Kuntaliitto on pettynyt kuntien rahoituksen leikkauksista: verotulomenetykset korvattava
23.4.2025 22:42:41 EEST | Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund | Tiedote
Kuntaliitto on tyrmistynyt, että hallitus täyttää veronkevennyksistä aiheutuvaa rahoitusvajetta leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Leikkaus iskee suoraan suomalaisten peruspalveluihin ja kasvun edellytyksiin, kuten koulutukseen.
– Hallituksen päätös on erittäin ikävä huomenlahja juuri valituille uusille valtuutetuille. Se tulee vääjäämättä merkitsemään kuntien ansiotulo- ja kiinteistöverojen kiristyksiä sekä leikkauksia koulutukseen ja työllisyyspalveluihin, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Reina arvioi.
– On turha hehkuttaa panostamista perusopetukseen, jos samaan aikaan leikataan kuntien valtionosuudesta. Tällainen osaoptimointi on myrkkyä myös tavoiteltavalle talouskasvulle, Reina toteaa.
Kunnat ovat jo aiemmin sopeuttaneet talouttaan mittavasti. Kuntaliitto painotti huhtikuun alussa, että kuntataloudessa ei ole leikkaus- tai jakovaraa.
– Varoitimme, että valtion rahoitusta ei ole mahdollista vähentää ilman, että se vaarantaa peruspalvelujen laadun ja saavutettavuuden tai johtaa verotuksen merkittävään kiristymiseen. Julkisen talouden tila on jo ennestään vaikea, muistuttaa pääekonomisti Minna Punakallio.
Uusi 75 miljoonan euron leikkaus on 2 prosenttia kuntien laskennallisesta valtionosuusrahoituksesta. Leikkauksen mittaluokkaa voimistaa se, että valtionosuuksiin on kohdistettu leikkauksia jo aiemminkin ja työllisyyspalvelut siirtyivät vuoden vaihteessa kunnille aliresurssoituina.
Veronkevennyksistä johtuva rahoitusvaje korvattava kunnille
Hallitus ilmoitti laskevansa työn verotusta sekä yhteisöveroa tavoitteena kiihdyttää talouskasvua. Kuntaliitto muistuttaa, että julkinen talous on niin heikossa tilassa, että veronkevennykset vähentävät väistämättä verokertymiä.
– Hallitusohjelmassa luvataan, että valtion päättämien veroperustemuutosten verotuottovaikutukset korvataan kunnille. Tästä on nyt ehdottomasti pidettävä kiinni. Jos verokertymän vähentymistä ei kompensoida, kehysriihessä päätetyt veronkevennykset merkitsevät suoria leikkauksia kuntapalveluihin, kuten koulutukseen ja varhaiskasvatukseen, varatoimitusjohtaja Timo Reina korostaa.
Kuntaliitto kiirehtii hallitusta viemään käytäntöön sitoumuksensa jatkaa norminpurkua kuntien tehtäväkentästä. Toistaiseksi norminpurut ovat olleet hyvin vähäisiä, vaikka rahoitusta on niiden varjolla jo leikattu.
Lisätietoja:
varatoimitusjohtaja Timo Reina, p. 040 555 8458
pääekonomisti Minna Punakallio, p. 040 751 5175
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna Kaukopuro-KlemettiViestintäpäällikkö
Puh:+358 50 597 4918hanna.kaukopuro-klemetti@kuntaliitto.fiKunnat luovat perustan asukkaiden hyvälle elämälle. Kuntaliitto tekee työtä, jotta kunnat onnistuvat tehtävässään. Suomen Kuntaliitto on kaikkien maamme kuntien ja kaupunkien kaksikielinen etujärjestö, kunnallisten palvelujen asiantuntija ja kehittäjä. Kuntaliitto.fi on kuntatiedon keskus internetissä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Kuntaliitto / Finlands Kommunförbund
Kommunförbundets utredning: Reform av konst- och kulturinstitutionerna kan inte längre skjutas upp2.11.2026 01:00:00 EET | Pressmeddelande
Museernas, teatrarnas och orkestrarnas framtid förutsätter att de nuvarande strukturerna förnyas. Om reformerna skjuts upp finns det risk för att nätverket av kulturinstitutioner krymper på ett okontrollerat sätt och att den professionella konsten och kulturen koncentreras till de största städerna. Enligt Kommunförbundets nya förutredning är det största hotet mot kulturinstitutionerna inte enbart den minskade finansieringen, utan att man inte tar itu med förändringarna i tid. Det finns redan exempel på nya verksamhetsmodeller. Saimaa Sinfonietta, som är gemensam för stadsorkestrarna i S Michel och Villmanstrand, gör det möjligt att framföra en bredare repertoar i båda städerna. Inom Esbo teaters gästspels- och residensverksamhet öppnas scenerna också för andra grupper och konstnärer.
Kuntaliitto selvitti: Taide- ja kulttuurilaitosten uudistumista ei voi enää lykätä2.11.2026 01:00:00 EET | Tiedote
Museoiden, teattereiden ja orkestereiden tulevaisuus edellyttää nykyisten rakenteiden uudistamista. Jos uudistuksia lykätään, vaarana on kulttuurilaitosverkon hallitsematon supistuminen ja ammattimaisen taiteen ja kulttuurin keskittyminen isoimpiin kaupunkeihin. Kuntaliiton uuden esiselvityksen mukaan kulttuurilaitosten suurin uhka ei ole pelkästään rahoituksen väheneminen vaan se, ettei muutoksiin tartuta ajoissa. Uudenlaisista toimintamalleista löytyy jo esimerkkejä. Mikkelin ja Lappeenrannan kaupunginorkestereiden yhteinen Saimaa Sinfonietta mahdollistaa laajemman ohjelmiston esittämisen molemmissa kaupungeissa. Espoon teatterin vierailunäyttämö- ja residenssitoiminnassa puolestaan näyttämöitä avataan myös muiden ryhmien ja taiteilijoiden käyttöön.
Ruotsinkielinen kuntamedia Kommuntorget uudistuu: Tavoitteena entistä paremmat palvelut ruotsiksi29.10.2026 09:28:21 EET | Tiedote
Kuntalehteä ja Kommuntorget-lehteä julkaiseva KL-Kustannus Oy kehittää ruotsinkielistä uutistarjontaansa. Vuoden 2027 alusta Kuntalehden ja Kommuntorgetin toimitukset yhdistetään. Samalla ruotsinkielisten sisältöjen määrää lisätään digitaalisessa palvelussa kommuntorget.fi:ssä. Printtilehti jatkaa ilmestymistään nykyiseen tapaan.
Kommuntorget förnyas: Målet ännu bättre service på svenska29.10.2026 09:24:19 EET | Pressmeddelande
KL-Kustannus Oy som ger ut tidskrifterna Kuntalehti och Kommuntorget utvecklar sitt svenskspråkiga nyhetsutbud. Redaktionerna för de två tidskrifterna slås ihop från början av 2027. Samtidigt utökas det svenskspråkiga innehållet i den digitala tjänsten Kommuntorget.fi. Den tryckta tidningen kommer att ges ut som tidigare.
Kuntapäättäjät kannattavat sähköisen äänestämisen mahdollistamista vaaleissa28.10.2026 09:22:06 EET | Tiedote
Kuntien ja kaupunkien luottamushenkilöt ja johtavat viranhaltijat suhtautuvat myönteisesti sähköisen äänestämisen mahdollistamiseen kuntavaaleissa. Kuntaliiton kyselyyn vastanneista 72 prosenttia kannatti sähköisen äänestämisen käyttöönottoa kuntavaaleissa. Kyselyyn vastasi yhteensä 2 257 kuntien luottamushenkilöä ja viranhaltijaa eri puolilta Suomea.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme