Jyväskylän yliopiston inhouse-selvitykset eivät kestä tieteellistä tarkastelua – Aalto-professori: “Ilkeämielinen kutsuisi tätä pseudotieteeksi”
23.4.2025 12:00:06 EEST | Kustos ry-Julkishallinnon palvelukumppanit | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa laaditut selvitykset inhouse-yhtiöiden tehokkuudesta eivät täytä tieteellisen tutkimuksen peruskriteerejä eivätkä tarjoa minkäänlaista perustaa julkisten päätösten tekemiselle, toteaa laskentatoimen professori Teemu Malmi Aalto-yliopistosta. Malmi on antanut arvion kahdesta julkaistusta “tutkimuksesta” Kustos ry:n, Suomen Kuntaliiton ja Suomen Kiertovoima ry:n pyynnöstä. Nämä tutkimukset ovat olleet keskeinen perustelu laajavaikutteisen hankintalain muutoksen edistämisessä.

Professori Malmi on varsin suora arviossaan Jyväskylän yliopiston inhouse-yhtiöiden tehokkuutta käsitelleistä selvityksistä: “Ilkeämielinen kutsuisi tehtyä tutkimusta pseudo-tieteelliseksi.” Hänen mukaansa vakavimpia puutteita ovat väärät mittarit, epäkelpo vertailuasetelma, ja täysin riittämätön otanta. Yksinkertaisesti: raportit eivät osoita yhtään mitään, eivät inhouse-yhtiöiden tehokkuudesta, eivätkä yksityisen sektorin paremmuudesta. Kumpikaan näistä tutkimuksista ei ole vertaisarvioitu.
Professori Malmi ei itse ota kantaa inhouse-yhtiöiden tehokkuuteen. Se vaatisi luotettavaa tutkimustietoa, jota nyt ei ole käytettävissä. Hän korostaa arvioivansa vain aihetta käsittelevien Jyväskylän yliopiston tutkimusten tieteellisyyttä.
Teemu Malmi on laskentatoimen professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän on toiminut aiemmin useita vuosia laitoksen johtajana. Malmi myös toiminut ja toimii edelleen usean korkeatasoisen laskentatoimen alan lehden toimikunnassa, parhaillaan British Accounting Review:n apulaistoimittajana ja aiemmin Suomessa Liikataloudellisen Aikakausikirjan päätoimittajana. Professori Malmi on julkaissut lukuisissa alansa huippulehdissä ja on ISI Web of Science:n perusteella viitatuin laskentatoimen tutkija Suomessa.
Mitä on yritetty mitata – ja miten se on epäonnistunut
Ensimmäinen selvitys pohjautuu esitysdiaan, jossa kerrotaan, että inhouse-yhtiöiden työvoiman tuottavuutta mitattiin vertaamalla liikevaihtoa työntekijää kohden. Malmin mukaan tämä on kelvoton mittari, kun pyritään vertaamaan voittoa tavoittelemattoman yhtiön tehokkuutta markkinayritykseen.
“Inhouse-yhtiöiden tavoitteena on tuottaa palvelut omistajilleen mahdollisimman edullisesti, eli mahdollisimman pienellä liikevaihdolla. Markkinayritysten tavoitteena taas on maksimoida liikevaihtonsa ja voittonsa. Näin ollen liikevaihto työntekijää kohden ei kerro mitään todellisesta tehokkuudesta”, hän muistuttaa.
Myös muut käytetyt tunnusluvut, kuten omavaraisuusaste ja velkaantuneisuus, ovat Malmin mukaan täysin epäolennaisia tehokkuuden arvioinnissa, kun vertaillaan julkisomisteista ei-voittoa tavoittelevaa yhtiötä yksityiseen yritykseen.
Vertailuasetelma ei kestä tieteellistä eikä tilastollista tarkastelua
Vielä suurempi ongelma liittyy vertailuun. Selvityksessä vertaillaan kolmea inhouse-yhtiötä yhteen yksityiseen yritykseen – eikä ole tiedossa, miksi juuri nämä yhtiöt on valittu. Malmin mukaan asetelma ei kestä minkäänlaista tieteellistä tai tilastollista tarkastelua.
“Tällä ‘tutkimusmenetelmällä’ saadaan vertailu näyttämään täsmälleen siltä kuin halutaan.”
Kolmen Iinhouse-yhtiön vertailusta yhteen yksityiseen yritykseen ei voi mitenkään tehdä yleisiä johtopäätöksiä inhouse-yhtiöiden ja yksityisten yritysten välillä. Jotta vertailu olisi mielekästä, vertailtavien yritysten toiminnan tulisi olla luonteeltaan samankaltaista. Raportin pohjalta tätä on mahdotonta varmistaa.
Toinen tutkimus – case-esimerkistä ei ole yleistykseksi
Toinen tarkasteltu tutkimus on samalla tavoin ongelmallinen. Siinä vertaillaan yksityistä yritystä ja inhouse-yhtiötä, joiden välillä on ollut liiketoimintakauppa. Julkisuudessa kuitenkin väitetään, että tämä vertailu todistaisi jotakin yksityisen sektorin yleisestä tehokkuudesta inhouse-yhtiöihin verrattuna.
“Kahden yrityksen vertailusta ei voi tehdä mitään yleistettäviä johtopäätöksiä. Ei edes alustavia”, Malmi toteaa.
Professori Malmi huomauttaa myös, että kyseisen liiketoimintakaupan osuus inhouse-yhtiön koko liiketoiminnasta oli vain 3,3 %. Toisin sanoen kyse on yksittäistapauksesta yksittäisessä alatoiminnossa, eikä se millään tavalla kerro koko yhtiön tai sektorin tehokkuudesta.
Yliopiston julkinen viestintä harhaanjohtavaa
Erityisen ongelmalliseksi Malmi katsoo Jyväskylän yliopiston 9.12.2024 antaman tiedotteen, jossa sanotaan, että “yksityiset yritykset hallitsevat työvoimakustannukset inhouse-yhtiöitä paremmin”. Lausunnon mukaan tällainen väite on yksiselitteisesti harhaanjohtava, koska tutkimus ei osoita tällaista yleistä johtopäätöstä.
Näin tutkimusta pitäisi tehdä – eikä tehty
Malmi toteaa, että tehokkuutta voitaisiin kyllä vertailla luotettavasti – mutta siihen tarvitaan:
- riittävän suuri ja kattava otos molemmista sektoreista
- yhdenmukaiset ja vertailukelpoiset palvelut
- mittarit, jotka mittaavat todellista tuottavuutta
- tilastollisesti validi menetelmä
“Jos asiaa ei kykene tutkimaan kunnolla, kannattaisi tutkimus mieluummin jättää tekemättä kuin tuottaa jotain, jota ei voida varmentaa ja jonka joku saattaa vielä ottaa tosissaan”, Malmi toteaa.
Ei käyttökelpoinen päätöksenteon pohjaksi
Yliopistotutkimuksen ja tiedeviestinnän tarkoituksena tulisi olla tuoda päätöksentekoon tietoa. Malmin lausunnon perusteella Jyväskylän yliopiston tutkimuksista ei voida tehdä mitään johtopäätöksiä inhouse-yhtiöiden ja yksityisten yritysten tehokkuudesta. Ei edes suuntaa antavia.
Kyse on perustavanlaatuisista metodologisista virheistä, jotka mitätöivät koko vertailun todistusvoiman.
”Sekä tutkijoiden että yliopiston viestinnän tulisi pidättäytyä tekemästä minkäänlaisia yleisiä väitteitä inhouse-yhtiöiden ja muiden yritysten välisestä tehokkuudesta näiden selvitysten perusteella”, Malmi toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Päivi PitkänenKustos ry:n toiminnanjohtaja
Puh:+358 40 574 8106paivi.pitkanen@kustos.fiSalli KortelainenKustos ry:n hallituksen puheenjohtaja
Puh:+358 40 6720774salli.kortelainen@meita.fiKuvat

Liitteet
Linkit
Kustos ry - Julkishallinnon palvelukumppanit
Julkishallinnon organisaatioiden omistamat kotimaiset inhouse-yhtiöt ovat hankintayksiköitä, joiden tehtävänä on mahdollistaa parhaat palvelut omistajilleen. Yhtiöt ostavat merkittävästi palveluja yksityiseltä sektorilta vahvistaen siten kotimaista alue- ja paikallistaloutta ja lisäten toiminnallaan eri alueiden hyvinvointia. Lisäksi inhouse-yhtiöt ylläpitävät yhteiskunnan huoltovarmuutta varmistaen sidosyksiköiden toiminnan myös kriisitilanteissa.
Julkishallinnon palvelukumppanit – Kustos ry on inhouse-yhtiöiden yhteinen vaikuttamisverkosto, jonka tavoitteena on turvata niiden liiketoimintamahdollisuudet myös tulevaisuudessa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustos ry-Julkishallinnon palvelukumppanit
Ehdotettu hankintalaki ei tuo miljardeja markkinaan, vain 50–150 miljoonaa euroa9.3.2026 07:59:00 EET | Tiedote
Suunnitellun hankintalain vaikutuksista on pitkään liikkunut voimakkaasti harhaanjohtavia tietoja, erityisesti sen vaikutuksesta markkinoille siirtyvään liiketoimintaan. Lähemmässä tarkastelussa käy ilmi, että markkinoille voisi siirtyä enintään 50–150 miljoonaa euroa nykyisten sidosyksiköiden liikevaihdosta. Pelkästään muutoskustannuksia lakimuutoksesta aiheutuisi kuitenkin 1–2 miljardia euroa.
Hankintalaki voi aiheuttaa laajan hankintasopimusten irtisanomisen tai purkaantumisen3.3.2026 12:29:28 EET | Tiedote
Inhouse-yhtiöiden ja markkinatoimittajien välillä on satoja tuhansia kilpailutettuja sopimuksia. Suunnitteilla oleva hankintalain muutos estäisi inhouse-yhtiöiden mahdollisuutta tarjota palveluja alle kymmenen prosenttia omistaville omistajilleen. Muutos voi käytännössä merkitä sitä, että näille poistuville asiakasomistajille tehtävien palveluiden osalta inhouse-yhtiön ja alihankkijoiden välisiä sopimuksia joudutaan supistamaan tai jopa irtisanomaan. Kun volyymi laskee, hankintalaki velvoittaa uudelleenkilpailuttamaan osan näistä sadoista tuhansista sopimuksista.
Valtion kyberturvallisuusjohtaja varoittaa suunnitellun hankintalain 10 prosentin minimiomistusvaatimuksen vaarantavan Suomen kyberturvallisuutta ja moninkertaistavan kustannukset10.2.2026 10:57:11 EET | Tiedote
Valtion kyberturvallisuusjohtaja Rauli Paananen varoittaa, että hallituksen valmistelema hankintalain uudistus voi toteutuessaan vakavasti heikentää Suomen kyberturvallisuutta. Erityisesti sidosyksiköitä koskeva 10 prosentin vähimmäisomistusvaatimus uhkaa romahduttaa nykyiset toimivat ICT- ja kyberturvallisuusrakenteet, joihin erityisesti kunnat, hyvinvointialueet ja osa valtionhallintoa nojaavat. Palvelujen yksityistäminen pois inhouse-palveluista myös moninkertaistaisi kyberturvan kustannukset, kyberturvallisuusjohtaja varoittaa hankintalakiesityksessä.
Budjettiriihessä huomioitava hankintalain aiheuttamat satojen miljoonien lisäkustannukset kunnille ja hyvinvointialueille28.8.2025 14:53:23 EEST | Tiedote
Hallitus kokoontuu syyskuun alussa budjettiriiheen tilanteessa, jossa kuntatalous on jo ennestään ahtaalla. Kustos ry muistuttaa, että hankintalain kokonaisuudistus aiheuttaa kunnille mittavat, väistämättömät lisäkustannukset – vähintään miljoona euroa per kunta erilaisten hankintaprosessien, yhteisomistusten uudelleenjärjestelyjen ja hallinnollisten muutosten vuoksi. Myös hyvinvointialueille koituu mittavia lisäkustannuksia.
EU-kantelu unionin tiukimmista inhouse-hankintasäännöistä – Lakiehdotuksen epäillään rikkovan EU-oikeutta14.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
EU-komission tulisi ryhtyä toimiin Suomen hankintalakiin suunnitellun sidosyksiköiden 10 prosentin minimiomistuksen rajauksen aiheuttaman EU-oikeuden rikkomisen estämiseksi, julkisomisteisia sidosyksiköitä edustava Kustos ry vaatii virallisessa EU-kantelussaan. Suomalaisten kuntien ja yhteistyötä ja itsehallintoa uhkaa rajoittava lainsäädäntömuutos, josta on nyt tehty jo kaksi virallista kantelua Euroopan komissiolle. Ensimmäisenä hankintalain muutosehdotuksesta kantelemaan ehti joukko kunnallisia jäteyhtiöitä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme