Nuorten Uskalla Yrittää -finaali 2025: EM-kilpailuihin etenevät Etu-Töölön lukiosta BioAnglers NYT ja Haaga-Heliasta TarjousMatch NYT
Helsingissä 23.–24.4. järjestetyssä Uskalla Yrittää -finaalissa Suomen parhaiksi NYT-yrityksiksi valittiin kestävään kehitykseen panostava BioAnglers NYT sekä maalausurakointeja kilpailuttava TarjousMatch NYT. Suomen suurimpaan nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin osallistui yhteensä 54 yritystä ja noin 200 nuorta peruskouluista, toiselta ja korkea-asteelta eri puolilta Suomea. Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten tiimit Yrityssankari-kilpailussa. Tapahtuman järjesti Nuorten yrittäjyys ja talous NYT.

Finaalin ensimmäisenä päivänä nuoret NYT-yrittäjät esittelivät tuotteitaan, palveluitaan ja myyntipuhetaitojaan messutapahtumassa Mall of Triplassa. Liike-elämän ja opetusalan ammattilaisista koostunut tuomaristo haastatteli ja arvioi NYT-yritykset. Pääpalkinnon voittajat pokkasivat matkan yrittäjyyden EM-kilpailuun Ateenaan, minkä lisäksi nuorten yrityksille jaettiin palkintoja 11 eri kategoriassa.
Uskalla yrittää -kilpailu on osa Nuorten NYTin Vuosi yrittäjänä -ohjelmaa. Finaalissa mukana olleet nuoret ovat opiskelleet ohjelmassa tämän lukuvuoden aikana. Yrittäjyysopintojen aikana he ovat perustaneet oikealla rahalla toimivan harjoitusyrityksen ja edenneet Uskalla yrittää -aluekilpailusta finaaliin.
Katso ja lataa täältä palkittujen kuvat ja tunnelmakuvia finaalitapahtumasta.
Kuvat: Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Palkitut nuorten yritykset
Paras NYT-yritys 2025, peruskoulu ja toinen aste: BioAnglers NYT
Etu-Töölön lukio, Helsinki
Liikeidea: BioAnglers on kestävän kehityksen kalastusbrändi, joka tarjoaa ympäristöystävällisiä biohajoavia pehmeitä syöttejä. Yritys tuottaa innovatiivisia biohajoavia kalastustuotteita, jotka toimivat ympäristöä vahingoittamatta. ”Haluamme tarjota parempia syöttivaihtoehtoja kalastajille. Tehdään kalastuksesta puhtaampaa, vihreämpää ja nautinnollisempaa kaikille!”
Tuomariston perustelut: Ympäristövastuullinen tuoteinnovaatio, jolla on globaalia markkinapotentiaalia. Tuote vastaa selkeään ongelmaan. Tiimin esiintyminen on hyvin hiottua, he ovat kielitaitoisia ja kommunikoivat mainiosti. Yritys on todistanut jo, että heidän liiketoimintamallinsa on toimiva ja heillä on tieteellistä yhteistyötä myös yliopiston kanssa. Hyvä käsitys tuotannon kuluista ja talousluvut kunnossa.
Palkittu NYT-yritys edustaa Suomea Vuosi yrittäjänä -ohjelman EM-kilpailuissa Ateenassa Kreikassa, heinäkuussa 2025. Kilpailun nimi on Gen-e.
Paras NYT-yritys 2025, korkea-aste: TarjousMatch NYT
Haaga-Helia, Helsinki
Liikeidea: TarjousMatch auttaa kotitalouksia ja taloyhtiöitä löytämään luotettavat maalausurakoitsijat helposti ja läpinäkyvästi. Maalausyrityksille tarjoamme valmiiksi dokumentoituja ja laadukkaita tarjouspyyntöjä. Emme vain yhdistä osapuolia, vaan varmistamme sujuvan kilpailutuksen ja reilut tarjousmahdollisuudet.
Tuomariston perustelut: Hiottu palvelu, jonka esittelyssä tulivat hyvin esille talousarviot ja tulevaisuuden suunnitelmat. Yrittäjien toiminnasta huokuu ammattitaito ja he tuntevat markkinatilanteen. Palvelu on tehty asiakkaalle hyvin helpoksi.
Palkittu NYT-yritys edustaa Suomea Vuosi yrittäjänä -ohjelman EM-kilpailuissa Ateenassa Kreikassa, heinäkuussa 2025. Kilpailun nimi on Gen-e.
Paras liikeidea: Lumisnow UF
Jakobstads Gymnasium, Pietarsaari
Liikeidea: Yritys myy laskettelijoille tarkoitettuja tuotteita, ja on erikoistunut bambusta valmistettujen hiihtosauvojen valmistukseen ja myyntiin. Kaikki alkoi kolmesta ystävästä, jotka halusivat yhdistää intohimonsa hiihtämiseen ja kiinnostuksensa yrittäjyyteen.
Tuomariston perustelut: Harkittu liikeidea, jossa on vahva ympäristöpainotus. Tyylikäs ja innovatiivinen tuote, joka on laadukas ja hinnoiteltu kilpailukykyisesti. Uskottava ja vakuuttava konsepti. Esitys oli ammattimainen, kolmikielinen ja heillä on vahva yrittäjäasenne. Yrityksellä on syvä ymmärrys markkinoista, kannattavuudesta ja talouden avainluvuista.
Paras liikeidea -palkinnon jakoi SEB.
Paras tuote: Puiset NYT
Riihenmäen koulu, Mäntsälä
Liikeidea: Yritys myy ja valmistaa käsintehtyjä puusormuksia. Materiaaleina ovat jäte- ja hukkapuu.
Tuomariston perustelut: Todella hieno ja käyttäjäystävällinen tuote, jossa on viimeistelty pakkaus ja ulkonäkö. Yrittäjien tiimityö on sujuvaa ja heillä on hiottu työprosessi tuotteen valmistamiseen.
https://www.instagram.com/puiset_nyt/
Paras liikeidea -palkinnon jakoi Lidl.
Paras palvelu: Paint it NYT
Alppilan lukio, Helsinki
Liikeidea: Paint it tarjoaa edullisemman ja asiakaskokemukseen perustuvan palvelun nyt trendiksi noussen pulverimaalauksen parissa. Paint It maalaa muun muassa vanteita sekä autojen- että moottoripyörien osia.
Tuomariston perustelut: Tarkalle kohderyhmälle mietitty intohimosta kasvanut palvelu. Koko palveluprosessi on suunniteltu asiakaslähtöisesti ja se muodostaa todella selkeän kokonaisuuden. Palvelun hinnoittelu on kilpailukykyinen ja selkeästi rakennettu.
Paras palvelu -palkinnon jakoi Fennia.
Tulevaisuuden ratkaisija: Reipas NYT
Ylöjärven Lukio, Ylöjärvi
Liikeidea: Reipas NYT järjestää monipuolisia sekä innostavia liikuntapalveluita kunnille, kouluille ja yrityksille. Reipas NYT tavoittelee erityisesti lasten ja nuorten liikkuvuuden parantamista.
Tuomariston perustelut: Yrityksellä on suuri visio tulevaisuuden rakentamisesta: lapsiin pitää investoida, sillä he ovat tulevaisuuden työntekijöitä. Yritys on miettinyt laajentumista ja liiketoiminnan kasvattamista. Yritys on verkostoitunut ja luonut yhteistyötä kaupungin kanssa. Yrityksen tavoitteena on aidosti paremman maailman ja terveemmän Suomen rakentaminen.
Tulevaisuuden menestyjä -palkinnon jakoi Elo.
Paras vastuullinen yritys: Fredrik NYT
Keski-Pohjanmaan ammattiopisto, Kokkola
Liikeidea: Yritys valmistaa sisustusvalaisimia jätemaalista ja jalostaa jätteeksi menevää materiaalia uudeksi tuotteeksi.
Tuomariston perustelut: Yrityksen toiminnan keskiössä on kiertotalous ja se hyödyntää hienosti teollisuuden sivuvirtoja. Tuote on kaunis, ja tuotteen turvallisuus on huomioitu. Yritys on suunnitellut jo tulevaisuuttaan ja laajentumista.
Paras yhteiskunnallinen yritys -palkinnon jakoi OP.
Paras yksinyrittäjä: DJ RoPo NYT
Porin Lyseon Koulu, Pori
Liikeidea: Porilaine DJ jol o rytmi veres! Yritys tarjoaa tapahtumatuotantoa erilaisiin tilaisuuksiin. Erikoisosaamista ovat ottelutapahtumat, häät, firmojen tilaisuudet ja diskot. Yritys vastaa myös tapahtumien DJ-palveluista ja valaistuksesta.
Tuomariston perustelut: Ammattimaista toimintaa ja yrityksellä on taloudelliset luvut hallussa. Sen toiminta on vakiintunutta. Yrityksellä on erinomaiset verkostot ja yhteistyökumppaneita.
https://www.instagram.com/djropo99/
Paras yksinyrittäjä -palkinnon jakoi Suomen Yrittäjät.
Paras messupiste: Kahviset NYT
Jämsän Kristillinen Kansanopisto, Jämsä
Liikeidea: Kahviset myy suomalaisesta koivuvanerista tehtyjä kahvisettejä. Kahvisettiin kuuluu suodatinpussiteline ja kahvipurkki. Kahvisetin idea on tehdä kahvihetkistä sujuvia ja nautinnollisia.
Tuomariston perustelut: Messupiste oli tuotteensa näköinen ja tukee yrityksen visuaalista brändiä. Tuomaristoon teki vaikutuksen myös aktiivinen myynti ständillä.
Paras myyntipuhe: Detalya UF
Jakobstads Gymnasium, Pietarsaari
Liikeidea: Yritys valmistaa tyylikkäitä rannekoruja kierrätetystä ruostumattomasta teräksestä, jotka on suunniteltu koristamaan ranteessa pidettävää hiuslenkkiä. Hiuslenkki asetetaan rannekoruun tehtyyn uraan.
Tuomariston perustelut: Tiimin esiintyminen oli ammattimaista ja määrätietoista. Heidän sloganinsa on mieleenpainuva. Esiintyminen oli itsevarmaa ja tuote oli tuotu hienosti mukaan myyntipuheeseen.
https://www.instagram.com/detalyauf/
Paras myyntipuhe -palkinnon voittaja valittiin erillisen myyntipuhekilpailun osallistujien joukosta.
Alumni Leadership: Lotta Kankaanpää, Mediaalto NYT
Nousiaisten lukio, Nousiainen
Tuomariston perustelut: Palkinnonsaaja on osoittanut toiminnassaan erinomaista johtajuutta, aitoa alumnihenkisyyttä ja vahvaa yrittäjämäistä asennetta.
Alumni Leadership –palkinnon jakoi NYT-alumnit (JA Alumni Finland ry).
Yrityssankari-palkinnot alakoulujen finaalissa
Tapahtumassa palkittiin myös alakoululaisten yrityksiä.
Vuoden paras Yrityssankari-tiimi: LPT – Linnunpönttö tekijät
Kesämäen koulu, Lappeenranta
Liikeidea: Valmistamme ja myymme linnunpönttöjä, koska linnut käyttävät pönttöjä suojana ja pesintäpaikkoina.
Tuomariston perustelut: Valmis ja pitkälle mietitty yritys sekä uskottava brändi.
Paras Yrityssankari-myyntipuhe: Purple Lemon
Kirkonkylän koulu, Rusko
Liikeidea: Smoothiet ja hedelmäiset välipalat ovat intohimomme ja liikeideamme.
Tuomariston perustelut: Energinen ja hiottu esitys, jota oli selvästi harjoiteltu paljon.
Katso ja lataa valokuvia tapahtumasta
Katso täältä palkittujen kuvat ja tunnelmakuvia finaalitapahtumasta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari LehtonenViestinnän asiantuntija
Puh:040 4508 307mari.lehtonen@nuortennyt.fiMari RakkolainenAsiantuntija, nuorten yrittäjyysosaaminen
Puh:040 7326 260mari.rakkolainen@nuortennyt.fiKuvat













Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa. Nuorten NYT -järjestömme perustettiin kesäkuussa 2023, kun Nuori Yrittäjyys ry ja Talous ja nuoret TAT yhdistivät toimintansa.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Unga är mer optimistiska än tidigare när det gäller arbetslivet – betydelsen av lycka och fred betonas också i förväntningarna på framtiden21.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Får publiceras 21.5.2025 klo 01.00: Det har skett en positiv förändring i ungas tankar om arbetslivet. NYT Ungas framtidsrapport 2025 visar att ungas tro på deras egen förmåga och deras hopp om ett bättre arbetsliv har blivit starkare sedan i fjol. I fråga om framtidsförhoppningarna ser många unga fred, vänner och lycka som viktiga grundpelare i sina liv.
Nuoret suhtautuvat työelämään aiempaa toiveikkaammin – tulevaisuuden odotuksissa korostuvat myös onnellisuuden ja rauhan merkitys21.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote
Julkaisuvapaa 21.5.2025 klo 01:00: Nuorten ajatukset työelämästä ovat kokeneet myönteisen suunnanmuutoksen. NYT Nuorten tulevaisuusraportti 2025 osoittaa, että nuorten usko omiin kykyihin ja toive paremmasta työelämästä on vahvistunut viime vuodesta. Tulevaisuuden toiveissa moni kokee rauhan, ystävät ja onnellisuuden elämän tärkeiksi peruspilareiksi.
Kyselytutkimuksen julkaisu: Mitä nuoret odottavat työelämältä?5.5.2025 09:42:55 EEST | Kutsu
Millaisia asioita tulevaisuuden osaajat todella arvostavat? Mitkä alat ovat nuorista houkuttelevia? Mikä nuoria stressaa?
Våga vara företagsam-finalen tar ungas företagsidéer till hjärtat av Helsingfors17.4.2025 12:00:43 EEST | Kutsu
Finlands största entreprenörskapstävling för unga, Våga vara företagsam, landar i Mall of Tripla onsdagen den 23 april. Över 50 UF-företag som drivs av unga samlas för att tävla om titeln som Finlands bästa UF-företag – och två av dem får äran att representera Finland i de ungas EM-tävling i entreprenörskap i Grekland. Den årliga Våga vara företagsam-tävlingen är en del av Ung företagsamhet och ekonomi NYTs verksamhet.
Kutsu: Uskalla Yrittää -finaali tuo yhteen nuoret yrittäjät eri puolilta Suomea17.4.2025 11:53:27 EEST | Kutsu
Suomen suurin nuorten yrittäjyyskilpailu, Uskalla Yrittää -finaali, tuo Helsinkiin yli 50 nuorten perustamaa NYT-yritystä eri puolilta maata. Nuoret yläkoulusta, toiselta ja korkea-asteelta esittelevät liikeideoitaan, myyvät tuotteitaan ja kilpailevat paikasta nuorten EM-kilpailuun Kreikkaan. Kilpailun järjestää Nuorten NYT -järjestö ja tapahtuma on osa valtakunnallista Vuosi yrittäjänä -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme