlainen myyntitoiminta on kiellettyä.
Helsingfors utbud av idrottsplaner blir bättre – Nya konstgräsplaner byggs under sommaren24.4.2026 09:31:33 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors stad bygger en ny idrottspark, Dikesparkens idrottspark, i Mellungsbacka. Viksplanen och Marienlandsparken i Viksbacka samt Blåbärslandets idrottspark får nya konstgräsplaner.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme