Rikkaiden riihessä todelliset kasvutoimet unohtuivat
Petteri Orpon hallituksen puoliväliriihessä toteuttamat veronkevennykset ovat kestämätön valinta nykyisessä taloustilanteessa. Sosiaaliturvaleikkausten kohteeksi joutuneita suomalaisia eivät yrityksille ja parhaiten tienaaville kohdennetut veronalennukset lohduta. Jälleen kerran päädyttiin leikkaamaan tuottavuutta aidosti kasvattavasta koulutuksesta.
Sosiaaliturva- ja koulutusleikkausten lisäksi hallitus on rukannut työmarkkinoita rajulla kädellä työnantajan toiveiden mukaisiksi. Tavallisiin suomalaisiin palkansaajiin osuvia toimia on kerta toisensa jälkeen perusteltu julkisen talouden tasapainottamisella. Luvattuja työpaikkoja ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Sen sijaan työttömyysluvut ovat ennätyskorkealla ja Suomen alijäämä on ylittämässä EU:n salliman rajan, josta hallitus on itse meitä pelotellut. Tästä huolimatta hallitus käänsi kelkkansa ja julkaisi eilen puoliväliriihen lopuksi tukun toimenpiteitä, joita se härkäpäisesti kutsuu kasvutoimiksi. Tosiasiassa ne olivat jälleen uusi kädenojennus erityisesti kaikista parhaiten tienaaville.
– Rikkaiden riihessä hallituksen suhteellisuudentaju tuntuu kaikonneen täysin, kun ensin on hoettu kaksi vuotta tarvetta leikata ja sitten yhtäkkiä tehdäänkin miljardien veronkevennykset, Pron puheenjohtaja Niko Simola ihmettelee.
Lukuisat asiantuntijat ovat arvostelleet valittuja toimenpiteitä kasvun kannalta tehottomiksi ja kyseenalaistaneet niiden järkevyyden tässä taloustilanteessa. Pro ihmettelee, mihin jäivät aidot, pitkäjänteiset satsaukset esimerkiksi koulutukseen, joka on tutkitusti yksi vaikuttavimpia tuottavuutta kasvattavia toimia. Sen sijaan hallitus saksii niin kunnilta, eli perusopetuksesta, kuin myös korkeakoulujen perusrahoituksesta eikä edelleenkään laita penniäkään työuran aikaiseen osaamisen kehittämiseen tai opiskeluun – leikattuaan aikuiskoulutustuen heti hallituskauden aluksi.
Suhteellisuudentaju tuntuu olevan hukassa myös valtionhallinnon leikkausten kanssa; aiemmin tehtyjen 450 miljoonan euron säästöjen lisäksi hallitus ilmoitti leikkaavansa valtionhallinnosta vielä 130 miljoonaa euroa.
– Valtionhallinnon leikkausten osalta puuttuu täysin johtajuus ja johdonmukaisuus, Simola toteaa. – Virastot asetetaan täysin kestämättömään tilanteeseen toimintaansa suunniteltaessa ja järjestettäessä leikkausten seuratessa toisiaan. Valtion virkamiesten ja työntekijöiden ansiosta yhteiskunta toimii ja turvallisuudesta pidetään huolta, mutta hallitus ei tätä selvästi halua ymmärtää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Niko SimolaPron puheenjohtaja
Puh:+358 40 566 8517niko.simola@proliitto.fiPro – työelämän joukkovoima ja yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta. Voimajoukkoomme kuuluu jo 120 000 jäsentä, ja neuvottelemme 180 virka- ja työehtosopimusta.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien työehtoja, toimeentuloa ja kehittymismahdollisuuksia. Lisäksi pidämme huolta jäsentemme hyvinvoinnista niin työssä kuin vapaalla.
Uskomme, että inhimillinen työelämä on ihmisoikeus. Ennakoimme kansainvälisiä työelämän kehityskulkuja ja ilmiöitä, ja kehitämme uusia ratkaisuja suomalaiseen työelämään. Rakennamme sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävää, tasa-arvoista yhteiskuntaa – tai sanalla sanoen: työelämäniloa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ammattiliitto Pro ry
Ammattiliitto Pro: Ministeri Juuson päätös lakkauttaa työikäisten hyvinvointia edistävä toiminta on vahvasti ideologinen11.12.2025 12:52:57 EET | Tiedote
Sosiaali- ja terveysministeriö on päättänyt leikata Palkansaajien hyvinvointi ja terveys PHT ry:n avustusta tälle vuodelle ja lakkauttaa sen kokonaan. Pro pitää päätöstä ideologisena jatkona viime viikon SASK-leikkauksille.
Ammattiliitto Pro: SASKin rahoitusleikkaukset täysin poliittisia5.12.2025 12:07:30 EET | Tiedote
Ulkoministeriö on ilmoittanut huomattavista leikkauksista Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin rahoitukseen vastoin omien valmistelijoidensa suositusta. Ammattiliitto Pro pitää leikkauspäätöstä ay-liikkeeseen kohdistuvana vastatoimena ja siten täysin poliittisena päätöksenä, jolla on negatiivisia seurauksia myös suomalaisille yrityksille.
Ammattiliitto Pron edustajisto: suomalaisyrityksillä on nyt näytön paikka20.11.2025 13:00:36 EET | Tiedote
Ammattiliitto Pron edustajisto kehottaa yrityksiä investoimaan nyt, kun työttömyys on ennätyskorkealla ja maan hallitus on toteuttanut työnantajien villeimmätkin toiveet.
Vuoden tasa-arvotekona palkittu hanke edistää monimuotoisuutta työelämässä3.11.2025 10:02:48 EET | Tiedote
Ammattiliitto Pro palkitsee monimuotoisuutta edistävän hankkeen vuoden tasa-arvo ja yhdenvertaisuustekona. Kemian aloilla alkuunsa saanut #Monimuotoinen-hanke on esimerkki siitä, miten liittojen yhteistyöllä voidaan rakentaa inklusiivisempaa ja turvallisempaa työelämää kaikille.
Vuoden tasa-arvotekona palkittu hanke edistää monimuotoisuutta työelämässä3.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Ammattiliitto Pro palkitsee monimuotoisuutta edistävän hankkeen vuoden tasa-arvo ja yhdenvertaisuustekona. Kemian aloilla alkuunsa saanut #Monimuotoinen-hanke on esimerkki siitä, miten liittojen yhteistyöllä voidaan rakentaa inklusiivisempaa ja turvallisempaa työelämää kaikille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme