Tila- ja asuntojaosto: Leppäsillan päiväkoti peruskorjataan
Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto hyväksyi Leppävaaran Karakalliossa sijaitsevan Leppäsillan päiväkodin peruskorjauksen hankesuunnitelman.

Leppäsillan puurakenteiseen päiväkotiin, joka on rakennettu vuona 1987, tehdään laaja tekninen peruskorjaus. Sen tavoitteena on parantaa rakennuksen toimivuutta ja lisätä sen elinkaarta vähintään 25 vuodella. Päiväkotiin tulee peruskorjauksen jälkeen 5 lapsiryhmää ja hoitopaikkoja on noin 80.
Korjaustyöt sisältävät muun muassa rakennuksen ilmanvaihdon uusimisen ja vesikiertoisen lattialämmityksen asentamisen. Rakennusta laajennetaan liittämällä vanha talomiehenasunto päiväkotiin, ja lisäksi tehdään toinen pieni laajennus, jonne saadaan muun muassa varastotiloja. Laajennuksilla ja muilla sisätiloissa tehtävillä tilamuutoksilla parannetaan päiväkodin toiminnallisuutta.
Peruskorjauksen yhteydessä korjataan myös rakennuksen sisäilmaongelmat, sillä alapohjat uusitaan ja vesikaton peltikatteet sekä lämmöneristeet vaihdetaan. Myös piha-aluetta kunnostetaan.
Toteutussuunnitelmien pohjalta lasketun arvion mukaan korjaus maksaa 3,65 miljoonaa euroa.
--
Lisäksi jaosto kuuli selostuksen ajankohtaisista tila- ja sisäilma-asioista.
Muut asiat päätettiin esitysten mukaan.
Yhteyshenkilöt
Henna PartanenTila- ja asuntojaoston puheenjohtaja, kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja
Puh:+358 40 761 9024henna.partanen@vihreat.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
I planen för Mattlidens skolcentrum har timmerbyggnaden och den omgivande naturen bevarats2.10.2025 14:46:19 EEST | Pressmeddelande
Den 6 oktober behandlar Esbo stadsstyrelse detaljplanen för Mattliden och den tillhörande detaljplaneändringen. Målet är att göra det möjligt att förverkliga de kultur- och idrottslokaler samt flervåningsbostadshus som planerats i Mattlidens svenskspråkiga skolcentrum och dess omgivning.
Mattlidenin koulukeskuksen kaavassa on säilytetty hirsirakennus ja lähiluontoa2.10.2025 14:46:19 EEST | Tiedote
Espoon kaupunginhallitus käsittelee 6.10. Mattlidenin asemakaavaa ja siihen liittyvää asemakaavan muutosta. Tavoitteena on mahdollistaa ruotsinkielisen Mattlidenin koulukeskuksen ja sen ympäristöön suunniteltujen kulttuuri- ja liikuntatilojen sekä asuinkerrostalojen toteutuminen.
Årets gatuarbete i Esbo är Esbo stadsbanas områdesentreprenad 1, Kilo station2.10.2025 14:00:05 EEST | Pressmeddelande
Esbo stadsbanas områdesentreprenad 1, Kilo station belönades som Årets gatuarbete i Esbo 2025. Syftet med tävlingen är att öka god praxis för att minimera de olägenheter som gatuarbeten orsakar stadsborna.
Espoon Vuoden katutyömaa -kilpailun voittajaksi Espoon kaupunkiradan alueurakka 1, Kilon asema2.10.2025 14:00:05 EEST | Tiedote
Espoon kaupunkiradan alueurakka 1, Kilon asema palkittiin Espoon vuoden 2025 katutyömaana. Kilpailun tarkoituksena on lisätä hyviä käytäntöjä, joilla katutyömaiden aiheuttamaa haittaa kaupunkilaisille voidaan minimoida.
The winner of Espoo Roadwork Site of the Year competition is Area Contract 1 for Espoo Rail Line, Kilo Station2.10.2025 14:00:05 EEST | Press release
Area Contract 1 for Espoo Rail Line, Kilo Station, was selected as the Espoo Roadwork Site of the Year 2025. The purpose of the worksite competition is to increase the number of good practices that can minimise the harm caused by roadwork sites to urban residents.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme