Vihreiden Oras Tynkkynen: kasvuriihestä tuli eriarvoisuusriihi
23.4.2025 22:55:12 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Hallitus tarjoilee puoliväliriihestä suomalaisille mittavan paketin sitä samaa vanhaa: veronkevennyksiä suurituloisille pienituloisten kustannuksella. Vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja Oras Tynkkynen moittii hallitusta myös Suomen talouden kannalta ratkaisevien teollisten investointien ja kansainvälisten osaajien köykäisestä käsittelystä.

Puoliväliriihi päättyi myöhään keskiviikkoiltana pakettiin, joka toistaa osin Orpon hallituksen tuttuja virheitä. Hallituksen käsissä talousriihestä taisikin tulla eriarvoisuusriihi.
”Pääministeri Petteri Orpo totesi aiemmin, että riihen päätöksiä on valmisteltu jo pitkään. Tulos oli silti sitä samaa vanhaa: hallitus maksattaa jälleen veronalennuksia myös hyvätuloisille leikkaamalla koulutuksesta ja köyhiltä”, Tynkkynen kiteyttää.
Elinkeinoelämä on toistuvasti vaatinut hallitukselta toimia työhön johtavan maahanmuuton edistämiseksi. Myös asiantuntijoiden mukaan se olisi yksi tärkeimpiä tapoja vahvistaa Suomen taloutta.
”Riihi vahvistaa, että kokoomus on hallituksessa perussuomalaisen maahanmuuttopolitiikan vanki. Lakritsipiippujen sääntelyn kanssa näpertely ei paljoa auta, jos väestön ikääntyessä Suomi ei kykene houkuttelemaan kansainvälisiä osaajia. Hallituksen käpertymisaatteen ja muukalaisvihamielisyyden maksajiksi joutuvat suomalaiset yritykset ja talous”, Tynkkynen moittii.
Suomen talouden suurimpia mahdollisuuksia on vihreän siirtymän teollisuus. Vaikka hallitus päätti perustellusti pidentää vihreän siirtymän suurten investointien verokannustinta, riittävät päätökset investointien kotiuttamiseksi jäivät uupumaan.
”Suomella on käsissään vihreän siirtymän valttikortit, mutta politiikalla tämäkin mahdollisuus voidaan vielä tyriä. Riihessä hallitus ei saanut haudattua miljardi-investoinneille haitallisia omia aikeitaan kuten tuulivoiman kansallista lisäsääntelyä”, vihreitä eduskunnan talousvaliokunnassa edustava Tynkkynen arvostelee.
Investoinneille ratkaisevan tärkeää on ennakoitavuus. Riihen suurin ilmastoanti oli lopulta se, että hallitus ei romuttanut Suomen hiilineutraaliustavoitetta.
”Hallitus onneksi tuli järkiinsä eikä lähtenyt sentään repimään auki ilmastolakia. Hallitus ei silti myöskään tehnyt päätöksiä, joilla Suomi voisi yltää hiilineutraaliuteen. Pelkkä tavoite ilman riittäviä toimia on kuollut kirjain. Näin hallitus kippaa kuormallisen päästövelkaa ilmastolle, seuraavalle hallitukselle ja suomalaisille veronmaksajille”, Tynkkynen toteaa.
Hallitus on aiemmin tehnyt mittavat leikkaukset suomalaisten peruspalveluihin ja -turvaan. Riihi kurittaa lisäksi maailman köyhimpiä leikkaamalla kehitysyhteistyöstä vielä aiempien suurleikkausten päälle.
”Hallitus on ainakin johdonmukainen siinä, että se leikkaa köyhimmiltä niin kotimaassa kuin maailmalla. Riihen päätökset tarkoittavat käytännössä vähemmän koulukirjoja tytöille, rokotteita vauvoille ja ruoka-apua nälkää näkeville. Se on kova hinta maksaa siitä, että saa keventää suurituloisten verotusta”, Tynkkynen havainnollistaa.
Vihreät esittivät riihen alla yli 50 keinoa talouden vahvistamiseksi neljällä painopistealueella: 1) osaamisen vahvistaminen, 2) vihreän teollisuuden investointien kotiuttaminen, 3) työhön johtavan maahanmuuton edistäminen ja 4) talouden uudistaminen. Lisäksi vihreät ovat kuvanneet vaihtoehtobudjetissa, miten valtiontaloutta voitaisiin tasapainottaa yhtä paljon kuin hallitus maksattamatta sitä köyhillä ja luonnolla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Oras TynkkynenVihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:050 512 1584oras.tynkkynen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Virta: Järkyttävät videot osoittavat jälleen turkistarhauksen julmuuden – turkistarhaus on lopetettava Suomessa nyt3.9.2026 15:41:11 EEST | Tiedote
Turkistarhauksen jatkuminen on yksi suurimmista eläinoikeusloukkauksista Suomessa. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta on toistuvasti vaatinut hallitusta käynnistämään alan hallitun alasajon ja tukemaan turkistuottajia siirtymisessä uusiin elinkeinoihin. Nyt julkisuuteen tulleet uudet kuvat suomalaisilta turkistarhoilta osoittavat jälleen, miksi turkistarhauksen jatkamista ei voida enää puolustella.
Vihreiden Hopsu: Hallitus ei ottanut budjettiriihessään huomioon naisten ja nuorten työttömyyskriisiä3.9.2026 12:48:41 EEST | Tiedote
Korkeakoulutettujen naisten työttömyys on kasvanut jo ennätystasolle, ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan järjestöleikkaukset iskevät nyt suoraan heihin. Myös alle 25-vuotiaita pitkäaikaistyöttömiä oli heinäkuussa 18 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Vihreiden kansanedustaja Inka Hopsu ihmettelee budjettiriihen vaisuja työllisyystoimia.
Hyrkkö: Kokoomuksen taloususkottavuudesta on jäljellä vain märkä läntti2.9.2026 17:45:58 EEST | Tiedote
Valtiovarainministeriön tänään vahvistamien tietojen mukaan hallituksen viimeiseksi jäävä budjettiesitys heikentää julkista taloutta 0,1 miljardilla eurolla. Valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja ja vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö vaatii hallitusta perääntymään höveleistä veroalennuksista.
Vihreiden Virta kommentoi uusia YK:n ilmastolukuja: “Jos olisin hallituksessa, vaatisin kriisikokousta koolle”2.9.2026 16:01:41 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta kommentoi juuri julkaistun YK:n ympäristöohjelma UNEPin raporttia, jonka mukaan ilmaston kuumeneminen tulee ylittämään 1,5 asteen rajan jo lähivuosina. Hän pitää Euroopan tämän kesäisiä ympäristökriisejä vain esimakuna tulevasta ja vaatii hallitukselta nopeampia toimia ilmastokriisin hillitsemiseksi.
Vihreiden Forsgrén: Kelan luvut haastavat hallituksen ihmisvihamieliset puheet maahanmuuttajien passiivisuudesta2.9.2026 11:41:29 EEST | Tiedote
Toimeentulotukea ja työmarkkinatukea saavien osuus vieraskielisestä väestöstä on pienentynyt selvästi, kertoo Kelan tuore tilasto. Vihreiden kansanedustaja Bella Forsgrén vaatii hallitusta lopettamaan maahanmuuttajien leimaamisen ja keskittymään työllistymisen todellisten esteiden purkamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme