Kokoomuksen Marttinen: Työnteon kunnianpalautus – hallitus keventää työn verotusta yli miljardilla lisää
Puoliväliriihessä hallitus päätti yli miljardin euron kevennyksestä työn verotukseen jo hallitusohjelmassa sovitun 500 miljoonan euron päälle. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matias Marttinen pitää päätöstä historiallisena työnteon kunnianpalautuksena.

”Suomen talous lähtee kasvuun kestävästi vain työnteolla ja yrittämisellä. Ylikireä verotus ei ratkaise yhtä ainutta Suomen ongelmaa. Hallitus parantaa nyt työnteon kannustavuutta keventämällä ansiotuloverotusta noin miljardilla eurolla kaikissa tuloluokissa. Tästä 750 miljoonaa euroa kohdistuu pieni- ja keskituloisille”, Marttinen sanoo.
"Tällä päätöksellä on merkittävä dynaaminen vaikutus: kun kotitalouksien ostovoima vahvistuu, kasvaa myös kotimainen kulutus. Tämä näkyy erityisesti palvelualoilla – kuten vähittäiskaupassa, ravintola- ja matkailualalla sekä kuljetuspalveluissa. Näillä päätöksillä parannetaan erityisesti kotimarkkinoilla toimivien yritysten kasvuedellytyksiä ja työllistämismahdollisuuksia.”
Suomessa on muihin Euroopan maihin verrattuna todella kireä palkan verotus. Tällä hetkellä jokaisesta ansaitusta lisäeurosta maksetaan veroa yli puolet jo 4 600 euron tuloilla.
”Hallitus keventää ylimpiä marginaaliveroja lähes 60 prosentista 52 prosenttiin, mikä parantaa erityisesti korkeasti koulutettujen asiantuntijoiden työnteon kannustimia ja tukee osaamisen pysymistä Suomessa. Ei ole oikein, että kukaan maksaa tienatusta lisäeurosta lähes 60 prosenttia veroja”, Marttinen sanoo.
Hallituksen nyt tehtyjen päätösten myötä työn verotus kevenee hallituskaudella yhteensä 1,5 miljardilla eurolla.
”Jo hallitusohjelmassa sovittiin mittavista, puolen miljardin euron veronkevennyksistä palkansaajille. Työntekijän on saatava pitää palkastaan suurempi osuus ja työnteon pitää näkyä palkansaajan tilipussissa”, Marttinen sanoo.
Marttinen korostaa, että kestävä talouskasvu syntyy yrityksissä ja siksi hallitus keventää yritysten yhteisöveroa 18 prosenttiin.
“Tällä päätöksellä annetaan yrityksille lisää liikkumatilaa investoida, kasvaa ja työllistää. Yhteisöveron lasku vähentää suoraan yritysten verotaakkaa ja vastaa siihen todellisuuteen, jossa erityisesti monet pienet ja keskisuuret yritykset kamppailevat rahoituksen saatavuuden kanssa. Samalla se vahvistaa Suomen vetovoimaa uusille investoinneille kansainvälisessä kilpailussa", sanoo Marttinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Matias MarttinenEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Satakunnan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Sirén: Suomen tavoite on yksiselitteinen – Ukrainan tuki on varmistettava22.12.2025 14:44:30 EET | Tiedote
Suuren valiokunnan puheenjohtaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että Suomen lähtökohta Ukrainan rahoituksesta on ollut koko ajan selvä: tuki Ukrainalle on turvattava. Sirénin mukaan paras ja oikeudenmukaisin ratkaisu olisi ollut Venäjän jäädytettyjen varojen käyttö, mutta Suomi on ollut valmis myös muihin ratkaisuihin, jotta Ukrainan tukeminen ei vaarannu.
Kokoomuksen Kaunisto: EU:n päätös tukea Ukrainaa on huono uutinen Venäjälle22.12.2025 14:09:12 EET | Tiedote
EU on päättänyt turvata Ukrainan rahoituksen seuraavalle kahdelle vuodelle 90 miljardin euron suuruisella tukipaketilla. Päätös syntyi vaikeiden neuvottelujen jälkeen, mutta lopputulos selvä: Ukrainan kyky puolustautua ja ylläpitää valtion perustoimintoja on turvattu. Ukrainan taistellessa itsenäisyydestään ei käytännössä ole väliä, tulevatko rahat lainasta vai Venäjän jäädytetyistä varoista.
Kokoomuksen Valtola: Hallitus kitkee raskaus- ja perhevapaasyrjintää työelämästä18.12.2025 11:50:57 EET | Tiedote
Hallitus esittää muutoksia tasa-arvolakiin puuttuakseen nykyistä tehokkaammin raskaus- ja perhevapaasyrjintään työelämässä. Esityksellä vahvistetaan työntekijöiden oikeusturvaa, lisätään työnantajien läpinäkyvyysvelvoitteita ja päivitetään lainsäädäntö vastaamaan muuttuneita työelämän käytäntöjä.
Kokoomuksen Keto-Huovinen: Sosiaaliturvan väärinkäyttö heikentää hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa18.12.2025 08:28:10 EET | Tiedote
Hallituksen esitys sosiaaliturvan väärinkäytöksiin puuttumiseksi lähti tänään lausuntokierrokselle. Kansanedustaja Pihla Keto-Huovisen mukaan väärinkäytökset vievät resursseja sekä veronmaksajilta että niiltä, jotka tarvitsevat tukea aidosti.
Kokoomuksen Sirén: Luonnonarvomarkkinat tuovat lisäresursseja luontotekoihin17.12.2025 16:20:53 EET | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén katsoo, että lausunnoille lähtenyt hallituksen esitys luonnonsuojelulain muuttamisesta on tärkeä askel luontokadon pysäyttämiseksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme