Työttömyys maaliskuussa 13,7 prosenttia
Keski-Suomessa oli maaliskuun lopussa yhteensä 17 382 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 168 (7,2 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli maaliskuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 435, mikä on 224 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 920, mikä on 250 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Maaliskuun nostoja
- Työttömien määrä nousi, lomautettujen määrä laski ja lyhennettyä työviikkoa tekeviä oli enemmän vuoden takaiseen verrattuna.
- Pitkäaikaistyöttömiä oli 944 enemmän kuin vuosi sitten.
- Palveluissa olevia oli 1 206 vähemmän kuin vuosi sitten.
- Uusia avoimia työpaikkoja oli 184 vähemmän kuin vuosi sitten.
Koko Keski-Suomen alueella työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli 13,7 %. Maakunnan työttömyysaste oli maaliskuun lopussa maan kolmanneksi korkein. Työttömyys nousi kaikissa seutukunnissa. Suhteellisesti eniten työttömiä työnhakijoita oli Äänekoskella (16,4 %) ja vähiten Muuramessa (9,0 %). Suomen suurista kaupungeista Jyväskylän työttömyysaste oli toiseksi korkein (14,2 %).
Ammattiryhmittäin tarkasteltuna työttömien määrä nousi edellisen vuoden maaliskuuhun verrattuna käytännössä yhdeksässä ammattiryhmässä. Eniten työttömyys nousi johtajien keskuudessa (83,5 %). Työttömien määrä laski kahdessa ammattiryhmässä, eniten maanviljelijöiden ja metsätyöntekijöiden keskuudessa (-12,6 %). Suhdanneindikaattorina pidetyssä rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijät -ammattiryhmässä työttömyys nousi 2,8 %.
"Johtajien ja erityisasiantuntijoiden muita ammattiryhmiä nopeampi työttömyyden kasvu oli Keski-Suomelle tyypillinen ilmiö jo vuoden 2024 syksyllä ja näyttää jatkuvan edelleen", kertoo yksikön päällikkö Marja Pudas Keski-Suomen ELY-keskuksesta.
Maahanmuuttajataustaisten työllistyminen ei ole ollut Keski-Suomessa aikaisemminkaan helppoa, mutta juuri nyt se on tavallistakin vaikeampaa. Maahanmuuttajien työttömyys kasvoi vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna 10,1 %.
Uusia työpaikkoja huolestuttavan vähän
Keski-Suomessa oli uusia avoimia työpaikkoja maaliskuun aikana 1 517, mikä on 184 vähemmän kuin vuosi sitten. Kaikkiaan maaliskuussa oli avoinna 3 846 työpaikkaa, mikä on 581 vähemmän kuin vuosi sitten.
"Uusien työpaikkojen määrä oli maaliskuussa huolestuttavan alhainen", Pudas toteaa.
Uusia työpaikkoja on nyt vähemmän kuin kertaakaan aiemmin tähän aikaan vuodesta 10 viime vuoden aikana.
Muutosneuvottelut johtavat yhä useammin irtisanomisiin
Muutosneuvottelujen määrä jatkoi kasvuaan maaliskuussa. Vuoden alusta lähtien (22.4.2025 mennessä) alkaneita neuvotteluja on ollut 89, joista 10 on ollut konkursseja. Irtisanomistoteutuma on ollut 101 henkilöä, ja 396 henkilöä on lomautettu.
"Tällä hetkellä muutosneuvottelut johtavat lomautusten sijasta irtisanomisiin useammin kuin vuoden 2024 puolella", Pudas kertoo.
Taloudessa on jo nähty pieniä valonpilkahduksia. Osalla keskisuomalaisista yrityksistä tilauskanta on alkanut kohentua. Julkisen rakentamisen ja korjausrakentamisen kohteet tuovat pientä valoa rakennusalalle.
Suomen talouden ennustetaan kasvavan tänä vuonna, mutta tuoreimpien ennusteiden mukaan kasvu hidastuu. Taustalla vaikuttavat mm. USA:n tullipolitiikka sekä se, että osakekurssien heilahdukset ovat aiheuttaneet markkinoilla levottomuutta, kuten myös geopoliittinen tilanne. Osaan keskisuomalaisista yrityksistä korkeilla tulleilla ei olisi kovinkaan suuria vaikutuksia, kun taas toisiin ne vaikuttaisivat erittäin paljon. Työllisyysvaikutukset tulisivat joka tapauksessa näkyviin vasta hieman viiveellä.
Keski-Suomen työllisyyskatsaus, maaliskuu 2025 (tyollisyyskatsaus.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marja PudasYksikön päällikköKeski-Suomen ELY-keskus
Työllisyys, osaaminen ja kulttuuri -yksikkö
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Valtatien 23 sortumakohdan urakkakilpailu käynnistynyt – tie avataan liikenteelle ennen talven tuloa7.8.2025 08:02:11 EEST | Tiedote
Valtatien 23 sortumakohdan korjaustyö Keuruun Haapamäellä edistyy suunnitelmien mukaisesti. Urakkakilpailu on käynnistynyt ja korjausurakoitsija saadaan valittua elokuun loppuun mennessä. Tällä hetkellä maastossa tehdään vanhan penkereen purkua ja korjausurakan valmistelevia töitä. Valtatie palautuu liikenteelle ennen talven tuloa.
Keski-Suomen järvissä kuumaa ja kuivaa4.8.2025 10:32:13 EEST | Tiedote
Kuuman heinäkuun jälkeen maakunnan vedenpinnat ovat joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta reilusti keskiarvojen alapuolella. Kuivuudesta kärsivä alue kulkee Pirkanmaalta Keski-Suomen läpi Pohjois-Karjalaan. Paikoin ollaan jopa kymmeniä senttejä alle ajankohdan keskiarvojen.
Muutoksia valtatien 23 sortumakohdan kiertotiejärjestelyihin Haapamäellä23.7.2025 12:32:47 EEST | Tiedote
Haapamäen sortumakohta Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä Keuruulla on suljettu liikenteeltä. Nyt Petäisentien kautta kulkevalla kiertoreitillä olleet korkeus- ja painorajoitukset on poistettu. Raskaalle liikenteelle suositellaan kuitenkin jatkossakin erillisiä kiertoreittejä. Jotkut navigointijärjestelmät ohjaavat kulkijat tällä hetkellä väärälle kiertoreitille. Sortuman korjaussuunnittelu on täydessä vauhdissa. Myös sortuman juurisyy on varmistunut.
Työttömyys kesäkuussa 14,5 prosenttia22.7.2025 08:01:05 EEST | Tiedote
KeskiSuomessa oli kesäkuun 2025 lopussa yhteensä 18 385 työtöntä työnhakijaa. Se on 1 604 (9,6 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli kesäkuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 825, joka on 80 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 709, joka on 51 enemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Haapamäen sortumakohta valtatiellä 23 pidetään suljettuna – väliaikainenkin korjaus vaatii geosuunnittelua16.7.2025 15:04:30 EEST | Tiedote
Haapamäellä Katajamäen ylikulkusillan läntisellä penkereellä Keuruulla sijaitseva sortumapaikka pidetään liikenteeltä suljettuna. Tie sortui eilen, tiistaina 15.7.2025 pohjatutkimusten yhteydessä. Geotekninen asiantuntija on tänään tarkastanut sortumakohdan. Tutkimukset osoittavat, että sortumakohdan korjaukset tulevat viemään aikaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme