Digi- ja väestötietovirasto valmistelee muutoksia palvelu- ja toimipaikkaverkostoonsa
25.4.2025 11:47:10 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) valmistelee muutoksia palvelu- ja toimipaikkaverkostoonsa. Käyntiasiointipalvelut on tarkoitus keskittää 18 maakuntakeskukseen, joissa palveluille on eniten tarvetta. Muutoksilla virasto säästää vuosittain yli 2 miljoonaa euroa.

Digi- ja väestötietovirasto palvelee henkilöasiakkaitaan puhelimitse, verkossa ja paikan päällä. Käyntiasioinnin suosio on laskenut jo pitkään suhteessa muihin asiointikanaviin. Vuonna 2024 asioinnista noin 94 prosenttia tapahtui muiden kanavien kautta kuin käyntiasioinnissa.
Palvelutarve on keskittynyt suurimpiin kaupunkeihin
Viime vuoden aikana yli 60 prosenttia kaikesta Digi- ja väestötietoviraston käyntiasioinnista tapahtui Helsingissä. Myös muutoin asiointi keskittyi suuriin kaupunkeihin: kaikkiaan lähes 90 prosenttia käyntiasioinnista tapahtui 18 maakuntakeskuksessa sijaitsevassa toimipaikassa.
– Käyntiasiointipalvelujemme on nykyisessä taloustilanteessa perusteltua sijoittua jatkossa niille paikkakunnille, joilla on eniten palvelutarvetta, sanoo ylijohtaja Pekka Rehn Digi- ja väestötietovirastosta.
Digi- ja väestötietoviraston suunnitelman mukaan käyntiasiointipalvelua olisi tarjolla nykyisessä laajuudessaan kesäkuun loppuun asti. Sen jälkeen käyntiasiointipalvelua olisi tarjolla 18 maakuntakeskuksessa sijaitsevassa toimipaikassa. Osa näistä toimipaikoista alkaisi vielä vuoden 2025 aikana tarjota uudenlaista etäpalvelua. Etäpalvelu mahdollistaa asioinnin Digi- ja väestötietoviraston kanssa siten, että asiakaspalvelija sijaitsee eri paikkakunnalla.
– Suunnitelmamme mukaan paikan päällä voisi asioida kesäkuun 2025 jälkeen Digi- ja väestötietoviraston toimipaikoissa Helsingissä, Hämeenlinnassa, Joensuussa, Jyväskylässä, Kajaanissa, Kokkolassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Seinäjoella, Tampereella, Turussa ja Vaasassa. Suunnitelman mukaan siirrymme tarjoamaan etäpalvelua vuoden 2025 lopussa pienimmän palvelutarpeen paikkakunnilla eli Hämeenlinnassa, Kajaanissa, Kokkolassa, Kouvolassa, Mikkelissä ja Seinäjoella, Pekka Rehn kertoo.
Harva asia vaatii käyntiä paikan päällä virastossa
Useimmat asiat voi hoitaa ilman käyntiä Digi- ja väestötietovirastossa. Asiointimahdollisuuksia ja neuvontaa on tarjolla puhelimitse ja verkossa voi hoitaa useimmat asiat. Palvelut, jotka edellyttävät henkilökohtaista käyntiä paikan päällä ovat vihkiminen, tietyt julkisen notaarin palvelut ja ulkomaalaisten rekisteröinti. Vihkijän voi lisäksi tilata maksua vastaan haluamaansa paikkaan Suomessa.
Digi- ja väestötietovirasto on aiemmin tarjonnut tilapäisissä käyntiasiointitarpeissa pop up -palvelua, kun suurella asiakasjoukolla on ollut sama asiointitarve samanaikaisesti esimerkiksi oppilaitoksissa. Pop up -palvelua on tarkoitus jatkaa, jos sille on kysyntää.
Muutoksen taustalla valtionhallinnon säästöt
Valtionhallinnon säästöjen vuoksi Digi- ja väestötietoviraston toimintamenoihin käytettävä rahoitus on vuosina 2025–2027 noin viidenneksen pienempi kuin vuonna 2024. Muuttamalla palvelu- ja toimipaikkaverkostoa virasto säästää vuosittain yli 2 miljoonaa euroa.
Palvelu- ja toimipaikkaverkoston muutoksen suunnittelua on ohjannut palvelutarpeen arvioinnin ja valtionhallinnon säästöjen lisäksi myös valtion toimitilastrategia, jonka toteuttamiseen Digi- ja väestötietovirasto on sitoutunut.
Yhteistoimintaneuvottelut alkavat henkilöstön keskittämiseksi 12 paikkakunnalle
Digi- ja väestötietovirasto suunnittelee, että osana palvelu- ja toimipaikkaverkoston muutosta viraston nykyinen henkilöstö sijoittuisi 12 paikkakunnalle, joita ovat Helsinki, Joensuu, Jyväskylä, Kuopio, Lahti, Lappeenranta, Oulu, Pori, Rovaniemi, Tampere, Turku ja Vaasa. Tästä johtuen virasto aloittaa yhteistoimintaneuvottelut. Suunnitelmaan ei liity henkilöstön vähentämistarvetta.
Digi- ja väestötietovirasto tekee päätöksen palvelu- ja toimipaikkaverkoston muutoksista yhteistoimintaneuvottelujen päätyttyä. Neuvottelut kestävät enintään kuusi viikkoa.
Yhteyshenkilöt
Pekka RehnYlijohtaja, Asiakkaat-osasto
Puh:0295 535 046pekka.rehn@dvv.fiDigi- ja väestötietovirasto
Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.
Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto
Välkommen till världens lyckligaste land – skärm med invånarantal hälsar resenärer välkomna på Helsingfors-Vanda flygplats5.6.2026 12:00:00 EEST | Pressmeddelande
Resenärer som anländer till Helsingfors-Vanda flygplats möts från och med början av juni av Myndigheten för digitalisering och befolkningsdatas skärm som visar Finlands invånarantal. Skärmen har placerats i flygplatsens bagageaula längs rutten för ankommande passagerare.
Tervetuloa maailman onnellisimpaan maahan – asukaslukunäyttö tervehtii matkustajia Helsinki-Vantaalla5.6.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Helsinki-Vantaan lentoasemalle saapuvia matkustajia on vastassa kesäkuun alusta lähtien Digi- ja väestötietoviraston Suomen asukaslukua esittävä näyttö. Näyttö on sijoitettu lentoaseman matkatavara-aulaan saapuvien matkustajien reitille.
Welcome to the happiest country in the world – passengers are greeted by a population display at Helsinki Airport5.6.2026 12:00:00 EEST | Press release
From the beginning of June, passengers arriving at Helsinki Airport will be greeted by a display showing Finland's population figure from the Digital and Population Data Services Agency. The display is located in the airport’s baggage claim area, along the route taken by arriving passengers.
MDB söker en teknisk genomförare för den nya Suomi.fi-plånboken5.6.2026 09:20:33 EEST | Pressmeddelande
Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata (MDB) publicerar år 2027 en ny Suomi.fi-tjänst, vars namn är Suomi.fi-plånbok. Suomi.fi-plånboken som används i en mobiltelefon eller en smart enhet främjar säker digital ärendehantering i Finland och Europa. Nu söker MDB en partner för det tekniska genomförandet av mobilapplikationen och dess bakgrundssystem.
DVV hakee teknistä toteuttajaa uudelle Suomi.fi-lompakolle5.6.2026 09:20:33 EEST | Tiedote
Digi- ja väestötietovirasto (DVV) julkaisee vuonna 2027 uuden Suomi.fi-palvelun, jonka nimi on Suomi.fi-lompakko. Älylaitteessa toimiva Suomi.fi-lompakko edistää turvallista digitaalista asiointia Suomessa ja Euroopassa. Nyt DVV etsii kumppania puhelinsovelluksen ja sen taustajärjestelmien tekniseen toteuttamiseen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme