Kokoomuksen Autto: Lapsiperheet rakentavat Suomen tulevaisuutta – perheiden verotus kevenee jopa satasilla lisää
Orpon hallitus päätti osana puoliväliriihen miljardin tuloveronkevennyksiä nostaa lapsiperheille kohdistuvaa työtulovähennyksen lapsikorotusta. ”Työssäkäyvät vanhemmat ovat tämän yhteiskunnan tukipilareita. Hallitus tukee perheitä tekemällä työnteosta entistä kannattavampaa”, linjaa kokoomuksen kansanedustaja Heikki Autto.

”Perheissä rakennetaan pohja maamme tulevaisuudelle. Siksi hallitus kohdistaa työssäkäyville vanhemmille merkittävän lisäveronkevennyksen lapsikorotusta nostamalla”, Autto sanoo.
Hallitus otti työtulovähennyksen lapsikorotuksen käyttöön tänä vuonna. Palkansaajan yhdestä huollettavasta lapsesta saatava korotus nousee nyt tehdyillä päätöksillä 50 eurosta yli 100 euroon.
”Esimerkiksi kahden lapsen ja työssäkäyvän vanhemman perheessä työn verotus kevenee yli 400 euroa vuodessa työtulovähennyksen korotusten päälle. Yksinhuoltajalla verotus kevenee yhtä paljon. Kyse on merkittävistä summista”, Autto toteaa.
Esimerkiksi 3 600 euron kuukausituloilla kahden lapsen vanhemman verotus kevenee hallituksen kaikkien veronkevennysten seurauksena noin 700 eurolla vuodessa. Kevennys on merkittävä, vaikka mahdollisen työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poisto huomioitaisiin myös mukaan.
”Tämän hallituksen linja on työn linja. Oppositio ei pääse mihinkään siitä, että tämä hallitus keventää tuntuvasti perheiden verotusta ja parantaa ostovoimaa. Ei muistu heti mieleen milloin SDP tai keskusta olisivat vastaavalla tavalla panostaneet Suomen tulevaisuuteen keventämällä palkansaajien verotusta ja kohentamalla perheiden ostovoimaa”, Autto pohtii.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki AuttoKansanedustaja, puoluevaltuuston puheenjohtaja, Suuren valiokunnan puheenjohtaja
Lapin vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Heikkinen: Metsävähennyksen korotus tukee sinivalkoista omistajuutta ja metsäelinkeinoa14.5.2025 13:26:38 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Janne Heikkinen on todella tyytyväinen, että metsävähennyksen korotus saadaan eduskuntaan. ”Tämä on hallituksen tärkein teko suomalaisen metsänomistajan ja metsäelinkeinon hyväksi”, Heikkinen toteaa.
Kokoomuksen Valkonen: Veronkierrolle nollatoleranssi – hallitus korjaa verovajetta jopa 100 miljoonalla14.5.2025 11:40:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja verojaoston puheenjohtaja Ville Valkonen pitää erinomaisena, että hallitus päätti puoliväliriihessä selkeyttää verovalvonnan sääntelyä. ”Tällä turvataan Verohallinnon kyky valvoa tehokkaasti toimintaa, jossa verojen kiertämisen riski on suuri”, Valkonen sanoo.
Jukka Kopra kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi13.5.2025 14:22:44 EEST | Tiedote
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tänään ylimääräisessä ryhmäkokouksessaan valinnut eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi kansanedustaja Jukka Kopran. Kopra on lappeenrantalainen neljännen kauden kansanedustaja Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Kokoomuksen Kinnari: Hallitus edistää järkevää suurpetopolitiikkaa sekä eduskunnassa että EU:ssa9.5.2025 14:53:07 EEST | Tiedote
Maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut tänään 9.5. valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä metsästyslain 41§:n muutoksesta. Lisäksi Euroopan Parlamentti on hyväksynyt Suomen vahvalla vaikuttamisella muutoksen suden asemaan EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojellusta laista suojelluksi. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa.
Kokoomuksen Sirén: Suojelutyölaki turvaa kriittiset toiminnot työtaistelujen aikana9.5.2025 14:49:18 EEST | Tiedote
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta on saanut valmiiksi mietinnön suojelutyölakia koskevasta hallituksen esityksestä. Valiokunnan puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén korostaa, että suojelutyölaki on välttämätön yhteiskunnan kriittisten toimintojen turvaamiseksi työtaistelujen aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme