Onko tämä BCAA-juoma kesän hitti? – Kesäjuomissa maistuu sitrus, vadelma ja helppous
Lidl lanseeraa kesäksi uuden BCAA-juoman mandariinin maussa. Trendimaku sitrus maistuu muissakin juomauutuuksissa. Sitruksen ohella juomissa myös helppous kiinnostaa kuluttajia, joten Lidl tuo myyntiin helppoja juomaratkaisuja. Viime vuonna voimaan tullut alkoholilaki mahdollistaa uusia tuotteita: aiemmilta kesiltä tuttu 5 prosentin sangria löytyy Lidlin hyllyiltä tänä kesänä myös 7 prosentin vahvuisena.

Raikkaat juomat kuuluvat kesällä niin arkeen kuin juhlaankin. Sitruksen maku juomapuolella jatkaa suosiotaan, ja Lidl tuo myyntiin sitruksisia uutuuksia sekä edelliskesien hittejä. Myyntiin on tulossa muun muassa BCAA mandariini, veriappelsiinilimonadi ja erilaisia sitruunalimonadeja.
Myös helppous on ruoka-alalla alati kasvava trendi. Tämä korostuu kesäisin, kun ruuanlaittoon ei haluta käyttää ylimääräistä aikaa ja kaivataan helppoja ratkaisuja esimerkiksi piknikille. Helpot vaihtoehdot ja valmiit juomasekoitukset kiinnostavat kuluttajia. Lidl tuo myyntiin muun muassa aitoa espanjalaista sangriaa kätevässä hanapakkauksessa, viime vuonna uudistuneen alkoholilain mahdollistamana 7 prosentin vahvuisena. Sitruksisten makujen lisäksi erityisesti vadelmaiset maut ovat tämän kesän trendi, ja sitä on luvassa valmiiksi sekoitetun cocktailin muodossa helposti avattavassa lasipullossa.
− BCAA-juomat ovat kasvava tuoteryhmä ja edellinen BCAA-uutuutemme kirpeä omena oli todellinen menestys, joten veikkaan, että tästä mandariiniuutuudestamme tulee tämän kesän hitti. Kesän juomatuotteissamme olemme miettineet mahdollisimman käytännöllisiä ratkaisuja, jotka on helppo napata esimerkiksi piknikille. Korkit on helppo avata eikä tarvita pullonavaajia. Juomia on helppo jakaa isommallekin porukalle ja valikoimasta löytyy myös koko perheelle maistuvia juomia. Kaikki juomat toimivat sellaisenaan, mutta niitä voi helposti tuunailla esimerkiksi hedelmillä juhlien upeimmaksi booliksi, kertoo Lidlin juomista vastaava valikoimapäällikkö Noora Lappi.
Myös hyvinvointitrendi jatkaa kasvuaan. Juomapuolella tämä tarkoittaa muun muassa kiinnostusta sokerittomia ja alkoholittomia tuotteita sekä aitoja makuja kohtaan.
− Sitruksisissa uutuuksissamme on runsaasti aitoa makua: sekä sitruunalimsassa että lemonadessa on yli 10 prosenttia sitruunamehua ja -hedelmälihaa. Uutuuksistamme valtaosa on alkoholittomia virvokkeita. Sokerittomia tuotteita kaipaaville BCAA-juoma ja veriappelsiinilimonadi ovat nappivalinta, Lappi vinkkaa.
Lisätietoja ja tuotenäytteet medialle: media@lidl.fi, 09 23456400
Lidlin kesän 2025 uutuusjuomia (hinnat sisältävät pantin):
BCAA mandariini (Sportyfeel)
0,33 l | 0,99 € | valmistettu Suomessa | sokeriton
Tässä on kesän 2025 hittijuoma! Sokeriton BCAA on raikas juoma kesän joka hetkeen. Lidlin edellinen BCAA-uutuus kirpeä omena saavutti jättisuosion, ja samaa odotetaan uudelle tulokkaalle. Tulee myyntiin viikolla 18.
Vadelma-spritz 4 % (Karlens)
0,33 l | 2,59 € | valmistettu Suomessa
Tänä kesänä Karlensin cocktail-tuoteryhmä saa uutuuden marjaisan vadelman maussa. Juoma on mainio valinta esimerkiksi piknikille – repäisykorkin vuoksi pullo on kätevä avata ilman pullonavaajaa.
Lemonade (Solevita)
0,75 l | 2,99 €
Lemonade on raikas valinta viilentämään kesähelteillä. Juoma maistuu koko perheelle sellaisenaan, ja siitä saa tuunattua drinkkejä kesän eri hetkiin. Lemonadessa on runsaasti aitoa makua: juomassa on 10 % sitruunamehua ja 3 % hedelmälihaa.
Sangria 7 %
3 l | 24,99 €
Lidlin edelliskesien suosittu, aito espanjalainen sangria, tulee tänä kesänä myyntiin 7 prosentin vahvuisena. Sangria tulee myyntiin kätevässä hanapakkauksessa, joten se on helppo valinta isommalle porukalle esimerkiksi piknikille. Sangriasta saa tuunattua hedelmillä kesäjuhlien näyttävimmän juoman. Tulee myyntiin toukokuussa.
Sitruunalimonadi (Freeway)
0,33 l, 0,99 €
Lidlin viime kesän hittijuoma sitrunalimonadi tekee paluun tänä kesänä! Limonadissa maituu aito sitruuna: juomassa on 12 % sitruunamehua ja hedelmälihaa.
Veriappelsiinilimonadi (Freeway)
1,5 l | 1,99 € | valmistettu Suomessa | sokeriton
Lidlin viime kesän toinen hittijuoma, veriappelsiinilimonadi, nähdään Lidlin hyllyillä myös tänä kesänä. Isosta pullosta riittää suuremmallekin porukalle, ja juoma maistuu koko perheelle!
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lidlin viestintä
Puh:(09) 23456 400media@lidl.fiKuvat
Tietoa julkaisijasta
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa yli 20 vuotta toimineessa ketjussa työskentelee noin 5600 henkilöä. Yli 200 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi. Lidlin tiedotteet voi tilata suoraan sähköpostiin täältä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lidl Suomi
Päivässä loppuunmyyty Dubai-suklaa tekee paluun Lidleihin30.7.2025 09:57:16 EEST | Tiedote
Dubai-suklaa on saavuttanut suuren hypen, jolle ei näy loppua. Keväällä Lidleissä myytiin iso erä someilmiöksi noussutta Dubai-suklaata loppuun päivässä. Asiakkaat ovat kovasti kyselleet uuden Dubai-suklaaerän perään, ja nyt sitä taas saa. Torstaina 31.7. odotettu uusi erä Dubai-suklaata löytyy vihdoin kaikkien Lidl-myymälöiden hyllyiltä.
Iisalmen uuden Lidlin avajaisia vietetään 24.7.23.7.2025 08:34:00 EEST | Tiedote
Iisalmessa päästään torstaina asioimaan upouudessa Lidlissä, kun nykyinen myymälä kauppakeskus Iisassa suljetaan ja myymälä muuttaa uuteen osoitteeseen torstaina 24.7. Uusi myymälä on asiakkaille monin tavoin parempi: siellä odottavat laajempi valikoima ja asiointia nopeuttavat pikakassat sekä sähköautojen latauspiste.
Kasvisruoan suosio kasvaa – Lidl vastaa kysyntään kesän vegeviikolla17.7.2025 12:57:50 EEST | Tiedote
Toukokuussa kasvipohjaisia tuotteita ostettiin Lidleissä yli 13 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden toukokuussa. Lidl on pyrkinyt murtamaan kasvisruoan erityisruokavalioleimaa ja tekemään kasvisruoasta osan myös sekasyöjien arkea. Tukeakseen tätä kehitystä Lidl käynnistää vuoden kolmannen vegeviikon, jonka valikoima painottuu grillattaviin kasvipohjaisiin kesäherkkuihin.
Takaisinveto: lihapyörykät saattavat sisältää luun paloja11.7.2025 14:45:29 EEST | Tiedote
Lidl vetää myynnistä erän Kartanon lihapyöryköitä. Takaisinveto tehdään, koska lihapyörykät saattavat sisältää luun paloja. Takaisinveto koskee vain erää, jonka viimeinen käyttöpäivä on 19.7.2025.
Veikö lokki jäätelösi? Lidl vastaa kesäriesaan Lokkivakuutuksella4.7.2025 13:15:31 EEST | Tiedote
Joka kolmas Lidlin kyselyyn vastanneista on nähnyt, kun lokki nappaa eväät suoraan kädestä. Lähes joka viides on kokenut saman omakohtaisesti. Lidl päätti tarttua tähän kesäiseen riesaan tuomalla Helsingin Kolmen sepän aukiolle Lokkivakuutuspisteen, josta lokin viemän jäätelön tilalle saa uuden.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme